Oli tänään ylimääräistä aikaa kaupungilla. Yritin käydä puistossa. Aioin mennä istumaan sellaiseen paikkaan, missä:
- en ole liian lähellä ketään (etten tunge häiritsemään)
- en ole suoraan kenenkään edessä (etten tyrkytä itseäni ja pakota heitä tuijottamaan itseäni ja pilaa heidän näkymiään)
- kukaan ei ole suoraan edessäni (ettei vaikuta siltä että tulin kyttäämään heitä) (varsinkin tähän vaikuttaa, että rinnekohdissa ei voi istua miten päin tahansa)
- en ole liian lähellä kulkuväyliä (vaarallista, pyöräilijöitä oli paljon)
- en ole liiian lähellä roskiksia (tämä lienee selvää)
Hetken aikaa aluetta analysoituani alkoi ahdistaa suunnattomasti, etten löytänyt yhtäkään kelvollista paikkaa. Lopulta löysin paikan, joka oli eräänlaisen rajakohdan toisella puolella. Siinä osassa puistoa ei koko aikana ollut tai kulkenut kukaan muu kuin minä. En tiedä miksi. Tulipahan koettua taas todellisuus rankasti: toisella puolella normaalit ihmiset yhdessä ja onnellisina, toisella puolella minä yksin.
Joku voi tietenkin ihmetellä, miten ne kaikki muut olivat löytäneet itselleen paikan. Selityksiä on kaksi. Ensinnäkin puisto saattoi jo olla 'täynnä' kaikkien muidenkin mittapuulla eikä uutta porukkaa enää tullut. Toisekseen - ja tämä on oleellisempaa - seurue voi asettua melkein minne tahansa, koska on selvää, että he keskittyvät toisiinsa ja minimietäisyys muihin on siten paljon pienempi kuin yksinäisellä miehellä.
- en ole liian lähellä ketään (etten tunge häiritsemään)
- en ole suoraan kenenkään edessä (etten tyrkytä itseäni ja pakota heitä tuijottamaan itseäni ja pilaa heidän näkymiään)
- kukaan ei ole suoraan edessäni (ettei vaikuta siltä että tulin kyttäämään heitä) (varsinkin tähän vaikuttaa, että rinnekohdissa ei voi istua miten päin tahansa)
- en ole liian lähellä kulkuväyliä (vaarallista, pyöräilijöitä oli paljon)
- en ole liiian lähellä roskiksia (tämä lienee selvää)
Hetken aikaa aluetta analysoituani alkoi ahdistaa suunnattomasti, etten löytänyt yhtäkään kelvollista paikkaa. Lopulta löysin paikan, joka oli eräänlaisen rajakohdan toisella puolella. Siinä osassa puistoa ei koko aikana ollut tai kulkenut kukaan muu kuin minä. En tiedä miksi. Tulipahan koettua taas todellisuus rankasti: toisella puolella normaalit ihmiset yhdessä ja onnellisina, toisella puolella minä yksin.
Joku voi tietenkin ihmetellä, miten ne kaikki muut olivat löytäneet itselleen paikan. Selityksiä on kaksi. Ensinnäkin puisto saattoi jo olla 'täynnä' kaikkien muidenkin mittapuulla eikä uutta porukkaa enää tullut. Toisekseen - ja tämä on oleellisempaa - seurue voi asettua melkein minne tahansa, koska on selvää, että he keskittyvät toisiinsa ja minimietäisyys muihin on siten paljon pienempi kuin yksinäisellä miehellä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuttu tunne.