Myös homoparit pelastuvat,

jos ottavat vastaan Jeesuksen. Uskovaiset homoparit ovat taivaskelpoisia.
787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikki ovat taivaskelpoisia. Jumala ei jaottele ihmisiä, kuten ihminen itse. Synti käsite on ihmisen keksintö. Taivas jos on, niin sekin on mielen tuote. Toki jotain on olemas kuoleman jälkeen, tottakai on.

Mitä homoihin tulee niin, homohimo on sairaus, niin kuin pedofiliakin, mutta aihe ei kuulu uskonnolliselle sivustolle, vaan ehkä terveydenhoitopalstalle tms.

Äänestä

Jumala päättää, ketkä pelastuvat, eivät ihmiset. Muistakaa tämä!

Äänestä
  • Näin se päättää muslimien mukaan, mutta Raamatun mukaan se on Jeesus.

    Hän erottelee ihmiset ja vain Hänen omat pelastuu.

    Lue Raamatusta; Joh. 5:22 Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle

    Äänestä

Eikö se pitänyt olla niin, että vain "äänellinen synninpäästö" vie iankaikkisuuteen.

Raamattu on kylläkin toisella linjalla, teille niin leimallinen pedofilia on sovittamaton synti;

Luuk. 17:2 Parempi olisi hänelle, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä.

Homoille taas;1. Kor. 6:9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät EIVÄT SAA OMAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät MIESTEN KANSSA MAKAAVAT MIEHET.

Äänestä
  • Jättäisitte toiseksi sen Raamatun viisaammille ja ihan ensiksi helluntailaiset, jättäkää lapset rauhaan:

    Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion.

    Jos maamme uskonnollisissa piireissä pyörisi ainoastaan helluntailaisia sirkuspellejä, tilanne olisi kaoottinen! Kauhulla katson näitä sairaita helluntailaisia kirjoituksia täällä. Toisaalta heitä pitäisi myös ymmärtää, sillä elämä helluntaipedofilien, muiden vankien ja tyhjien valtakunnanSalemsalien sisäpiirissä on kauhea jo ajatuksena ja yksinmulkoilu tylsistyttää koko elämän. Sirkuspellen rooli ei ole helppo.
    Kun katselee tai lukee noiden helluntailaisten, esim melperin ja sen toisen version klovni Kesiin aivopieruja palstalla, niin helposti herää kysymys, että epäonnistuiko Jumala ihmisen kohdalla ja Hänelle sattui joku suunnitteluvirhe? Toki, on muutki, mutta jotenkin tuossa kaksikossa kulminoituu ihmisen loputon ahdistus ja kärsimys, hirvittävä tuska ja siitä kärsii eniten ympäristö. Narsismia.

    Ihminen on kummallinen, paitsi että usein ihminen kärsii, mutta kaksinverroin aiheuttaa kärsimystä toisille, jopa viattomille lapsille.

    Tässä pelottava esimerkki UskonLahkon luottamushenkilöiden tavasta aiheuttaa helve.tillistä,tuskaa. Turha siinä on helluntailaisten syytellä luciferusta kun omaa lahkoa pyörittävät rikolliset.

    Nosto alhaalta:

    Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

    Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu.

    Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa

  • Keitaan 2 kirjoitti:

    Jättäisitte toiseksi sen Raamatun viisaammille ja ihan ensiksi helluntailaiset, jättäkää lapset rauhaan:

    Olet todella säälittävä ihminen, täysi surkimus.

    Haukut vain vastausta, mutta et pysty itse vastaamaan yhteenkään kysymykseen.

    Kuka auttaa kopioinnissa.

    Äänestä

  • 12+4 kirjoitti:

    Olet todella säälittävä ihminen, täysi surkimus.

    Haukut vain vastausta, mutta et pysty itse vastaamaan yhteenkään kysymykseen.

    Kuka auttaa kopioinnissa.

    Kuulepas kesitas-mulkoilija: Jättäisitte toiseksi sen Raamatun viisaammille ja ihan ensiksi helluntailaiset, jättäkää lapset rauhaan:

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oulunsalosta kirjoitti:

jos ottavat vastaan Jeesuksen. Uskovaiset homoparit ovat taivaskelpoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu