HIFK - Ilves 1-5
HIFK:lla on paperilla hyvä joukkue, mutta se ei riitä. Hannu Aravirta ei ole saanut joukkeestaan juuri mitään irti, ja työmoraali on aivan nollassa. On suuri ihme, mikäli HIFK pääsee tänä vuonna pudotuspeleihin. Ilves hakee helpon vierasvoiton.
HPK - Jokerit 1-6
Vastakkain kaksi kauden hyvin aloittanutta joukkuetta. Jokereilla on kuitenkin sen verran parempi materiaali, ja etenkin puolustus on aivan ylivertaista tämän hetken SM-liigassa. Tim Thomasin johdolla puolustus on kuin lävitsepääsemätön muuri. Jokerien ykköstykki Glen Metropolit on yhä sivussa sormivamman takia, mutta Jokerien ykkösketju Lind-Pakaslahti-Dahlman on niin ylivertainen HPK:n Eskelinen-Laamanen-Louhi nähden, että murskavoitto on selviö.
Pelicans - Lukko 3-4 rl.
Kahden heikon joukkueen heikkotasoinen mittelö. Vieraskentällä Pelicans olisi helisemässä Lukon kovien pyssyjen, Pasi Saarelan, Martin Bartekin ja Steve Larouchen edessä, mutta kotikenttä antaa sellaisen edun, että Pelicans puolustaa itselleen tasapelin varsinaisella peliajalla. Lukon hyökkääjät ovat kuitenkin sen verran parempia, että edes Pasi Nurminen ei pysty pysäyttämään Lukkoa rangaistuslaukauksissa.
TPS - Kärpät 3-2
Tasainen ottelu tulossa. Kärpät ovat kuitenkin viime aikoina olleet sen verran alavireisiä (tappio Ässille kotona), että kolmen ottelun voittoputkessa oleva TPS tulee kotona ja lujaa. Kauden alun murheet ovat takanapäin ja nyt peli kulkee. Kärpät pystyy silti loistavien yksilöidensä avulla pistämään hanttiin, mutta pisteet jäävät Turkuun.
Veikkaukset päivän otteluista
7
461
Vastaukset
- Minä
.. veikkauksesi menevät vituiksi? Koska sittenhän et todellakaan voi olla mikään guru jos et edes oikein tiennyt.
- Lätkäguru
Minä tiedän mistä puhun. Näin tulee käymään, sano minun sanoneen...
- Minä
Lätkäguru kirjoitti:
Minä tiedän mistä puhun. Näin tulee käymään, sano minun sanoneen...
Vai niin. No jos pelisi menevät päin persettä niin tulen vittuilemaan sinulle nimimerkistäsi kun kirjoitat palstalle.
- Lätkäguru
Minä kirjoitti:
Vai niin. No jos pelisi menevät päin persettä niin tulen vittuilemaan sinulle nimimerkistäsi kun kirjoitat palstalle.
Entäs jos veikkaukseni menevät oikein? Tuletko sitten tänne joka päivä ylistämään minua?
- Minä
Lätkäguru kirjoitti:
Entäs jos veikkaukseni menevät oikein? Tuletko sitten tänne joka päivä ylistämään minua?
Sovitaan näin. Jos veikkauksesi menevät oikein, ylistän sinua mutta jos menevät väärin, tulet kokemaan armotonta vittuilua nimimerkistäsi. Joten varaudu pahimpaan.
- lätkäfani
HPK-Jokerit ottelu päättyy tilantein 4-3. En perustele...
TPS-Kärpät ottelu päättyy 3-2 tilanteeseen jatkoajan jälkeen.
Nää on vaan mun viekkauksia. - Jag vet...
HIFK - Ilves 4-3 ja.
HIFK:in on pakko vähitellen parantaa otteitaan. Lienee jo aika.
HPK - Jokerit 1-2
HPK ei pysty rikkomaan Jokerien järkkymätöntä puolustuspeliä. Toinen skenaarioni on maalimättö, jossa voittajaksi selviää HPK.
Pelicans - Lukko 1-2
Pelicans tuskin venyy kahteen peräkkäiseen voittoon. Lukko toisaalta voi nuokkua liiaksi ja ajatella yhden-kahden maalin edun riittävän voittoon, mikä voi kostautua.
TPS - Kärpät 3-4 (ja.)
TPS vaikuttaisi heränneen, mutta Kärppien materiaali on tällä hetkellä ylivertainen NHL-apuineen. Ei vähiten maalivahtiosastollaan, joka voi ratkaista loppujen lopuksi tämänkin pelin. Veikkaan Kärppien niukkaa voittoa, jos joukkue pelaa omalla tasollaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6487948Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662234Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292135- 1441703
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251223Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991104Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65836Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58753Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7732