Tuli siellä muutama vuosi asuttua 1990-luvun lopulla,ja silloin kyllä oli valkoisen vaarallista liikkua siellä yöaikaan. Siinä oli se yksi mamujen ravintola jossa tuli välillä käytyä,siinä ulkopuolella joutui moni asiakas mamujengin pahoinpitelemäksi. Itse jouduin ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi kerran,ilmeisesti muslimijengin taholta. Kävin poliisille tekemässä ilmoituksen vaikka ei se mitään hyödyttänyt,mutta konstaapeli sanoi että tummat aiheuttavat valtavasti ongelmia alueella.
Sitten asuin vielä kolmisen vuotta radan toisella puolella Visätrassa,siellä oli rauhallista mutta eipä ollut paljon muslimeitakaan. Tämän jälkeen muutin Helsinkiin ja nyt olen juuri 10v.asunut eräässä tavallisessa lähiössä,eikä ikinä ole mitään ongelmia ollut. Yölläkin on turvallista liikkua jopa yksinäisten naisten. Kaapunaisia on täälläkin jonkun verran,mutta mitään mamujengiä ei ole ja tuskin tuleekaan. Suomalaiset eivät tunnu tänne tummia haluavan.
ps.muslimi "Seijaah", ei kannata tulla sitä propagandaasi toitottamaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Enpä oo Flempassa öisin koskaan liikkunut mutta päivisin siellä ainakin on todella rauhallista. Tai että ei peljätä tarvitse, ihmisiä kyllä riittää kun karolinska siinä vieressä. Ostarin alue siisti ja ei ainakaan muistaakseni mitänä pahempia ravintoloitakaan siinä ole, korjatkaa jos olen väärässä.
Joo ei päiväsaikaan flempassa ole mitään hätää,yöaika on sitten toinen juttu.
Ja eihän karolinska ole flempan vieressä,vaan Huddinge sjukhus.
Kyllä se vaan on nykyään Karolinska,on jo ollut useamman vuoden joten voi tehdä pienen kävelylenkin päiväsaikaan niin on ajan tasalla!
""Karolinska Universitetssjukhuset, Huddinge
Hälsovägen, Flemingsberg""
http://www.karolinska.se/OM/Hitta-hit/
Flemppa on getto!
Joo niin on,kerran eräs taksikuski kieltäytyi ajamasta sinne mamujen pelossa,ja kuski oli itse mamu.
Luultavasti tämä sun mamutaxikuski sattui olee velkaa tavalla tai toisella Flempan tyypeille.
Tukholman taxikuskit valehtelee jatkuvasti.
Minulle kerottiin, että Ruotsissa ei saa alkoholia saa olla autoissa ylipäänsä.
Ei siis edes tavaratilassa sinetin alla
Sama juttu yksityisautoilla ja takseilla
Väitti tämä herra
Flempassa samat kun kaikkialla Tukholmassa!