Mulla on semmonen kokemus omalla kohdalla, että aina pitkittyessään ihmissuhteet (rakkaus-, ystävyys-) mutkistuu. Mulla on yksi ystävä, jonka olen tuntenut 20v ja puoliso, jonka olen tuntenut 10v. En siis ole täysin yksin, mutta kaikki muut on jääneet matkan varrelle.. Jotenkin kaipaisin ystäviä, ehkä jonkun naisystävän, mutta kaikki on niin vaikeaa. Tutustun suht helposti, mutta suhteet menee helposti hyväksikäytöksi. Minusta tulee "terapeutti" jolle vuodatetaan kaikki ja odotetaan apua ja en jaksa puhua puhelimessa tai vatvoa samoja ongelmia tuntikausia joka päivä. En saa sanottua tätä ajoissa ja sitten tulee isompi riita, johon kaikki päättyy. Onko olemassa suht tasapainoisia omilla jaloillaan seisovia ihmisiä, joiden kanssa voisi tehdä ja jutella kaikkea, myös ongelmista, mutta jotka ei heti hyppää reppuselkään ja odota, että alan "kantaa" heitä.. Jotka ei ripustaudu liikaa ja ymmärtävät myös toisen oman tilan tarpeen. Mulla on yksinäisiä, luobvia harrastuksia ja siksi en aina ole tavoitettavissa. Onko liikaa vaadittu, että ystävyys olisi kahden ihmisen rinnakkain seisomista, tasaveroinen suhde, johon toki kuuluu kuuntelemista ja auttamista molemmin puolin ja asioiden tekemistä yhdessä? Kiroan kaipuuni toisten luo, kun tää on niin vaikeaa.
pisimmät ihmissuhteenne
introverttinainen
12286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se on sinun tehtäväsi muodostaa omat rajasi!
Eikä odottaa että löydät ihmisiä jotka säätelevät itseään sen takia että sinulla on vaikeuksia itsesi kanssa ja ongelmia rajojen asettamisessa!
Tämä on niin tyypillistä tälle yksinäisyys-palstalle. Odotetaan että jostain astelee elämään se oman pään sisäinen täydellinen luomus! Oli se sitten ystäväksi tai kumappaniksi!
Jos haluat tuollaisen luomuksen, niin ala kuule lukemaan alkemiaa ja rakenna itsellesi homonculus-palvelija!
Tai sitten pohdit laajemmin miksi sinulla on vaikeuksia ihmisten kanssa ja opettelet asettamaan rajoja ja hyväksymään sen että toiset ihmiset ovat erillisiä!
no nimenomaan haluisin, että toiset ihmiset ois erillisiä. Mietin, että onko muita, jotka ei tarvii kokoaikaiseksi kainalosauvaksi toista ihmistä.
Ja se on tosiaan se omien rajojen asettaminen mun vaikeus. Ja kun mä en millään ymmärrä, että joidenkin on kysyttävä kaikkiin asioihin neuvoa muilta. Ite haluan päättää asioistani itse=olen silloin itse vastuussa valinnoistani. Ja niin olen näistä entisistä "ystävistänikin". Menen ehkä harhaan, kun olen liian kiltti ja myötätuntoinen. Pitää vaan sanoa, että evvk. Sillähän takertujista pääsee.. Mutta mistä ihmissuhteen alussa tietää, millainen ihminen on.. Onko esim tilapäisiä ongelmia, joihin kaipaa tukea vai onko sitä ihmistyyppiä, jolla on mt- tai muita ongelmia ja ei selviä jatkossakaan omilla jaloillaan..
Tuollaisia herjaajia ei kaivata millekään palstalle. Lopeta netin käyttö, jos et osaa olla ihmisiksi.
Onhan meitä / heitä.
Mutta opettele sanomaan "ei", tai opettele huonoksi kuuntelijaksi jolloin sinua ei käytetä terapeuttina.
" Olet varmaankin huomannut että ihaninkaan mies ei aina kuuntele, kun sinulla on tärkeää asiaa. Se ei ole sinun vikasi..."
Onko enää elämänikäisiä ystävyyssuhteita.. Jos tää on mennyt pätkäsuhteiksi joka suhteessa. Ja onhan se luonnollista, että ihmiset lipuu erilleen tai repäisevät itsensä eroon. Elämäntilanteet muuttuu, ehkä vaihdetaan paikkakuntaa. Kun saadaan lapsia, kiinnostuksen kohteet vaihtuu, eikä ole niin paljon yhteistä entisten (lapsettomien) ystävien kanssa..
Mulla on noiden kahden pitkän ihmissuhteen lisäksi ollut lähinnä 1-2v ystävyyssuhteita, jotka sitten niiden ahdistavuuden takia olen lopettanut. Kyllä tajuan, että itse on rajat vedettävä, mutta voisihan ihmisillä olla huomaavaisuutta toisen rajoja kohtaan jo itselläänkin. Eihän ihmiset muutoinkaan voi tehdä mitä huvittaa. Mulle on itsestään selvää, että kysyn aina soittaessani, että onko aikaa puhua. Ja jos pyydän jotakuta mukaan jonnekin, en mangu/painosta jos toinen vastaa kieltävästi. Kunnioitan hänen tahtoaan ja menen yksin, eikä mun meno mene siitä pilalle.
Eikä minusta aina tarvitse olla tavoitettavissa.
Mulla on se kokemus, että se mitä pystyn ystävyyssuhteissa antamaan, ei pitemmän päälle riitä kellekään, kun en halua olla kenenkään ainoa elämänsisältö...
Minulla ei ole mitään ihmissuhteita.
Kaikki ihmissuhteeni ovat katkenneet, myös suhteeni sisaruksiin ja muihin sukulaisiin.
3vuotta oli pisin ja sitten nainen jätti, kun oli niin mustasukkainen ja pelkäs että saattaisin pettää, vaikka en ees ois ikinä pettänyt.
Miksi parisuhteessa oleva tarvitsee ystäviä/kavereita?
Koska jos tulee ero niin sitten ei jää ihan ypöyksin. Ei kannata yhteen ihmiseen liikaa takertua. Vaihtelu myös virkistää kun tekee kavereiden kanssa jotain kivaa eikä vain kokoajan kumppanin vieressä kiehnää.
Pisin ihmissuhde on kestänyt 66 vuotta. Sitä vanhemmat on vaihtaneet seurakuntaa.
Olen itse 23 vuotias mieshenkilö ja tuntuu että olen se jolle avaudutaan hyvinkin nopeasti ja usein.
Esim aloitin vasta opiskelun jälleen niin ei mennyt kuin muutama viikko niin ihmiset jotka tapasin vasta koulussa alkoivat vatvoa ongelmiaan minulle.
Sinänsä se ei haittaa sillä on kiva että edes joku juttelee mutta en tiedä syytä siihen miksi minusta tulee aina " terapeutti " en tiedä johtuuko se rauhallisesta ja kiltistä luonteesta tai siitä että olen liian vanha ikäisekseni.
En yleensä itse puhu muille paljoa