Aselakejako väljennettävä?

2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"On erittäin huono idea antaa tukea hihhuleille ja muille räyhääjille"

Aivan! Tukemalla Kiovan vallankaappaajia USA-NATO-EU on myötävaikuttanut siihen, että Ukrainassa ovat päässeet riehumaan kaikenlaiset fasistiset, uusnatsistiset, äärioikeistolaiset, kiihkokansalliset, juutalais- ja venäläisvastaiset voimat, joiden avoin terrori on Kiovan juntan sortotoimien ohella syy siihen, että Donetskin alueen asukkaat vaativat riippumattomuutta Kiovassa - lännen pönkittäminä ja CIA:n suoraan ohjastamina - valtaa pitävien oligarkkien herruudesta. Vain halu löytää tilanteeseen rauhanomainen kompromissiratkaisu on estänyt Venäjää tekemästä velvollisuuttaan, eli puuttumasta voimatoimin siihen humanitaariseen katastrofiin, jonka USA-NATO-EU ja Kiovan juntta ovat saaneet aikaan.

Äänestä
  • sinun kirjoituksesi ovat suoraan sanoen oksettavia. osaatko edes hävetä niitä niiden ruumiiden edessä joita parasta aikaa häpäistään itä-ukrainassa? mukana on myös yli kahdeksankymmentä lasta.

    sinun epätoivoiset selitysseputukset vain alleviivaavat sitä seikkaa ketkö ovat oikeasti syyllisiä kyseiseen tapahtumaan. noiden inhimillisyytä syvästi loukkaavien tekstien perusteella sinulle tulisi antaa tänne ikuinen banni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hullua politiikkaa kirjoitti:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/avoin-kirje-vladimir-putinille-erittain-huono-idea-antaa-tukea-hihhuleille-ja-muille-rayhaajille/?shared=47192-957793ca-500

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu