Koville ottaa 5.

Emeritus

Eilen lähti keskustanvastainen koalitio toivottavasti viimeiseen epätoivoiseen yritykseen vastustaa kepun tulevaa rökälevoittoa kunnallisvaaleissa.
Tämä koalitio on epämääräinen joukkio kirjoittajia, joita ei yhdistä mikään muu kuin se, että he kaikki ovat nettiluusereita (kansanomaisempikin nimitys on olemassa) ja syvä kepukauna. Lisäksi heitä rassaa vielä edelliset hävityt vaalit ja pelottaa tulevat vaalit.
Heidän idolinsa ja leaderinsa näyttäisi olevan K.K.Korhonen, jonka suuri missio on kepusyövän juuriminen koko Suomesta.
K.K.Korhonen, joka itse taitavana kynänkäyttäjänä kirjoituksissaan solvaa ja herjaa kaikkia kepulaisiksi epäilemiään ihmisiä, olkoon he sitten eläviä tai kuolleita. Ja kun joku muu kirjoittaja arvioi K.K.Korhosta ehkä hieman värikkäin sanakääntein, niin K.K.Korhonen ensin hirmustuu ja sen jälkeen kerjää sääliä ja vihon viimein uhkaa kunnianloukkaussyytteellä.
Siitäkös tämä koalitio riemastuu ja saa lisää puhtia herjaus- ja solvauskampanjallensa.
Mitään asiallista asiaa nämä Wiljamit eivät saa aikaan.

24

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Latisen Jorde

      Tunnustan. Minua pelottaa ihan pirusti se, että kepu pääsee valtaan. Sen verran paljon pidän tästä maasta ja varsinkin sen kaupungeista, kuten pääkaupunkiseudusta, Tampereesta ja Turusta, että sellaista onnettomuutta en toivo, että kepu pääsisi vaikuttamaan niiden asioihin.
      Kepun kun valtaan päästää, on konkurssi lähellä.

      • hakeen..

        STS pankista vippiä, ja sitten siwasta olutta niin että uskallat lähteä liikenteeseen!

      • muuten..

        STS pankista enään latin latia?

    • Keskusta on paras.

      Keskusta on voimissaan. Keskusta rynnistää kaikesta huolimatta kaupunkeihinkin.

      Keskusta on turvallinen ja inhimillinen kaikkien ihmisten puolue.

      Keskusta on entistä parempi.

      Keskustassa on ytyä.

      Niin on.

      • O. Velin

        Keskustan väki saa parhaat tukiaiset.

        Keskusta on paras verenimijä.

      • Otsikossa kaikki

        ...

      • Hojo
        Otsikossa kaikki kirjoitti:

        ...

        Keskusta koputtelee jo Helsingin porteilla. Pääkaupungin vapauttaminen punakoneen ikeestä on lähellä.

        Pian koittaa päivä jolloin Matti Vanhanen ratsastaa valkoisella ratsulla keskustajoukkojen kärjessä pitkin Mannerheimintietä, jonka reunustalla riemuitsevat kansanjoukot osoittavat suosiotaan.

      • Lasoli-Hietanen
        Hojo kirjoitti:

        Keskusta koputtelee jo Helsingin porteilla. Pääkaupungin vapauttaminen punakoneen ikeestä on lähellä.

        Pian koittaa päivä jolloin Matti Vanhanen ratsastaa valkoisella ratsulla keskustajoukkojen kärjessä pitkin Mannerheimintietä, jonka reunustalla riemuitsevat kansanjoukot osoittavat suosiotaan.

        - Pääkaupungin vapauttaminen punakoneen ikeestä on lähellä. - ja sen tekee lasoli-Hietanen! Sitten alkaa ilmaisen Lasolin jakelu kaikille kepua äänestäneille, jotta ne äänestäisivät sitä sen jälkeen koko lyhyen loppuelämänsä ajan!

    • Laitinen...

      ..,että täällä höperehtivät kolmisenkymmentä ihmistä jotenkin voisivat vaikuttaa vaalitulokseen. No, ehkä Hietanen, jos Iltapäivälehdet repäisevät oikein kunnon lööppijutut.

      Parempi tapella täällä kuin hakata muijaa. Silloinhan voisi käydä kuten sinulle! ;-)))

      • Emeritus

        ...näillä sivuilla käydyt keskustelut eivät vaikuta tulevaan vaalitulokseen hölökäsen pöläystä.
        Tämä on ihan omanlaatuinen shownsa ja useimmat keskustelijat, minä mukaanluettuna, pitävät tätä vain viihteenä.
        On hauska seurata kun muutama fanaatikko provosoituu pienimmästäkin raapaisusta ja menettää täysin suhteellisuuden tajunsa, ja luulee että koko muu maailma on väärässä ja hän ainoana oikeassa.
        On myönnettävä, että täällä saattaa lusmuilla täysiä sekopäitäkin, siitä päätellen, että jopa toisinkirjoittajien henkeäkin on uhattu. Ja eikös tuo K.K.Korhonen luvannut käydä vetämässä turpiin Seppo Hietastakin, mutta tyytyi sitten vain uhkaamaan kunnianloukkausjutulla. No, K.K.Korhosen elämäntilanteen huomioonottaen sen ymmärtää, että hänellä suhteellisuuden taju on pahasti pettänyt, mutta sitä minä en ymmärrä, miksi hän tällaisella keskustelupalstalla roikkuu, kaipa hän sitten on jonkin sortin masokisti.

    • Jaba_43

      Voi kunpa saisit ihanille jutuillesi joskus oikein valtakunnallisen levityksen. Ne kuvastavat niin täydellisen vakuuttavasti keskustalaisten todellista ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja omista mielipiteistä poikkeavien mielipiteiden patologista tuomitsemishalua.

      Todistat todella ihanasti keskustaa vastaan, mistä syystä toivoisin, että todistuksesi pääsisivät todella vaikuttamaan keskustan kannatukseen täydellä voimallaan.

      • Sattumoisin vihjaili minulle joku näiden palstojen ulkopuolinen henkilö, että "historiointia" tarvittaisiin keskustan keskustelusaittien tason nostamiseksi muutenkin kuin vain ohjaamalla hienotunteisesti muuankin kaikkien asevelisosialistimonikkonimimerkkeilijäryppäiden nettisivupersoonainen kantaäiti vetämään välillä henkeä oikeussalien odotushuoneisiin.

        Vihjeilijä viittasi palstoilla ahkerasti askaroivaan nimimerkkiin "Jaba 43", joka muistaakseni taannoin ojenteleitsikin minua siitä, että jossakin kommentaarissani puhuttelin häntä vielä kovasti käyttämällään ja kai siksikin kuluneella nimimerkillä "Näin on".

        Kun tarkemmin muistelin, palautuikin mieleeni maaliskuiset keskustelut niin Länsiväylässä kuin suomi24.fi:ssä sekä oudot yhteensattumat.

        Nykyinen "Jaba 43", jolla aika ajoin ilmenee akuuttia tarvetta palata mm. neljiin pointteihin, joista yksi on aina Alho-Sundqvist -skandaali, varmaan muistaa esihistoriastaan asioita, vaikkeivat linkitykset seuraavassa enää Länsiväylään avaudukaan; Länsiväylä kun näet miltei ensimmäisenä siirtyi kirjoitusasioissa rekisteröintipakkoon.

        Jotta arvuuttelun aihe avautuisi monikkonimimerkkeilijöillekin - joko rekisterissä tai sen ulkopuolella - siteeraan aluksi pari kappaletta itseäni per 29.3.2004:

        "Esimerkkkinä käytän seuraavaa "keskustelua", jonka suomi24.fi:ssä näkyy avanneen siis nimimerkki "näin on" 26.3.2004 klo 15.57 ja sitten - yllätys, yllätys (?) - 26.3.2004 eli samana ehtoopuhteena klo 16.54 täsmälleen samasanaisen tekstin onkin tuottanut Länsiväylän keskustelusivuille "Mauri Anttila"."

        "- - Kun vertaa suomi24.fi:n (26.3. klo 15.57) ja Länsiväylän "Neljä pointtia Jäätteenmäki-farssiin" kirjoitusta - jäkimmäinen muuten ilmestynyt Länsiväylän verkkokeskusteluun 26.3. 2004 16:54 - ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että Länsiväylän kirjoituksen lähettäjäksi on "näin on" -nimimerkin sijasta kirjautunut "Mauri Anttila".

        Pseudo- tai korkeintaan semianalyyttinen teksti lienee viimeistä merkkiään myöten aivan sama, joten kommenttia moiseen "syväanalyyssiin" löytänevät suomi.24.fi:n verkoissa surffailevat monestakin keskustelunavauksesta.

        Että ei muuta kuin , että "näin on", Hyvä "Mauri Anttila"... "

        On vahinko, että linkit Länsiväylään eivät toimi; muistaakseni neljässä pointissa oli tuolloin kuin niin monesti nimimerkkien "Näin on" ja kaiketi myös kaikissa seuraajansa "Jaba43" neljän pointin uusinnoissa siitä, miten muuan Anneli Jäätteenmäki oli se, joka oli kirjoittajan mielestä syyllinen miltei kaikkeen pahuuteen tässä maassa, ainakin Alho-Sundqvist- ja Soneran UMTS- skandaaleihin!

        >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

      • Emeritus

        "Veli Laitinen todistaa ihanasti
        Jaba_43 12.10.2004 klo 15.12

        Voi kunpa saisit ihanille jutuillesi joskus oikein valtakunnallisen levityksen. Ne kuvastavat niin täydellisen vakuuttavasti keskustalaisten todellista ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja omista mielipiteistä poikkeavien mielipiteiden patologista tuomitsemishalua.

        Todistat todella ihanasti keskustaa vastaan, mistä syystä toivoisin, että todistuksesi pääsisivät todella vaikuttamaan keskustan kannatukseen täydellä voimallaan."
        -------------------------------
        En kaipaa jutuilleni mitään valtakunnallista levitystä, minulle riittää, että Wiljamit lukevat ja riemastuvat niinkuin sinäkin. Sitä minä muuten ihmettelen, miksi sinä olet tuohon mainistemaani koalitioon niin täysin rinnoin heittäytynyt?

      • unfani
        TimoTARistimäki kirjoitti:

        Sattumoisin vihjaili minulle joku näiden palstojen ulkopuolinen henkilö, että "historiointia" tarvittaisiin keskustan keskustelusaittien tason nostamiseksi muutenkin kuin vain ohjaamalla hienotunteisesti muuankin kaikkien asevelisosialistimonikkonimimerkkeilijäryppäiden nettisivupersoonainen kantaäiti vetämään välillä henkeä oikeussalien odotushuoneisiin.

        Sinä itse olet aivan lyömätön todistaja kaikkine linkkeinesi. Tiedätkö muuten, että kaiken kehityksen este on vanhojen kaivelu. Eilinen on historiaa, mutta huomiseen voit itse vaikuttaa.

      • näkee...
        Emeritus kirjoitti:

        "Veli Laitinen todistaa ihanasti
        Jaba_43 12.10.2004 klo 15.12

        Voi kunpa saisit ihanille jutuillesi joskus oikein valtakunnallisen levityksen. Ne kuvastavat niin täydellisen vakuuttavasti keskustalaisten todellista ahdasmielisyyttä, suvaitsemattomuutta ja omista mielipiteistä poikkeavien mielipiteiden patologista tuomitsemishalua.

        Todistat todella ihanasti keskustaa vastaan, mistä syystä toivoisin, että todistuksesi pääsisivät todella vaikuttamaan keskustan kannatukseen täydellä voimallaan."
        -------------------------------
        En kaipaa jutuilleni mitään valtakunnallista levitystä, minulle riittää, että Wiljamit lukevat ja riemastuvat niinkuin sinäkin. Sitä minä muuten ihmettelen, miksi sinä olet tuohon mainistemaani koalitioon niin täysin rinnoin heittäytynyt?

        ...koalition jossakin. On se vainiharhainen se. Onko Bush mukana tässä koalitiossa?

      • Eikö tuo rasita

        Voi helevetti sinua. Jo ossaat olla rasittava. Onko sinulla mielestäsi ihan kaikki ruuvit tallella? Ja luulet olevasi jonkinsortin kynämies, vai? Kyllä on itsekritiikin puute jollakin täydellinen! Vanha kantapeikko oli ja on sinuun verraten kirjoittajana kuin eri planeetalta. Ei ole ihme, että ylipääsemättömän frustraation olet siitä saanut.

        Muita kiinnostavaksi kirjoittajaksi ei noin vain ruveta, siihen kasvetaan elämänkokoulussa. Kiinnostavalla kirjoittajalla pitää olla ensin laajalti faktatietoja, kykyä runsaan tietomääränsä käsittelyyn ja sitten taitoa ajatustensa ilmaisemiseen. Kuten esim. Kapi-Korhosella. Ja Mielipidepankilla. Ja eräillä muillakin, joiden joukossa ei ole yhtään kepulaista. Urho Kekkosen mukana meni hautaan viimeinen kepulainen sanantaito.

        Sinulta ressukalta puuttuvat kaikki edellytykset harvinaisen totally. Täytyy aina vain samoja sairaita harhojaan pyörittää ja linkittää.

        Kuinka helevetissä sinä luulet olevasi pätevä käsittelemään tuommosia maailmoja syleileviä aiheita, joiden kanssa sekoilet tuolla toisessa paikkaa. Pysy vaan Annelia ja Paavoa koskevissa hämyisissä houreissasi, niissä sentään joskus oli jotain hauskaa. Alkaa ottaa aivoon tuo Kapi-Korhosen ym. ym. ym. moninimimerkkelijän jatkuva esillä pitäminen. Kai hän on sinulle niin rakas, että et tule koskaan hänen pauloistaan eroon pääsemään, vaikka sankarisi itse onkin poistunut.

        Nyt tietysti huudat ja monet pikkunilviäiset säestävät, että Kapi se siinä kirjottelee! Arvaappa uudestaan! Yllättyisit, jos tietäisit!

        Olen kirjoittanut tälle saitille aivan aluksi nimimerkillä Jäbä, johon mm. Laitinen ja Hietanen välillä viittaavat, koska aloitin sillä nimimerkillä kirjoittamisen kokoomuksen, SDP:n ja keskustan puolueiden saiteilla jo vuosia, vuosia sitten.

        Olen myös rekisteröinyt nimimerkin "Jäbä" em. puolueiden saiteille silloin kun niihin asetettiin rekisteröintipakko. Tälle Suomi 24-saitille en voinut rekisteröidä edes nimimerkkiä Jaba, koska joku muu oli ennättänyt edelleni, ilmeisesti sama henkilö, joka täällä muutenkin esiintyy imitaattorina vakiintuneiden nimimerkkien nimissä aika ajoin ja jonka vuoksi siirryin käyttämään nimimerkkiä "Näin on" - huom ilman pisteettä lopussa.

        Länsiväylään en ole kirjoittanut koskaan.

        Edellisestä tosiasiasta seuraa, että kaikki viittaukset siihen suuntaan, että mikä tahansa Länsiväylään kirjoittanut henkilö olisin minä, ovat täyttä valhetta.

        Sikäli kun yhtäläisyyksiä teksteistä löytyy ja joku on niistä kiinnostunut, niin asiaa voi tutkia täysin vapaasti, koska tuloksena on todennäköisesti, että joku useammalla poliittisella saitilla samaan aikaan liikuskeleva nettiluuseri on kopioinut minun tekstejäni ja peistannut niitä jollain muulla nimellä vaikkapa Länsiväylään.

        Minua ihmetyttää, miten kekustapuolueen valtuustoehdokas hakee itselleen kannatusta tämän saitin kirjoituksillaan.

        Ei tässä sen enempää ihmettelemistä ole, kun itse kysyit mitä ihmettelen, paitsi ehkä sinun kiinnostuksesi Wiljameihin ja "koalitoihin".

      • Emeritus
        Jaba_43 kirjoitti:

        Minua ihmetyttää, miten kekustapuolueen valtuustoehdokas hakee itselleen kannatusta tämän saitin kirjoituksillaan.

        Ei tässä sen enempää ihmettelemistä ole, kun itse kysyit mitä ihmettelen, paitsi ehkä sinun kiinnostuksesi Wiljameihin ja "koalitoihin".

        "Minua ihmetyttää, miten kekustapuolueen valtuustoehdokas hakee itselleen kannatusta tämän saitin kirjoituksillaan."
        -------------------------------
        En hae kannatusta itselleni tämän saitin kirjoituksillani. Jos kannatusta haen, niin siihen on olemassa ihan eri mediat. Tämä saitti on minulle viihdettä, on hauska seurata kuinka tosissaan jotkut ottavat nämä nettikeskustelut.

        "Ei tässä sen enempää ihmettelemistä ole, kun itse kysyit mitä ihmettelen, paitsi ehkä sinun kiinnostuksesi Wiljameihin ja "koalitoihin". "
        --------------------------------
        En kysynyt mitä ihmettelet, vaan itse ihmettelen miten sinä olet tuohon koalitioon niin täysin rinnoin heittäytynyt.

        Ihmtettele sinä. Minä en ihmettele.

      • Jaba_43 kirjoitti:

        Olen kirjoittanut tälle saitille aivan aluksi nimimerkillä Jäbä, johon mm. Laitinen ja Hietanen välillä viittaavat, koska aloitin sillä nimimerkillä kirjoittamisen kokoomuksen, SDP:n ja keskustan puolueiden saiteilla jo vuosia, vuosia sitten.

        Olen myös rekisteröinyt nimimerkin "Jäbä" em. puolueiden saiteille silloin kun niihin asetettiin rekisteröintipakko. Tälle Suomi 24-saitille en voinut rekisteröidä edes nimimerkkiä Jaba, koska joku muu oli ennättänyt edelleni, ilmeisesti sama henkilö, joka täällä muutenkin esiintyy imitaattorina vakiintuneiden nimimerkkien nimissä aika ajoin ja jonka vuoksi siirryin käyttämään nimimerkkiä "Näin on" - huom ilman pisteettä lopussa.

        Länsiväylään en ole kirjoittanut koskaan.

        Edellisestä tosiasiasta seuraa, että kaikki viittaukset siihen suuntaan, että mikä tahansa Länsiväylään kirjoittanut henkilö olisin minä, ovat täyttä valhetta.

        Sikäli kun yhtäläisyyksiä teksteistä löytyy ja joku on niistä kiinnostunut, niin asiaa voi tutkia täysin vapaasti, koska tuloksena on todennäköisesti, että joku useammalla poliittisella saitilla samaan aikaan liikuskeleva nettiluuseri on kopioinut minun tekstejäni ja peistannut niitä jollain muulla nimellä vaikkapa Länsiväylään.

        Hyvä "Jaba 43"!

        Olen erittäin tyytyväinen vastauksestasi.

        "Sikäli kun yhtäläisyyksiä teksteistä löytyy ja joku on niistä kiinnostunut, niin asiaa voi tutkia täysin vapaasti, koska tuloksena on todennäköisesti, että joku useammalla poliittisella saitilla samaan aikaan liikuskeleva nettiluuseri on kopioinut minun tekstejäni ja peistannut niitä jollain muulla nimellä vaikkapa Länsiväylään."

        En toki vihjaile mitään, mutta aiemminkin viittaamissani "neljän-pointin-kirjoitteluissa" juuri noin muistan taatusti - ja otsikko- ja väliotsikko- sekä tekstitasemointeja myöten - tapahtuneen. En toki tohtisikaan uskoa, että vakavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun pyrkivät - sellaisena pidän arvatenkin myös nimimerkkiä "Jaba 43", vaikka vielä enemmän pitäisin häntä sellaiena omalla nimellään kirjoittavana - alentuisivat niin alhaisiin menettelyihin ja verkkokirjoittelujen satunnaisten lukijoiden kannalta halveksuttaviin vedättämisiin ja huijaamisiin.

        Tiedän, että kuvailemiasi kirjoittaja- ja kopiointitapoja lienee harrastettu useammallakin verkkopalstalla, mikä ei kyllä milläkään saitistolla liene parantanut keskustelujen sisältöjä saati nostanut keskustelun tasoa.

        Itsekin tein aikanaan sekä jippiin että suomi24.fi:n kuin myös Länsiväylän verkkopalvelujen toteuttajille ja verkonvalvojille moisista menettelyistä virallisen reklamaation. Kirjoittajanetiikan ja -moraalin merkitystä tuskin voimme liiaksi korostaa?

        Siitä voinemme olla yhtä mieltä, että "näin on"?

        PS. Minä muuten olen kyllä rekisteröitynyt jo aikoja sitten myös Länsiväylään, mutta en ole sinne rekisteröitymiseni jälkeen ainuttakaan merkkiä kirjoittanut - ja muistaakseni en ole ainuttakaan riviä verkkokeskusteluista edes lukaisemassa käynyt.

        Siksikin oli mielenkiintoista havaita, että joku innostui viime päivien keskustelujen melskeissä kirjoittamaan "oppia ja ojennusta" myös vihjauksenomaisella nimimerkillä "Länsiväylä"...

        "Ei maailma ole pieni, mutta sivistyneistö on suppea..."

      • Eikö tuo rasita kirjoitti:

        Voi helevetti sinua. Jo ossaat olla rasittava. Onko sinulla mielestäsi ihan kaikki ruuvit tallella? Ja luulet olevasi jonkinsortin kynämies, vai? Kyllä on itsekritiikin puute jollakin täydellinen! Vanha kantapeikko oli ja on sinuun verraten kirjoittajana kuin eri planeetalta. Ei ole ihme, että ylipääsemättömän frustraation olet siitä saanut.

        Muita kiinnostavaksi kirjoittajaksi ei noin vain ruveta, siihen kasvetaan elämänkokoulussa. Kiinnostavalla kirjoittajalla pitää olla ensin laajalti faktatietoja, kykyä runsaan tietomääränsä käsittelyyn ja sitten taitoa ajatustensa ilmaisemiseen. Kuten esim. Kapi-Korhosella. Ja Mielipidepankilla. Ja eräillä muillakin, joiden joukossa ei ole yhtään kepulaista. Urho Kekkosen mukana meni hautaan viimeinen kepulainen sanantaito.

        Sinulta ressukalta puuttuvat kaikki edellytykset harvinaisen totally. Täytyy aina vain samoja sairaita harhojaan pyörittää ja linkittää.

        Kuinka helevetissä sinä luulet olevasi pätevä käsittelemään tuommosia maailmoja syleileviä aiheita, joiden kanssa sekoilet tuolla toisessa paikkaa. Pysy vaan Annelia ja Paavoa koskevissa hämyisissä houreissasi, niissä sentään joskus oli jotain hauskaa. Alkaa ottaa aivoon tuo Kapi-Korhosen ym. ym. ym. moninimimerkkelijän jatkuva esillä pitäminen. Kai hän on sinulle niin rakas, että et tule koskaan hänen pauloistaan eroon pääsemään, vaikka sankarisi itse onkin poistunut.

        Nyt tietysti huudat ja monet pikkunilviäiset säestävät, että Kapi se siinä kirjottelee! Arvaappa uudestaan! Yllättyisit, jos tietäisit!

        Vanhana - tai sanoisinko keski-ikäisenä - rationalisointimiehenä arvioisin seuraavan linkin riittävän vastaukseksi tuplasti tuohtuneen tuskaiselle parahdukselle!

        Pyytäisin kohteliaimmin häntäkin käymään itsensä kanssa seuraavan kerran kynälle ihan oikeista asioista. Kuten esimerkiksi seuraavista:

        Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004979956

        Keskustelua kyseisistä aiheista on yritetty toisaalla jo pariinkin kertaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004968748

        Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004965144

      • ,-,-,
        näkee... kirjoitti:

        ...koalition jossakin. On se vainiharhainen se. Onko Bush mukana tässä koalitiossa?

        --,,--,,--,,--,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2721
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2521
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2239
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1443
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1433
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe