roikkuvat rinnat yksinäisyyden syynä

Rintani ovat teini-iästä asti olleet roikkuvat, eikä muodossakaan ole kehumista. Kaiken lisäksi vasen rintani on kaksi kuppikokoa pienempi kuin oikea. Olen onnistunut lihomaan aika lailla, ja hirvittää, miltä rintani mahtavatkaan näyttää, kun laihdutan. Ne roikkuvat varmaan polvissa. Kaikki kaverini tuntuvat olevan kateellisia siitä, että minulla on isot rinnat, mutta eipä tällaisista miestisseistä kannattaisi kateellinen olla.
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noin siinä käy ku juo yksinäisyyteen olutta päivittäin ja ahmii kitaansa makkaraa ja ranskalaisia päivästä toiseen.

Kikkelis-Kokkelis, mitäs läksit tolle tielle

Äänestä

Eli oletko siis mies vai nainen, aloittaja? Ei ihan selvinnyt aloituksestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moobs kirjoitti:

Rintani ovat teini-iästä asti olleet roikkuvat, eikä muodossakaan ole kehumista. Kaiken lisäksi vasen rintani on kaksi kuppikokoa pienempi kuin oikea. Olen onnistunut lihomaan aika lailla, ja hirvittää, miltä rintani mahtavatkaan näyttää, kun laihdutan. Ne roikkuvat varmaan polvissa. Kaikki kaverini tuntuvat olevan kateellisia siitä, että minulla on isot rinnat, mutta eipä tällaisista miestisseistä kannattaisi kateellinen olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu