alkaen 1.1.2005 Helsingissä ei saa polttaa mitään puutarhajätettä(lehtiä, risuja, oksia yms.) edes tynnyrissä tai takassa. Tulisijassakin saa polttaa vain puhdasta, kuivaa puuta. Paperin polttaminen on sallittu vain em. tuotteen sytyttämiseen. Että näin Helsingissä mites muualla?
Puutarhajätteiden polttaminen
1
284
Vastaukset
- villi-itä
Meillä täällä saa tehdä ihan mitä vaan. Ei täällä ole mitään rajoituksia. Tai ei ainaskaan ole minun korviini kantautunut. Mies polttaisi saunan uunissa mitä vaan, mutta minä olen toppuutellut. Anoppi polttaa kaiken mahdollisen maitotölkeistä lähtien. No ei sentään - ei kait ihan kaikkia muoveja, mutta oli se kuulema lapsen vaippojakin polttanut.
Meillä täällä saa tehdä kaikkea muutakin kuin noita roskienpolttamisia. Eikä kukaan puutu mihinkään. Esimerkiksi puitoalueiden hyödyntäminen omiin tarkoituksiin on aika yleistä. Monella meillä on ainakin yksi sivu tontista rajattu puistoalueeseen ja siitähän on sitten mukava laajentaa omaa pihapiiriä. Monella on polttopuita tai muuta puutavaraa varastoituna sinne puiston puolelle, mutta tosin ihan siihen rajalle. Törkeimmät kuntalaiset on vallanneet useita satoja neliöitä sitä kunnanmaata. Sieltä löytyy mansikkamaata, puuutarhajätekompostia, savustuspönttöjä, hiekkalaatikoita, keinuja ja kottikärryjä sekä muuta säilytystavaraa. Joku on mennyt istuttamaan puistoon jättipalsamia ja muita "mukavia" kasveja.
Tervetuloo vaan tänne. Tontteja löytyy ja jokainen voi toteuttaa itseänsä ihan haluamallaan tavalla. Asemakaava ei ole sitova, se on vaan sellainen ehdotus. Kaikki erikoisuudet menee läpi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018844- 695805
- 245377
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni415271Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv385114Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h835020- 624533
- 434207
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543515- 493185