Nimet ja nimimerkit

Aina välillä täällä joku paheksuu nimimerkin takaa kirjoittamista.

Olen miettinyt tarvetta in cognito -kirjoittamiseen. Ei kai tässä välttämättä kovin pahoja asioista seuraa, vaikka tulisikin omalla nimellään esiin. Mitä nyt luultavasti kommentit alkaisivat painottua henkilökohtaisuuksiin ja entistä pahemmin pois asiasta.

Ja tuskin toverimme pyh! kuitenkaan tulee käymään ampuma-aseen kanssa. Kenties hän tyytyy vain nakkaamaan kirjekuorellisen paskaa postiluukusta.

Mutta heitänpä haasteen. Jos löytyy kolme muuta henkilöllisyytensä paljastajaa tämän palstan kantajengistä, lupaan tulla esiin. Tämä ei nyt tietenkään koske niitä nimimerkkejä, joiden takana olevat henkilöt tiedetään muutenkin.

8

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotakin tämän tapaista reaktiota osasin odottaakin.

      Asia on siis niin, että aika moni haluaa pysyä tunnistamattomana. Jokaisella on omat syynsä.

      Minua ei ujostuttaisi sinänsä mielipiteeni ilmaiseminen tunnettuna henkilönä.

      Haluan vain välttää sitä, että keskustelussa mennään epäasiallisiin henkilökohtaisuuksiin ja myös sitä riskiä, että joku palstan hourupäisimmistä päättää ruveta ihan muutenkin kiusaamaan.

      Jatkukoon siis näin, nimimerkillä.

    • puskalassi

      Useimmat adventistit haluavat pysyä "komerossaan" piilossa. Tämä siitä syystä, että siellä Suomen adventtikirkossa ollaan aika tarkkoja siitä, miten saa/tulee uskonasioista ajatella ja joku hivenen seurakunnan käsikirjasta poikkeava näkökanta adventistin esille tuomana saattaa johtaa paikallisen pastorin puhutteluun joutumiseen tai pahimmassa skenaariossa seurakunnasta kokonaan erottamiseen.

      Parempi siis vain olla "puskajussi" muiden jussien joukossa?

      • Mahtaako asia kuitenkaan olla ihan noin?

        Se erottaminen mielipidesyistä.

        En ole vuosiin ollut adventtikirkon jäsen, mutta sikäli kuin olen kyseisen kirkon viimeaikaista alamäkeä seurannut,

        kirkolla ei yksinkertaisesti ole varaa erotella jäseniään niin kauan kuin jäsenen nähdään laittavan pennosensa kolehtiin tai tiedetään hänen maksavan enemmän tai vähemmän runsaita kymmenyksiä.

        Kirkon rahapulasta kai johtunee sekin, että Porin adventtikirkon kiinteistö myytiin pilkkahinnalla Vapaakirkolle.

        Vaikka ev.lut kirkon jäsenmäärä laskee vuosi vuodelta, Vapaakirkon jäsenmäärä näyttää nousevan hitaasti, mutta varmasti.

        Mitenkäs sen selitätte?


      • Vaietkaa!

        Puskalassi - Itä-Suomen Tiktatuuri-adventtiseurakunnissa tapahtuu juuri kuvaamallasi tavalla! Siellä joko tottelet eli vaikenet ja mikäli et, niin sinut erotetaan.


      • Hyvä, vapaakirkko!
        Tuomas-kuoma kirjoitti:

        Mahtaako asia kuitenkaan olla ihan noin?

        Se erottaminen mielipidesyistä.

        En ole vuosiin ollut adventtikirkon jäsen, mutta sikäli kuin olen kyseisen kirkon viimeaikaista alamäkeä seurannut,

        kirkolla ei yksinkertaisesti ole varaa erotella jäseniään niin kauan kuin jäsenen nähdään laittavan pennosensa kolehtiin tai tiedetään hänen maksavan enemmän tai vähemmän runsaita kymmenyksiä.

        Kirkon rahapulasta kai johtunee sekin, että Porin adventtikirkon kiinteistö myytiin pilkkahinnalla Vapaakirkolle.

        Vaikka ev.lut kirkon jäsenmäärä laskee vuosi vuodelta, Vapaakirkon jäsenmäärä näyttää nousevan hitaasti, mutta varmasti.

        Mitenkäs sen selitätte?

        Onneksi Adventtikirkon jäsenmäärä ei nouse sen enempää hitaasti kuin varmastikaan täällä Suomenmaassamme! Eksytyksen tyyssija koko pulju Elluineen päivineen.

        Onnittelut Vapaakirkolle jäsenmäärän kasvusta! Siellä saarnataan turmeltumatonta evankeliumia!


    • >>> Olen miettinyt tarvetta in cognito -kirjoittamiseen. Ei kai tässä välttämättä kovin pahoja asioista seuraa, vaikka tulisikin omalla nimellään esiin. Mitä nyt luultavasti kommentit alkaisivat painottua henkilökohtaisuuksiin ja entistä pahemmin pois asiasta. >>

      Juuri näin.

      Eihän siinä mitään, jos se henkilökohtainen kura lentäisi vain henkilökohtaiseen naamaani, mutta kun se alkaisi lentää perheenjäsenten suuntaan jne, niin ei kiitos.

      En tiedä kovin montaa asiaa, mikä aiheuttaisi häiriintyneenpää tai julmempaa käytöstä kuin se, että ihminen joutuu puolustamaan, mahdollisesti jo kuollutta, jumalaansa.

      Ei sellaista raivoa tule kukaan kokemaan edes silloin, kun oma todellinen perheenjäsen on joutunut vahingoitetuksi jonkun toimesta.

      Lukee vaikka suomalaisten aktiivisten "apologeettien" nettisivuja, niin voi hyvänen aika, mikä määrä solvauksia, vääristelyä ja valhetta sieltä tulee nimeltä mainittujen ihmisten suuntaan, jonkin pölvästin jumalan puolustamiseksi.

      Kun miettii vaikka tuolla USA:ssa, että uskovat ihmiset tappavat lääkäreitä siksi, että lääkärit ovat rikkoneet uskovien mielikuvituskavereita kohtaan, niin kyllä uskovaisten kanssa on paljon parempi olla nimimerkin takana.

      Sen verran häiriintyneitä lahkoissa nykyisin on, että parempi pitää oma oikea minä tiukasti piilossa.

      • bushmanni kirjoitti: «Eihän siinä mitään, jos se henkilökohtainen kura lentäisi vain henkilökohtaiseen naamaani, mutta kun se alkaisi lentää perheenjäsenten suuntaan jne, niin ei kiitos.

        En tiedä kovin montaa asiaa, mikä aiheuttaisi häiriintyneenpää tai julmempaa käytöstä kuin se, että ihminen joutuu puolustamaan, mahdollisesti jo kuollutta, jumalaansa.»

        Annoit ajattelemisen aihetta ja vatsaa kouristavan skenaarion. Joudun myöntämään, että varoitus ei ole aiheeton.

        Mitäs minusta, mutta kun on lapset ja lapsenlapset. Kiivas Jumala kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen ja tietenkin hän toimii uskollisten ihmisten kautta…


    • nimmari1

      Ei sillä ole mitään merkitystä millä nimimerkillä täällä kirjoittaa,ainoa millä on merkitystä on mitä kirjoittaa.Luulisin että monet uskaltavat kirjoittaa sydämestään jos tekevät sen nimimerkin takaa.Näin tulee myös esiin eri ihmisten motiivit kirjoituksilleen,valitettavan monet ovat kuitenkin täällää vain purkamassa omia estojaan ja ennakkoluulojaan mikä ei oikeastaan ole palstan tarkoitus,mutta varmaan kuitenkin jonkinlainen *hengitysreikä* näille jotka sellaista tekevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4462
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      339
      1911
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1796
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe