Yksinäisin kesä ikinä :(

Mistä lomista vaikkei erottu ollakaan ei meillä silti ole varaa lomailla
että tolleen menee.

Minäkin olin naimisissa yli 20 vuotta pakko oli ottaa vaimostani avioero hän rakasti viinaa enempi kuin minua.Minulla on kaksi lasta ne eivät käy entisen vamoni luona.Kyllähän se vaikeaa on kun pitkä suhde loppuu.Minulla oli hyviä ystäviä ja aikakin tekee tehtävänsä.Olen Ihan asiallinen ja rehellinen suomalainen mies.Kyllä jos itselleni löytäisin mukavan naisen jonka kanssa voisin kulkea tätä elämän polkua pitkin.Rakkaus se on suuri voima sitä me haetaan ja tarvitaan.Hyvää kesän jatkoa sinulle.

Yks kesä ei ole mitään yksin mut vietäs 10 kesää yksin. Alkaa sitten olee jo masentunut ja muuta.

Erosin nyt alkuvuodesta yli 20v.pikästä liitosta.Lapset jo aikuisia ja asuvat omillaan.Kun ei ystäviäkään ole paljoa kenen kanssa viettää aikaa niin tuntuu aika tyhmältä istua yksin kotona,käydä töissä ja esim.lenkkeillä.Olisi kiva löytää tyttökaveri kenen kanssa lähtee johonkin tai kahvitella kotona ja rupatella.Ennen sitä aina suunniteltiin mitä lomalla tehdään,sitten yhtäkkiä ei mitään,Pitää vaan opetella tätä yksinoloa,vissiin?

En tiedä, mitä pitäis tehdä. Tuntuu, että oon ite aina se, joka pyytää ihmisiä kylään tai ehdottaa tekemistä muualla. Vaihtelevalla menestyksellä. Harrastuksiakin on ja niissä tapaa ihmisiä, mutta ei niistä sellaisia ystävyyssuhteita ole syntynyt, että grillattais tai käytäis bilettämässä yhdessä, saati että voisi kertoa, jos on murheita. Olen pyytänyt ystäviäni ja vanhempiani olemaan myös heidän tahoiltaan yhteydessä minuun useammin ja että hekin saisivat ehdottaa tekemistä, enkä aina minä. Viimeiset viikot oon iloinnut siitä, että on yhen ystävän kanssa ollut lomasuunnitelmissa ulkomaanmatka - kerrankin moneen vuoteen joku kavereistani haluaa lähteä kanssani oikealle ulkomaanmatkalle, eivätkä vain perheineen. Ja nyt näyttää käyvän niin, että ystäväni(?) ei olisikaan lähdössä matkalle. Helvetinmoinen duuni koko matkashow ollut, ja tässä kiitos! Yksinäistä ja ahdistavaa on ollut. Minulta puuttuu turvallisuudentunne, tunne siitä, että en joutuisi olemaan yksin, ja että minusta välitetään. Äidiltäni kuoli juuri ystävä. Itseltäni jos ystävä kuolisi, niin olisin varmaan tosi surullinen ja itkuinen. Äitini päiväjärjestys ei ole mennyt sekaisin ystävänsä kuoleman vuoksi. En keksi tuohon muuta selitystä kuin sen, että hänellä on paljon enemmän läheisiä elämässään kuin minulla: Esim. puoliso ja sisaruksia. Ystävän menetyksenkin jälkeen hänelle jää vielä sellaisia ihmisiä, jotka hän tuntee lapsuudestaan asti! Kateellinen olen. Helvetin helvetti, aina ei tätä yksinäisyyden kuormaa jaksais, mutta mikä neuvoksi, kun aina ei jaksa olla se sosiaalisen kanssakäymisen aloitemoottori? Välillä toisinkin päin, kiitos! No, kohta palaillaan arkihommiin ja syksyn harrastusryhmätkin alkaa. Lisää positiivisia kokemuksia, niin niistä saa voimaa negatiivisia kokemuksia vastaan. Ne on tärkeitä henkireikiä. Ja jos tätä lukee joku ihmisvilinään vittuuntunut koti-isä tai -äiti, niin kokeilepa muutaman viikon yksinoloa ilman puolisoas, lapsias, sisaruksias, samalla paikkakunnalla asuvia sukulaisias ja lapsuudenystäviäs, kesäloma-aikaan. Mieti samalla, että kuullakseen vaikka vain yhden lausahduksen livenä toisen suusta, yksin asuvan täytyy lähteä asunnostaan pois. Mä antaisin aika paljon siitä, että olis sisaruksia ja läheisemmät välit sukuun.

Tuntuu kanssa siltä, että ite oon aina pyytämäässä ja ikääkuin kerjämässä seuraa... tosi ärsyttävää ja tuntee itsensä aika säälittäväksi :( Itsekin joskus avioiitossa ajattelin, että olis ihanaa joskus olla vain yksin ja huolehtia vain itsestään, mutta ei tää todellisuudessa mitään herkkua ole. Tuntee itsensä aika arvottomaksi ja tarpeettomaksi.

Mä en ole eronnut koskaan.