"Suomi on vastustanut yksiselitteisesti kokonaisiin talouden sektoreihin kohdistuvia pakotteita.
Viime viikolla pelkona oli, että EU jäädyttäisi unionin rajaohjelmat, joita käytetään esimerkiksi rajanylityspaikkojen kehitykseen. Suomi hyötyy tällä hetkellä vuosittain noin 200 miljoonaa euroa rajaohjelmasta, jonka kautta rahoitetaan rajanylityspisteitä myös Venäjän puolella.
Suomi on muutoinkin hyvin tiukasti kiinni Venäjässä talouden suhteen. Vienti Venäjälle oli tullin tilastojen mukaan vuonna 2013 yhteensä noin 5,4 miljardia euroa. Tämä on noin 2 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.
Samaan aikaan tuonti Venäjältä oli 10,5 miljardia euroa. Tästä yli 8 miljardia euroa koostuu kuitenkin energiasta, joka mitä todennäköisimmin jää talouspakotteiden ulkopuolelle.
Ilman energiaa Suomen kauppatase Venäjän suuntaan on siis kolmisen miljardia plussalla.
"

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Ilman energiaa Suomen kauppatase Venäjän suuntaan on siis kolmisen miljardia plussalla."
Niinpä, Suomen olisikin kansantaloudenkin kannalta vähennettävä energiariippuvuuttaan Venäjästä ja lisättävä omavaraisuuttaan niin paljon kuin mahdollista. Mutta sitähän sinun kaltaisesi venäjäkiimaiset vastustavat.
Se, että Suomi lisäisi omavaraisten energialähteiden (turve, uusiutuvat energialähteet jne.)osuutta ja vähentäisi Venäjältä tuotavien fossiilisten polttoaineiden ostoa, on venäjäkiimaisten palkanmaksajan etujen vastaista... Senkin takia ne vastustavat. Suomen kauppatasehan siinä paranisi ja Venäjähän kauppatase näin ollen pienenisi Suomen kaupan verran.
Omavaraisuuden lisäämistä olen ehdottanut jo aikaisemmin, mutta joku Venäjä-fani vaihtoi "fiksusti" heti puheenaihetta ja alkoi molottaa jotain NATO:sta.
Niin. Sanopa Venäjäkiimavajakki, miksei Suomen kannattaisi vähentää energiariippuvuuttaan Venäjästä, vaikka se olisi kauppataseen ja turvallisuudenkin kannalta järkevää?
Kuka on venäjän kiimanen? Sinun lahopäässi se harha pyörii. Täyspäisenä katson asiaa aina kokonaisuutena. Siihen ei sinun natokiimavajakinaivot pysty. Venäjän kauppa nosta Suomenkin talouden. Parempi isopoika kaverina, kuin vihollisena..
Nämä on tuholaisia, Obaman tiltut..
Et vastannut kysymykseen, vaan luikit jälleen kerran pakoon. Puhut NATO:sta vaikka se ei kiinnosta minua nyt pätkääkään.
Kysyn sinulta, miksei Suomen kannattaisi lisätä omavaraisuuttaan energian suhteen, niin pitkälti kuin se on mahdollista. Suomen kauppatase siitä hyötyisi ja se lisäisi työllisyyttä. Itse paljastit aloituksessasi, miten riippuvainen Suomen talous on energian tuonnista Venäjältä! Ja miten suurelta osin painaa kauppatasetta negatiivisesti!
Kerropa, miksei sinua kiinnosta Suomen kauppatase vaan hoet tuota Venäjä kauppa -mantraa käyttämättä aivoja? Johtuuko se venäjäkiimasta?
Totuus alkaa purra venäjäkiimavajakkiinkin. Esitä nyt jotakin venäjäkiimasi tueksi? Saadaan nauraa...
Jokainen täysipäinen tajuaa venäjäkiiman tuhoisuuden!
On boikotoinut vesivoiman, millä se saavutettaisiin. Risujen poltolla ja tuulimyllyillä ei tule, kuin kustannuksia.
Venäjän kaupalla saadaan nopeasti kauppatase nousuun. Vajakina et tajua selviä asioita!
Miten asian voi vääntää rautalangasta yksinkertaiselle Venäjäkiimavajakille... Tajuatko mitä tarkoittaa kauppatase? Jos kauppatase on alijäämäinen, vienti on pienempi kuin tuonti. Ja niin se on viime vuosina monesti ollut. Noin raakasti yksinkertaistettuna. Vientiä Venäjälle kannattaa ehdottomasti pyrkiä lisäämään, öljyn ja maakaasun tuontia on vähennettävä niin paljon kuin mahdollista, jotta saadaan kauppatasetta ylijäämäiseksi.
Mutta eihän Venäjäkiimavajakkia kiinnosta Suomen kauppataseen ylijäämä tai työllisyyden kohottaminen kotimaisia energialähteitä lisäämällä. Rahaa lykätään mieluummin Venäjälle ostamalla fossiilisia polttoaineita. Ja tiedetään mihin se johtaa.. Sen on kapitalistinenkin tiede todennut, että se on tuhon tie!