Olen kahdessa pankissa harrastanut osakesijoittamista. Aika on tuputettu erilaisia tuotteita sijoitusneuvojien. Molemmissa pankeissa olen ostanut osakkeita. Sitten, kun omat tuotot plussalla niin pankki alkaa ehdottelee varainhoitopalvelua.
Kulut oli todella kovat.
Ensimmäisen pankin kanssa O.. ja en viitti kirjainta kirjoittaa. Aluksi olin omilla osakesijoituksillani ihan voitolla. Pankki alkoi markkinoimaan varainhoitoa ja tuli vähän yli 10 000 euron tappiot ja kulut olivat kovat. Irtisanoin sopimuksen ja siirryin toiseen pankkiin.
-
Toisen pankin kanssa alkukirjain D... . Olin tehnyt alkuvuonna voittoa noin 10t. käymilläni osakekaupoilla. Pankista otettiin yhteyttä ja markkinoitiin varainhoitoa. Nyt kuluja jo tullut 800 euroa ja tappiota 4t euroa eli noin 5t. Eli näin voi menettää tehokkaasti voittonsa varainhoidolla.
Alla kauppalehden juttua
Ruotsissa heräsi huoli sijoittajan kuluttajansuojasta
Lauantai 19.07.
Jutusta lainattua" Aivan liian usein finanssineuvonta ei ole muuta kuin silkkaa päällekäyvää markkinointia", juristi Thomas Norling sanoo.
Pöydällä makaa Ruotsin hallituksen Norlingilta vajaat kaksi vuotta sitten tilaama ja helmikuussa valmistunut selvitys sijoittamiseen, säästämiseen ja vakuuttamiseen liittyvästä neuvonnasta ja kuluttajansuojasta.
Ruotsalaiset ovat rahoituspalveluiden suurkuluttajia, mutta kuluttajansuojassa on puutteita."
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ruotsissa herasi huoli sijoittajan kuluttajansuojasta/201407690810?ext=ltr&utm_source=email&utm_medium=19-7-2014&utm_campaign=uutiskirje

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tähän tietysti täytyy vastata klassisella kysymyksellä: mitä varten otit varainhoidon, jos itse pystyt hoitamaan salkkusi kunnolla? Ja vieläpä kahdesti? Olethan sinä tavannut sitä porukkaa, joka pankissa istuu vastapuolella sijoitusasioissa, eikä se joukko ole ainakaan minua kyvyillään vakuuttanut. Paremmissa hommissahan ne olisivat, jos jotain oikeasti osaisivat.
Onhan noita palveluja minullekin joskus tarjottu, mutta muutaman perustellun kiellon jälkeen ovat ymmärtäneet, että en ota varainhoitajaa kakkuani jakamaan. Teen päätökset itse, eikä silloin tarvitse virheillekään etsiä syyllistä kovin kaukaa.
Ne osaa puhua. Pitivät tunnin luennon. Ajattelin josko toinen varainhoito olisi parempi toisella pankilla, kun työkseen tekevät.
Ja vielä juttua....
Se minua harmittaa vähän. Mietin jo mielessäni seuraavaa osakekauppaa. Sitten pitää tulla tämä kallis pankin markkinointikoneisto väliin omine luentoineen. Aika varmassa nakissa menetin 10t. Nyt sitten sitä tappiota on kertynyt,,. Olin vaan vähän liian hyväuskoinen, kun tuputtavat niitä tuotteitaan.