Kepu ja MTK

Seuraava kepun varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan kirjoittama paska on luettavissa eilisen Maaseudun Tulevaisuuden (MTK:n lehti) mielipidesivulla (Suomessa on jo nyt pirunpaljon liikaa peltoa):

----------

TILOJEN KEHITTÄMISELLE ANNETTAVA MAHDOLLISUUKSIA

On tärkeätä, että maatilojen kehittymiselle annetaan mahdollisuuksia. Suomi valitsi EU komission kanssa käydyissä 141-neuvotteluissa "kehittävän maatalouspolitiikan". Tähän sisältyi korotetut investointituet ja korkeammat nuorten aloitustuet. Yhtenäinen politiikka haluttiin koko maahan.

Nyt on syntymässä täysin ristiriitainen tilanne tavoitteiden ja käytännön välillä. Mikäli uutta peltoa raivanneet tilat jätetään peltotuen ulkopuolelle, syntyy taloudellisesti kannattamatonta liiketoimintaa. Pääosa raivauksista on toteutettu karjatiloilla, jotka tarvitsevat lisäpeltoa ympäristöehtojen toteuttamiseen ja rehuomavaraisuuden parantamiseen. Investointien rahoituksen ehtona on lisäksi riittävä peltoala.

Näin ei voida toimia. On ymmärrettävää, että jatkossa raivioiden tukioikeudet eivät tule automaattisesti ja rajoituksia tarvitaan. Tänä vuonna "hyvässä uskossa" maatalouspolitiikan linjaan luottaneita viljelijöitä ei tule kuitenkaan rangaista tukioikeuden poistamisella.

Tämän vuoden raivioiden lisäksi jatkossakin tukioikeus tulee myöntää niiden uusien peltojen osalta, jotka on hankittu sukupolvenvaihdosten rahoitusehtojen toteuttamiseksi tai investointien edellytykset täyttääkseen. Mikäli näin ei tehdä, kehittävän maatalouspolitiikan termi voidaan unohtaa. Maatalouspolitiikan johdon on oltava tältäkin osin maa- ja metsätalousministeriöllä eikä valtiovarainmionisteriöllä.

Antti Rantakangas
kansanedustaja (kesk)
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kepun pohojalaanen varapj Rantakangas "unohtaa" mainita tuossa oksennuksessaan, että kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, ilmoitettiin silloin viljeliojöille, että uusia peltoja ei enää oteta tukien piiriin...se siitä "hyvästä uskosta". uutta peltoa on raivattu pääasiassa Pohjanmaalla.

Kepulaispohojalaanen "tasapuolinen kehittäminen" tarkoittaa sitä, että etelän AB-tukialueen investointitukia rosvottiin pohjoiselle c-alueelle. Nuorten korotetut tuet samoin kuin korotetut investointituet annetaan VAIN kotieläintiloille, ne ovat pääasiassa pohjoisella c-tukialueella.

Kepulla ja MTK:lla on aika outo näkemys maatalouden kehittämisestä: se tapahtuu vain uutta peltoa raivaamalla. Maaseudulla olisi investointitukien tarvetta monenlaisen pienyrittämisen aloittamiseen, mutta rahat ohjataan kuitenkin kotieläintalouteen kepun vaalikarjalle. Uusimuotoinen pienyrittäminen saattaisi poikia yrityksiä, mitkä loisivat uusia pysyviä työpaikkoja ilman jatkuvaa tukitarvetta. Mutta tämähän ei kepupolitiikkaan sovi, vaalikarja täytyy pitää riippuvaisena kepun myöntämistä tukiaisista.

Suomen korkeat kansalliset tuet ovat joutumassa EU:n silmätikuksi johtuen lisääntyvästä tuotannosta ja tuotteittemme tunkemisesta sotkemaan vientimarkkinoitten kilpailutilannetta. Tämä ei kepulaisia huoleta, kunhan vaan saadaan vaalikarjalle syötettyä rahaa näin vaalien alla.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäen pitää olla lujana eikä missään tapauksessa saa myöntää minkäänlaisia tukia vuoden 1995 jälkeen raivatuille pelloille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisää peltoa kirjoitti:

Seuraava kepun varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan kirjoittama paska on luettavissa eilisen Maaseudun Tulevaisuuden (MTK:n lehti) mielipidesivulla (Suomessa on jo nyt pirunpaljon liikaa peltoa):

----------

TILOJEN KEHITTÄMISELLE ANNETTAVA MAHDOLLISUUKSIA

On tärkeätä, että maatilojen kehittymiselle annetaan mahdollisuuksia. Suomi valitsi EU komission kanssa käydyissä 141-neuvotteluissa "kehittävän maatalouspolitiikan". Tähän sisältyi korotetut investointituet ja korkeammat nuorten aloitustuet. Yhtenäinen politiikka haluttiin koko maahan.

Nyt on syntymässä täysin ristiriitainen tilanne tavoitteiden ja käytännön välillä. Mikäli uutta peltoa raivanneet tilat jätetään peltotuen ulkopuolelle, syntyy taloudellisesti kannattamatonta liiketoimintaa. Pääosa raivauksista on toteutettu karjatiloilla, jotka tarvitsevat lisäpeltoa ympäristöehtojen toteuttamiseen ja rehuomavaraisuuden parantamiseen. Investointien rahoituksen ehtona on lisäksi riittävä peltoala.

Näin ei voida toimia. On ymmärrettävää, että jatkossa raivioiden tukioikeudet eivät tule automaattisesti ja rajoituksia tarvitaan. Tänä vuonna "hyvässä uskossa" maatalouspolitiikan linjaan luottaneita viljelijöitä ei tule kuitenkaan rangaista tukioikeuden poistamisella.

Tämän vuoden raivioiden lisäksi jatkossakin tukioikeus tulee myöntää niiden uusien peltojen osalta, jotka on hankittu sukupolvenvaihdosten rahoitusehtojen toteuttamiseksi tai investointien edellytykset täyttääkseen. Mikäli näin ei tehdä, kehittävän maatalouspolitiikan termi voidaan unohtaa. Maatalouspolitiikan johdon on oltava tältäkin osin maa- ja metsätalousministeriöllä eikä valtiovarainmionisteriöllä.

Antti Rantakangas
kansanedustaja (kesk)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu