Moottoriurheilussa kuulee jopa tv:sta selostajien suorastaan huutavan "upean, agressiivisesta ohituksesta".
Kyseessä on moottoriurheilutapahtuma.
Formulat, rallit, motskarikilpailut näyttävät mallia nuorisollemme ja vanhemmillekin, miten kaasujalkaa voi "tosimies" painaa.
"Voittajat" näkyvät usein jopa kansallishymnien ja maan lipun siivittäminä.
Ja heistä tulee sankareita!
Sankareita ja malleja nuorisollemme. Tässäpä sinulle nuori mahdollisuus näyttää koko kylälle. Kyllä koneestasi lähtee vauhtia ja luulet olevasi parempi. Pientä virittelyä vielä ja olet kohta kuin todellinen rallitähti tai Mika Kallio tai Räikkönen..
Onneksi jääraroilla pidettävät kilpailut on kielletty. Ne saastuttivat ilman lisäksi liikaa myös järviämme.
Formuloiden tupakkamainonnasta puhumattakaan, josta onneksi on luovuttu.
Planeettamme ei kaipaa moisia ilman ja terveyden pilaavia tapahtumia. Ei niitä pidä yleisölle näyttää, jos kerran kuitenkin kulkupelejä on testattava. Tehtäköön se ilman mediaa ja sen ihannoivaa hehkutusta.
On korkea aika meidän aikuisten ohjata oikein nuorisoamme ja parempien harrastusten pariin.
Kohta ajetaan taas rallia Jyväskylän suunnalla.
Moniko tavallinen kisakatsoja saikaan muutama vuosi sitten sakot kisan jälkeen ylinopeudesta??Muistanet tapahtuman sakkojen määrän.
Miksi emme suojele planeettaamme ja sen elämää?
Miksi kasvatamme vääränlaisia sankareita?
Vastuu on meillä aikuisilla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.