Mieheni on aina ollut hieman omissa ajatuksissaan viihtyvä, ei aina kuule vaikka hänelle puhuu vieressä tai hän katsoo suoraan kuin kuuntelisi. (Tämä ei ole mikään vitsailun paikka, jos joku niin olettaa). Mieheni on samalla tavalla omissa maailmoissaan myös vieras seurassa, saattaa aloittaa oman juttunsa toisen päälle puhuen ja ihan eri aiheesta. Kieltämättä kiusallista mutta hän ei sitä itse huomaa ollenkaan.
Nyt kun on lapsia, tämä hänen omalaatuisuutensa on alkanut todella häiritsemään. Hän saattaa tulla töistä kotiin hirveällä ryminällä ja huudahdellen jotain. Kun riennän ovelle vastaan että "Ole hiljempaa, vauva nukkuu", hän totesi tähän kerrankin että "Ai, en mä muistanut että meillä on vauva".
Hän saattaa pitää meteliä öisinkin kun muu perhe jo nukkuu, sytyttelee kaikki valot palamaan (saattaa tulla makuuhuoneeseenkin jotain lipastosta kaivamaan ja laittaa kaikki valot päälle, ehkä poistuessaan jopa unohtaa valot), pistää CD:n soimaan, kulkee ovissa niin että paukkuu. Kun herään ja pyydän pistämään valot pois ja olemaan hiljempaa, hän vain toteaa että pistäkää silmät kiinni niin ei valot häiritse, kyllä se uni sitten tulee.
Vasta olin kylvettämässä vauvaa, esikoinen istuskeli omassa vannassaan lattialla, mies tuli saunaan ja sanoi että hän tarvii apukäsiä autotallissa, voinko tulla heti. Sanoin että ei tästä nyt ihan heti voi mihinkään tulla kun on iltapesut menossa !! Hän siihen, ettei huomannut että ollaan pesulla.
Hän on kuin yksi lapsi kolmen joukkoon lisää, ei hän osallistu millään tavalla perheen arkeen kotona. Ei koskaan edes ota lapsia syliin jos en vauvaa anna hänelle tai esikoinen kiipeää polvelle. Parin katastrofi-vaunuilu reissun jälkeen en ole edes lapsia hänelle uskaltanut antaa nukuteltavaksi, hän kun lähti seikkailemaan oudolle metsäreitille ja eksyi sinne. Tuli sitten parin tunnin kuluttua takaisin ja valitti kuinka hänellä on hiki ja on väsynyt, ei ollut huolissaan (tai huomannut) sitä, että myös lapsilla oli hiki ja jano. Puhelin ei tietenkään ollut matkassa edes että olisi soittanut eksyttyään.
Nyt vasta joidenkin vuosien kuluessa on todettu että miehen suvussa, sisarusten lapsilla ja heidän lapsillaan on mm. aspergeria ja jonkinlaista autismia. Pari heistä ei ole saanut edes ajokorttia vaikka ovat yrittäneet kovasti. Miehen äiti "eksyilee" keskellä kaupunkia tai ostoskeskuksissa hukkaa ulko-oven.
Kun olen yrittänyt avautua arjen vaikeudesta miehen siskolle, hän hiiltyy ettei sellaista saa toisesta puhua, hyvän miehen olet saanut. Myöskään suvun asperger lapsista ei kukaan puhu, aihe on ihan tabu. Vieraisilla ollessaankin lasten annetaan riehua miten haluavat, kukaan ei huolehdi tai katso perään (vai eivätkö sitten "näe ja huomaa"), riehumista pidetään ihan normaalina.
Kun mies ottaa muutaman saunaoluen, hän ikäänkuin normalisoituu, silloin saan katsekontaktin ja hän jopa kuuntelee ja keskustelee. Mutta useamman lasillisen jälkeen, humalassa, hän menee entistä pahemmaksi.
Auttaisiko perheemme tilanteeseen sitten että mies saataisiin johonkin lääkäriin hakemaan diagnoosia, en ole uskaltanut edes ääneen hänelle mainita. Ei se varmaankaan tilanetta miksikään muuttaisi mutta auttaisi minua ymmärtämään mistä mikäkin käytös johtuu.
Onko tämä hänelläkin aspergeria, autismia...?
Nyt kun on lapsia, tämä hänen omalaatuisuutensa on alkanut todella häiritsemään. Hän saattaa tulla töistä kotiin hirveällä ryminällä ja huudahdellen jotain. Kun riennän ovelle vastaan että "Ole hiljempaa, vauva nukkuu", hän totesi tähän kerrankin että "Ai, en mä muistanut että meillä on vauva".
Hän saattaa pitää meteliä öisinkin kun muu perhe jo nukkuu, sytyttelee kaikki valot palamaan (saattaa tulla makuuhuoneeseenkin jotain lipastosta kaivamaan ja laittaa kaikki valot päälle, ehkä poistuessaan jopa unohtaa valot), pistää CD:n soimaan, kulkee ovissa niin että paukkuu. Kun herään ja pyydän pistämään valot pois ja olemaan hiljempaa, hän vain toteaa että pistäkää silmät kiinni niin ei valot häiritse, kyllä se uni sitten tulee.
Vasta olin kylvettämässä vauvaa, esikoinen istuskeli omassa vannassaan lattialla, mies tuli saunaan ja sanoi että hän tarvii apukäsiä autotallissa, voinko tulla heti. Sanoin että ei tästä nyt ihan heti voi mihinkään tulla kun on iltapesut menossa !! Hän siihen, ettei huomannut että ollaan pesulla.
Hän on kuin yksi lapsi kolmen joukkoon lisää, ei hän osallistu millään tavalla perheen arkeen kotona. Ei koskaan edes ota lapsia syliin jos en vauvaa anna hänelle tai esikoinen kiipeää polvelle. Parin katastrofi-vaunuilu reissun jälkeen en ole edes lapsia hänelle uskaltanut antaa nukuteltavaksi, hän kun lähti seikkailemaan oudolle metsäreitille ja eksyi sinne. Tuli sitten parin tunnin kuluttua takaisin ja valitti kuinka hänellä on hiki ja on väsynyt, ei ollut huolissaan (tai huomannut) sitä, että myös lapsilla oli hiki ja jano. Puhelin ei tietenkään ollut matkassa edes että olisi soittanut eksyttyään.
Nyt vasta joidenkin vuosien kuluessa on todettu että miehen suvussa, sisarusten lapsilla ja heidän lapsillaan on mm. aspergeria ja jonkinlaista autismia. Pari heistä ei ole saanut edes ajokorttia vaikka ovat yrittäneet kovasti. Miehen äiti "eksyilee" keskellä kaupunkia tai ostoskeskuksissa hukkaa ulko-oven.
Kun olen yrittänyt avautua arjen vaikeudesta miehen siskolle, hän hiiltyy ettei sellaista saa toisesta puhua, hyvän miehen olet saanut. Myöskään suvun asperger lapsista ei kukaan puhu, aihe on ihan tabu. Vieraisilla ollessaankin lasten annetaan riehua miten haluavat, kukaan ei huolehdi tai katso perään (vai eivätkö sitten "näe ja huomaa"), riehumista pidetään ihan normaalina.
Kun mies ottaa muutaman saunaoluen, hän ikäänkuin normalisoituu, silloin saan katsekontaktin ja hän jopa kuuntelee ja keskustelee. Mutta useamman lasillisen jälkeen, humalassa, hän menee entistä pahemmaksi.
Auttaisiko perheemme tilanteeseen sitten että mies saataisiin johonkin lääkäriin hakemaan diagnoosia, en ole uskaltanut edes ääneen hänelle mainita. Ei se varmaankaan tilanetta miksikään muuttaisi mutta auttaisi minua ymmärtämään mistä mikäkin käytös johtuu.
Onko tämä hänelläkin aspergeria, autismia...?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitäs teit lapsia idiootti. Ota ero ja hakeudu hoitoon.
Mahtava vastaus, kävelevä neurologinen häiriö taas aktiivisena tällä palstalla. Jäikö lääkkeet ottamatta? Koska sulla on seuraava poliklinikan kontrolli ja lääkityksen tehostaminen?
Ei jäänyt, tosin välillä niitä on määrätty hieman liikaa, mutta aina olen palauttanut ne takaisin lääkärille, joka syö sitten ne itse ensin kun olen ne apteekista käynyt ensin hakemassa ja maksanut. Mulla ei ole avohoitokontaktia, koska muutaman lääkärin mukaan olen terve enkä sellaista tarvitse. En tarvitse myöskään sairaalahoitoa psyykkisistä syistä. En ole psykoottinen enkä kärsi harhaluuloisuudesta, en ole väkivaltainen.
ei mullakaan mullakaan mullakaan, haluatko sähköpostitse lääkärindiagnoosin? tai viiden lääkärin jos ei yhden lääkärin diagnoosi vakuuta?
Vai scannaanko ja laitan suoraan nettiin kotisivustolleni?Vastaa nyt apina kun kerran tänne jo uskaltauduit kerran herjoja kirjoittamaan. Katsotaan sitten tulisiko ip-osoitettasi lähteä hieman tarkemmin selvittelemään tai niitä kaikkia joista olet tänne kirjoitellut asiattomuuksia.
Ihmisten asenteet ovat tappavampia kuin yksikään syöpä. Ne tappavat kaikki oikeudet olla oma itsensä. Miehesi on uhri, typerä maailma ja typerämmät ihmiset tuhosivat hänen luovuutensa. Tuossa tilassa kannattaa jo pitää hautajaiset - ja etsiä syylliset! Tulee varmistaa, ettei syöpä leviä. Idioottigeenit eivät myöskään saa periytyä.
RIP
Minunkin mielestäni aloittajan kirjoitus oli kohtuullisen syyllistävä. En ymmärrä miksi ihmiset menevät naimisiin ja hankkivat lapsia jos puolisosta ei ole mitään muuta kuin huonoa sanottavaa.
"Auttaisiko perheemme tilanteeseen sitten että mies saataisiin johonkin lääkäriin hakemaan diagnoosia"
Jos meinaat, että muuttuisiko miehesi diagnoosin myötä "paremmaksi", niin mitä luultavammin ei. Tuskin hän muutenkaan tahallaan töppäilee.
Miten reakoit, kun näitä sattuu? Keskusteletko asiallisesti ja syyllistämättä? Rauhallisesti selittäen, ilman suuttumusta? Edellä mainituilla tavoilla menee asiat paremmin perille kuin syyllistämällä ja pauhaamalla.
Voi olla, että miehesi vain oppii hyvin hitaasti perheenisän osan. Etenkin, jos hän ei perheen toimiin osallistu. Hänen pitäisi saada enemmän vastuuta. Vain tekemällä oppii. Jos hysteerisenä ja epäluottavaisena seuraat vierestä miehesi toimia, niin se vain syö häneltä itsetunnon ja halun osallistua.
Voi olla, että kaikki edellä mainittu meni päin honkia :) ajatusvirtaa vain...