On ikävää,että kansallismieliset voimat vasta nyttemmin ovat saaneet maassamme tuulta purjeidensa alle.Tämän olisi pitänyt tapahtua jo kymmenen vuotta sitten!Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!Muistakaa äänestää isänmaansuojelijoita!
Isänmaa nousee!
Komentaja
9838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta missä ja milloin olet nähnyt kansallismielisten voimien saavan tuulta purjeisiinsa? Ettei vain olisi kyse (taas) ryyppyputken aiheuttamista harhoista?
Kansallismieliset "voimat" ovat Suomessa ihan yhtä olemattomia kuin kymmenen vuotta sittenkin. Muutosta lienee tapahtunut ainoastaan näiden "kansallismielisten" luulotaudissa.
Pekka Siitoin oli kansallismielinen jo vuosikymmeniä sitten, mutta "liian karismaattinen" päivänpolitiikkaan.
Edesmennyt valtakunnanjohtajamme oli todellakin karismaattinen,siksipä edes minä en kykene "perimään hänen mantteliaan"!Pekka Siitoinin nimessä ja veressä vannon,että kansallismieliset voimat nousevat nyt vaaleissa!Ja minulla persoonakohtaisesti ei ole Pekan "taakkaa" kannettavanani,joten pääsenkö lie liian helpolla?
käärikää yltiönationalistit hakaristilippunne rullalle ja työntäkää ne perseeseen. Te olette säälittäviä häviäjiä! Oikea isänmaallisuus, jota KUNNIAN MIEHET, esim. Lauri Törni ja Aito Keravuori(mm. operaatio Stella Polaris), edustivat on kaukana tästä lässynlässyn paskanjauhamisesta, mitä te luuserit sössötätte lähiökapakoissanne. Onneksi tämä teidän "isänmaallisuusliikkeenne" ei paikallispubin kusikourua laajemmalle leviä.
Täällä saa nyt sen väärämielisen käsityksen,että suomalaiskansallisessa isänmaanrakkaudessa olisi kysymys natsismista.Kansallissosialismi hakaristeineen kuuluu alunperin saksalaisiin, väkivaltaisiin työväenliikkeen haaroihin,eikä siitä ole suomalaisessa kansallismielisyydessä ajassamme missään tapauksessa kysymys!Pekka Siitoinilla oli omat henkilökohtaiset syynsä hakaristin esilletuomisessa!
"valtakunnanjohtajamme oli todellakin karismaattinen,siksipä edes minä en kykene "perimään hänen mantteliaan""
Et todellakaan, et osaa edes valehdella sujuvasti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000410&posting=22000000004976072
VALEHTELEVAA SOSIAALIPUMMIA EI ÄÄNESTÄ KUKAAN!
En ole psykopaattien tavoin taipuvainen valehteluun,enkä myöskään ole koskaan ollut "sosiaalipummi".Olen köyhä ja osittain siksi pakolainen omassa maassani!
viesti poistettu? Menikö komentooralla pupu pöksyyn? Jäit kiinni valehtelusta ja panikoit, mokoma sossun elätti!
Ensin komentoora valittaa kun sossu ei pysty järjestämään arvon herralle edes hätämajoitusta ja sitten perään väittää ettei ole sossussa asioinutkaan - jää valheesta kiinni ja peittelee jälkensä poistattamalla viestejä "asiattomina".
Äänestän tuollaisia "komentajia" luuvitosella jos vastaan tulee.
Kai Mikael Aalto = VALEHTELIJA
En ole vielä koskaan (aloitin 22.04.-04) poistanut mitään viestejä tai edes pyytänyt niiden poistamista,koskapa kannatan vapaata keskustelua vapaassa demokratiassamme!Väärinkäsitykset pyrin kyllä korjaamaan!Tulevaisuudessakaan en aio pyytää minua persoonakohtaisestikaan koskettavia viestityksiä poistamaan,jollei aivan pakottava yleinen ja laillinen etu sitä vaadi!Muistakaa,että Jumala näkee kaiken!