Olen 17v tavallinen tyttö ja minulla on tavallinen elämä. Silti en ole onnellinen. Mikään niistä asioista, jotka ennen tuntuivat mukavilta, eivät enää tunnu miltään ja ne asiat, jotka olivat tärkeitä ovat menettäneet merkityksensä.
Esim. ennen olin kunnianhimoinen koulun ja harrastuksen suhteen, mutta nyt keskiarvoni koulussa on pudonnut lähes 9:stä 6:n, sillä minua ei huvita opiskella, harrastuksessani minulle oli tärkeätä kehittyminen, mutta nykyään sillä ei ole väliä. En kuitenkaan halua lopettaa, sitä koska siellä minulla kavereita, joita en muuten näe.
Perheestänikin haluaisin jo eroon, mutta toisaalta haluaisin ehjän ja rakastavan perheen ympärilleni. Kavereita minulla on ja olen iloinen heidän kanssaan, mutta en jaksa tavata heitä yksittäin, mielummin isolla porukalla niin ei tarvitse järjestää heille jokaiselle erikseen aikaa, mutta samaan aikaan koen olevani yksinäinen, jos en ole kavereideni kanssa.
Minua myös harmittaa se, että parhaat kaverini muuttavat toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, joten en näe heitä enää niin usein. Elämässäni ei ole ollut suurempia menetyksiä tai vaikeuksia, olen ollut aina suht suosittu ystävieni kesken, eikä minua ole kiusattu tai muuta vastaavaa. Silti tuntuu, että elämäni on vain harmaata ja tulevaisuus jatuntuu tyhjältä, mutta jaksan toivoa, että se muuttuisi paremmaksi. Toivo ei kuitenkaan auta, kun asioille pitäisi tehdä jotakin, mutta en tiedä mitä. En koe itseäni masentuneeksi, mutta en missään nimessä ole onnelinenkaan. Ehkä olen sittenkin masentunut?
Esim. ennen olin kunnianhimoinen koulun ja harrastuksen suhteen, mutta nyt keskiarvoni koulussa on pudonnut lähes 9:stä 6:n, sillä minua ei huvita opiskella, harrastuksessani minulle oli tärkeätä kehittyminen, mutta nykyään sillä ei ole väliä. En kuitenkaan halua lopettaa, sitä koska siellä minulla kavereita, joita en muuten näe.
Perheestänikin haluaisin jo eroon, mutta toisaalta haluaisin ehjän ja rakastavan perheen ympärilleni. Kavereita minulla on ja olen iloinen heidän kanssaan, mutta en jaksa tavata heitä yksittäin, mielummin isolla porukalla niin ei tarvitse järjestää heille jokaiselle erikseen aikaa, mutta samaan aikaan koen olevani yksinäinen, jos en ole kavereideni kanssa.
Minua myös harmittaa se, että parhaat kaverini muuttavat toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, joten en näe heitä enää niin usein. Elämässäni ei ole ollut suurempia menetyksiä tai vaikeuksia, olen ollut aina suht suosittu ystävieni kesken, eikä minua ole kiusattu tai muuta vastaavaa. Silti tuntuu, että elämäni on vain harmaata ja tulevaisuus jatuntuu tyhjältä, mutta jaksan toivoa, että se muuttuisi paremmaksi. Toivo ei kuitenkaan auta, kun asioille pitäisi tehdä jotakin, mutta en tiedä mitä. En koe itseäni masentuneeksi, mutta en missään nimessä ole onnelinenkaan. Ehkä olen sittenkin masentunut?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hankala tilanne:/ mene syksyllä kouluterkkarille juttelemaan asiasta, niin hän osaa varmaan antaa neuvoja tai ohjata oikeaan paikkaan. Tsemppiä loppukesään:)