Hevosrääkkäystä?

Heips, kyselisin että mikä luokitellaan nimenomaan _hevosrääkkäykseksi_? Nimittäin, kun oma pv ruuna oli yhdellä yksäri tallilla, niin tallinomistaja oli hieman " väkivaltainen" , nimittäin kun se liikutta aina omaa kiivasta smh tammaansa, se potki sitä kyljistä kannuksilla niin lujaa, että hevonen ns. kiljahteli iskuista.

Toiskekseen, asuin silloin n.2km päästä tallista. Aina omistajan huudot " SA@7@n@ ja P3RK3LE! " kuuluivat ihan kotipihalle saakka. Usein siis hän oli silloin ratsastamassa kun huudot kuuluivat.

Ja vielä sen verran, silloin kun oma hevoseni oli vielä siellä, niin kun sillä oli ollut lapa jumissa jonkun aikaa, niin se ei tietenkään helpolla antanut aina sitten sitä sen puoleista etukaviota helpolla, vaan vähän aikaa piti sitä komentaa. Mutta kerran sattui somasti että tallinomistaja oli siivoamassa karsinoita kun sitten näki minun kamppailuni ja komentelut hevoseni kanssa. Mikä tietenkään ei kuuluisi sille ollenkaan.... Tallinomistaja sitten tuli siihen ja katsoi pari kertaa kun nostin sen kavion ja heponen sitte aina paino sen takasin alas, se tallinomistaja halus sitte ite kokeilla, ja heti ekalla kerralla kun heppa ei antanu etusta,niin tallinomistaja otti harjan, ja sillä harjanvarrella alkoi LYÖMÄÄN sitä mun heppaa siihen _jumittuneeseen_ lapaan! Minähän ihan kauhuissani sitte kiljuin että lopeta sitä sattuu ,nii ei se välittäny. Heppa vaikeroi ja hyppi käytävällä. Se tallinomistaja sano vaan " Ei se saa tehä tollee, se kavio nostetaa vaikka väkivalloin", mikä ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa vai? Tietenki se pitää se kavionostaa,mutta ei väkivallalla...!

Huhhuh, lisää stooreja riittää jos kiinnostaa?
7168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vittu mikä paska tallinomistaja, on toi rääkkäystä!

Äänestä

Siis mitä? Tostahan vois jo ilmottaa jonnekkin, ei todellakaan oo normaalia käytöstä? :/ Heppa parka, säälin sekä sun että sen... Huoh, välillä pistää oikee miettimää et miten paljo tollanen eläinrääkkäys pistää vihaksi....

Äänestä
  • VAADIN että tästä tehdään samantien eläinsuojeluilmoitus!!
    Aivan järkyttävää, sille omistajalle ei enää anneta koskaan mitään eläintä, varsinkaan niitä hevosia! Että vihastuttaa tällainen...

    Äänestä

Siis apua, tuo on silkkaa rääkkäystä.. hevosesi olisi hyvä siirtää koko tallilta pois muualle asumaan samantien, voi vielä salaa rääkätä sitä kun et ole vahtimassa, kun olet ilmoittanut tästä poliisille ja eläinsuojelulle..

kerro heti vanhemmillesi, voivat nostaa tästä varmasti jo syytteenkin, itse olet varmaan liian nuori. olisi hyvä jos olisi muita todistasia ja todisteita tapahtumista, mutta tämä on sen verran vakava asia että ei ole aikaa odottaa enää, että saisit kerättyä niitä jos ei ole ennestään.

Äänestä

No jo oli keksitty juttu

Äänestä

Huh! Toi menee jo yli, ihan ku se haluis pahentaa vielä kipua. Ja mitä vittuu sun hevosen jutut sille kuuluu! Siis pahintahan täs on se että se alkaa niinku tekee kipua lisää sille!!

Äänestä

Hei,ilmoitathan heti alueesi eläinsuojeluviran7maiselle koska se on sinun velvollisuutesi tehdä niin ja tämä raakalainen saadaan vastuuseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikkeasitäkokeekin kirjoitti:

Heips, kyselisin että mikä luokitellaan nimenomaan _hevosrääkkäykseksi_? Nimittäin, kun oma pv ruuna oli yhdellä yksäri tallilla, niin tallinomistaja oli hieman " väkivaltainen" , nimittäin kun se liikutta aina omaa kiivasta smh tammaansa, se potki sitä kyljistä kannuksilla niin lujaa, että hevonen ns. kiljahteli iskuista.

Toiskekseen, asuin silloin n.2km päästä tallista. Aina omistajan huudot " SA@7@n@ ja P3RK3LE! " kuuluivat ihan kotipihalle saakka. Usein siis hän oli silloin ratsastamassa kun huudot kuuluivat.

Ja vielä sen verran, silloin kun oma hevoseni oli vielä siellä, niin kun sillä oli ollut lapa jumissa jonkun aikaa, niin se ei tietenkään helpolla antanut aina sitten sitä sen puoleista etukaviota helpolla, vaan vähän aikaa piti sitä komentaa. Mutta kerran sattui somasti että tallinomistaja oli siivoamassa karsinoita kun sitten näki minun kamppailuni ja komentelut hevoseni kanssa. Mikä tietenkään ei kuuluisi sille ollenkaan.... Tallinomistaja sitten tuli siihen ja katsoi pari kertaa kun nostin sen kavion ja heponen sitte aina paino sen takasin alas, se tallinomistaja halus sitte ite kokeilla, ja heti ekalla kerralla kun heppa ei antanu etusta,niin tallinomistaja otti harjan, ja sillä harjanvarrella alkoi LYÖMÄÄN sitä mun heppaa siihen _jumittuneeseen_ lapaan! Minähän ihan kauhuissani sitte kiljuin että lopeta sitä sattuu ,nii ei se välittäny. Heppa vaikeroi ja hyppi käytävällä. Se tallinomistaja sano vaan " Ei se saa tehä tollee, se kavio nostetaa vaikka väkivalloin", mikä ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa vai? Tietenki se pitää se kavionostaa,mutta ei väkivallalla...!

Huhhuh, lisää stooreja riittää jos kiinnostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu