12.10.2001 Uutispäivä Demari: Seppo Peltoniemi:
SAK:ssa Esko Aho Fan Clubin jäsenmäärä on pienimmillään. Välillä jo näytti siltä, että viileät suhteet Keskustan puheenjohtajan ja suurimman palkansaajakeskusjärjestön välillä olisivat lämmenneet. Sitten ne kylmenivät uudelleen.
– Minusta on erityisen hyvä, että ammattiyhdistysliike seuraa tarkalla silmällä, mitä puolueet tekevät ja myös noteeraa asioita. Semmoinen olisi täysin epäluonnollista, että me (Suomen Keskusta ja SAK) olisimme kaikista asioista samaa mieltä, Aho sanoo.
– Minä olen toimija, en arvioitsija, keskustan puheenjohtaja kuittaa.
Poliitikko harvoin antaa periksi, tai myöntää erehtyneensä. Harvard opetti. Esko Aho antaa löysää SAK:n suuntaan:
– Minusta työreformipaperissa oli paljon semmoisia ajatuksia, joilla on käyttöä myös tänään. Työmarkkinasopimusjärjestelmiin liittyvissä kohdissa siinä oli kohtia, joissa oli meidän virheitämme.
Yhteiset talkoot
– Minä olen huolissani. Olemme menossa huonoja aikoja kohti korkean työttömyyden oloissa.
Esko Ahon mukaan ei voi olla niin, että kaikki kuorossa hokevat samaa mantraa, jokaisen pitää tuoda oman panoksensa yhteisiin talkoisiin.
– Minusta pitäisi panostaa kotimarkkinoihin. Siellä on liikkumavaraa ja pelivaraa, jolla myös hitaamman kasvun oloissa voimme pitää yllä työllisyyttä ja kenties luoda uutta kasvua, hän sanoo.
– Nyt eteen tulee tilanteita, joissa kysytään, mihin meillä oikein on varaa. Jos sen lisäksi tulee vielä kovia palkankorotuspaineita, niin tilanne pahenee entisestään. Minusta kaikkien, jotka kantavat huolta hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen puolesta pitäisi istua ennakkoluulottomasti yhteisen pöydän ääreen.
Esko Aho vakuuttaa, että oppositio on valmis yhteisiin talkoisiin. Keskustalla on hänen mukaansa keskimääräistä enemmän halua olla mukana tuossa pöydässä.
Liikaa kierroksia
– Minusta julkisuus käy ylikierroksilla. Olen 30 vuotta aika tiiviisti seurannut Suomen poliittista elämää. Suurin muutos on tapahtunut siinä, mikä näkyy tai mikä tulee näkyville.
– Henkilöityminen näkyy kaikilla alueilla, politiikan lisäksi myös taloudessa, kulttuurissa ja urheilussa, Aho väittää.
– Minusta henkilöityminen on politiikassa huono asia, koska se peittää alleen monta kertaa paljon tärkeämpiä asioita. – Toivoisin, että mediassa syntyisi sen suuntaista liikehdintä, että kaiveltaisiin itse asioitakin ja nostettaisiin niitä näkösälle. Monet seikat ovat sitä vastaan: sähköinen viestintä muuttuu entistä nopearytmisemmäksi ja pinnallisemmaksi. Sama näkyy lehdistössäkin. On vähän paikkoja, joissa voisi saada julki kokonaisen lauseen, puhumattakaan kokonaisista ajatuksista.
Politiikan puolesta
Johan on aikoihin eletty. Esko Aho sukii SDP:n ja punamullan suuntaan.
– Milloin olette kuulleet Suomen Keskustan suunnasta riitaa haastavan, kärjekkään kommentin SDP:n suuntaan?
– Me olemme keskenämme kovia kilpailijoita. Siinä kilpailussa käytettäköön kovia, mutta rehellisiä otteita. Meillä, Keskustalla ja SDP:lla on paljon yhteisiä intressejä. Ne on hyvä pitää mielessä nyt ja vastakin, Aho sanoo.
Yksi yhteinen iso intressi on Keskustan puheenjohtajan mielestä politiikan puolustaminen. – Pitäisi luoda edellytykset sille, että yhteiskunnallinen toiminta palaisi sille kuuluvaan arvostukseen, jotta meillä on hyvää väkeä huolehtimassa yhteisten asioiden hoitamiseen.
– Kun ihmiset etääntyvät yhteiskunnallisesta toiminnasta ja politiikasta, niin kykymme huolehtia yhteiskunnallisista asioista heikentyy. Minä väitän, että siitä kärsii koko kansakunta.
Hyvin hoidettu politiikka on Ahon mukaan kilpailukykytekijä kansakunnan kannalta siinä, missä hyvin hoidettu talous tai kulttuuri.
Iso lasku odottaa
Keskusta on ollut sivussa vallan kammareista vuodesta 1995. Ex-pääministeri harmittelee vieläkin viime eduskuntavaalien jälkimaininkeja.
– Yhteiskunnallinen tilanne 1999 oli semmoinen, että olisi ollut perustultua eduskuntavaalien jälkeen rakentaa hallitus Keskustan ja sosialidemokraattien yhteistyön varaan. Siihen oli olosuhteista lähtevä tarve. Jos katsotaan niitä tehtäviä mitä tuolloin oli edessä: syventyvä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä markkinatalouden monet ääri-ilmiöt, jotka olivat jo tuolloin näkösällä.
– Minusta oli vahinko, ettei SDP:n ja Keskustan hallitusyhteistyöhön päästy, Aho vakuuttaa.
– Minulla on se käsitys, että punamultahallitus kaatui sosialidemokraattien valintaan, halu jatkuvuuteen painoi vaakakupissa enemmän kuin keskustayhteistyö. Minä väitän, että Suomi maksaa tästä vielä ison hinnan. Me maksamme eriarvoistumisesta sietämättömän suuren laskun pitkällä aikavälillä, hän väittää.
– Suomeen on jo syntynyt ja syntyy lisää reservaatteja, joista ihmiset ovat kaikonneet pois. Siellä ei ole mitään, ne ovat kuoleman seutuja.
– Suomessa on pelottavan paljon ihmisiä, jotka ovat putoamassa yhteiskunnan kelkasta lopullisesti pois. Ei niistä mitään suurta uutista saa, koska kehitys tapahtuu vaivihkaa. Vuosien päästä sitten havahdutaan: oho! Miten tässä näin kävi.
Punamulta mahdollinen
Keskusta keikkui pitkään gallup-ykkösenä. Anneli Jäätteenmäki ehätti jo panemaan puolueen kannatustavoitteeksi seuraavissa vaaleissa 30 prosenttia. Viime viikolla tuli lunta tupaan. SDP ajoi kertaalleen ohi ja Keskustan kannatus lähenee pikemminkin 20 prosentin rajaa kuin 30 prosentin kannatuslukuja.
– Keskustan kannatus on pysynyt monta vuotta vakaana. Siirtymät ovat koskeneet muita puolueita, Esko Aho tulkitsee.
– Olen ollut mukana niin kauan, että muistan, kun Keskustapuolueessa haaveiltiin 20 prosentin kannatuksesta.
Vaaleihin on vielä puolentoista vuoden rupeama. Moottorit käynnistyvät jo nyt:
– Ensimmäinen asia, mikä Keskustan pitää itselleen hahmottaa on agenda, ohjelmallinen perusta. Urakka on kova kaikille puolueille 2003 eduskuntavaaleissa, Aho tulkitsee.
– Pitää saada poweria, hyvä vaalitulos. Vaalitulos ja ohjelmakysymykset ratkaisevat tulevan hallituksen.
Punamullalla tarkoitetaan demarien ja kepun yhteistä hallitustaivalta. Viimeksi SDP ja Keskusta ovat istuneet samassa hallituksessa 1983–1987.
– Punamulta on mahdollinen. Minusta sitä ei etukäteen voi sulkea pois. Kotimarkkinavetoisen kasvun strategiassa ei olisi kauhean vaikea löytää siltä alueelta (punamulta) yhteisiä käsityksiä, Esko Aho sanoo.”
Tämäkin mies diggasi demareita ;)
5
214
Vastaukset
- Mielipidepankki
Vaikuttaa siltä, että Keskustan ja demareiden välinen punamultayhteistyö lämpenee ja kukoistaa aina silloin, kun demarit vasemmistolaistuvat. 50-luvulla ja 60-luvun alussa Kekkoselle ei kelvannut tannerilainen asevelisosialismi, jossa vastustettiin ennen muuta kommunismia. Kekkonen tekihartiavoimin töitä SDP:n vasemmistolaistamiseksi ja onnistui siinä lopulta.
Rafael Paasio oli vielä hiljainen keskitien kulkija, mutta Kalevi Sorsan johtamassa SDP:ssä Kekkosen ja Keskustan toiveunet täyttyivät. Sen parempaa ja tiiviimpää yhteistyötä ei ole historian aikana nähty, kun koettiin Sorsan-Virolaisen hallituksissa. Tuona aikana demarit lähentyivät aatteellisesti hyvin paljon kommunistien suuntaan. Kommunistithan ovat aina tulleet hyvin juttuun Keskustan kanssa.
Mauno Koivisto oli selkeästi oikeistolaisemmin tannerilaista talousajattelua vaaliva demari ja välit Keskustaan viilenivät heti. Koiviston kaatamiseksi tehtiin kovasti yhteistyötä Keskustan ja Sorsan johtamien vasemmistodemarien kanssa.
Paavo Lipponen jatkoi Koiviston linjoilla ja toimi oikeistolaisemman demaripolitiikan puolesta. Tuloksena olisi välien pysyminen edelleen viileinä Keskustaan ja vasemmanlaidan sosialisteihin.
Hyvin kuvaavaa on ollut, että SDP:n vasemmistosiipeen kuuluva Mikko Elo ryhtyi Eduskunnassa puolustamaan Jäätteenmäkeäkin, kun tämä valehteli Eduskunnalle ja Suomen kansalle.
Keskustan, kommunistien ja SDP:n vasemmistosiiven kesken on historian valossa vallinnut aina toverillinen henki. Kyse on ollut yhteisten etujen politiikasta. Ja ne yhteiset edut ovat nimenomaan etupolitiikkaa. Kullakin näistä ryhmistä oli suuri halu jakaa muiden ansaitsemia rahoja omille kannattajilleen. Tulonjakopolitiikka yhdisti näennäisesti näinkin erilaisia aatesuuntia.
SDP:tä on taas vetänyt Kokoomuksen suuntaan huoli maan taloudellisesta menestyksestä ja hyvinvointivaltion kohtalosta. On nähty, että hyvinvointivaltion rahoituspohjan täytyy olla kunnossa ennen kuin rahoja aletaan jakaa. Tämä on ollut niin Tannerin, Koiviston kuin Lipposenkin pääajatus. Tällainen koko maan etua koskeva linjaus on ollut myrkkyä Keskustalle ja kommunisteille. Keskustalaiset diggaavat kyllä demareita, jos on vaan toivoa paluusta tulonjakopolitiikaan vastuuttomaan auvoisuuteen.
Jo vain kirjoitti tuossa osuvan kirjoitusvirheen "Keskus-stalistit". Pitää tietysti olla Keskusta-stalinistininen. Tätähän yritettiin kovasti Ahti Karjalaisen voimin saattaa Suomen politiikan johtotähdeksi 1970-luvulla.- Osui ja upposi.
Jaksaa demari jauhaa.
- Otsikossa kaikki
Osui ja upposi. kirjoitti:
Jaksaa demari jauhaa.
...
- silkkihansikas
Otsikossa kaikki kirjoitti:
...
"Anneli Jäätteenmäki, kohtelias kirjailija. Poliittisia vastustajiakin hän käsittelee silkkihansikkain."
(Seppo Peltoniemi Demari 22.11.2002)
Seppo Peltoniemi Anneli Jäätteenmäen kirjasta "Sillanrakentaja". - Otsikossa hymiö
silkkihansikas kirjoitti:
"Anneli Jäätteenmäki, kohtelias kirjailija. Poliittisia vastustajiakin hän käsittelee silkkihansikkain."
(Seppo Peltoniemi Demari 22.11.2002)
Seppo Peltoniemi Anneli Jäätteenmäen kirjasta "Sillanrakentaja"....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672