Olen esikoislestadiolaisesta perheestä. Kotikasvatukseni oli erittäin ankara tiukkislestadiolaisesta isästäni johtuen. Näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että lapsuuteni oli erittäin ankea ja ahdistava.
Meidät lapset puettiin kouluun eri tavalla kuin muut. Meidän poikien hiukset leikattiin aina lyhyiksi ja tyttöjen hiukset laitettiin tiukalle letille. Varsinkin hiustenleikkuupäivän jälkeen kouluun meno oli ahdistavaa - sain kuulla jatkuvaa kuittailua lestadiolaisten tavoista. Suurella perheellämme ei ollut tietenkään käytettävissä rahaa lasten vaatteisiin ja niinpä sain aina jonkun sukulaispojan vanhoja vaatteita.
Isäni sekä muutamat muut samanmieliset lohduttivat kiusatuksi joutumisesta, että se on sitä Jeesuksen ristin kantoa. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!
Helvetin tulella ja ikuisella kadotuksella peloteltiin jo pienestä. Varsinkin isojen seurojen viikonloput olivat ahdistavia. Tottakai ymmärrän, ettei kukaan pahuuttaan aiheuta lapselle ahdistusta, vaan toimii omasta mielestään oikein että lapsikin pääsisi taivaaseen. Huomaamattaan kuitenkin vanhemmat käyttävät samanlaista retoriikkaa ja psykologisia tehokeinoja, jotka ovat aina toimineet. Siis - opillisilla säännöillä ei ole suurta merkitystä, vaan kuinka pidetään porukka kasassa, ettei kukaan "eksyisi".
Olen kristitty ja uskon kyllä. Aikuiseksi kasvettuani olen kuitenkin pikkuhiljaa etääntynyt lestadiolaisuudesta, vaikka seuraankin toimintaa ja kuuntelen seuroja netistä. Olen huomioinut, että lestadiolaisuuden kehä on pyörähtänyt takaisin lapsuuteni perinteiseen ihmismielen murskaamismenetelmään. Jopa retoriikkakin on samaa.
Minulla on yhä paljon lestadiolaisia ystäviä ja sukulaisia. Kohtuullisen hyvin he ovat minun antaneet olla rauhassa. En kylläkään pelkää keskustella uskonasioistakaan heidän kanssaan. Jotkut puolitutut joskus kyselevät, että milloin palaan takaisin.
Tällainen vuodatus tällä kertaa. En ole katkera lapsuudestani, mutta aivan pelkällä hyvälläkään en pysty sitä muistelemaan. Kaikkea hyvää ystävät!
Meidät lapset puettiin kouluun eri tavalla kuin muut. Meidän poikien hiukset leikattiin aina lyhyiksi ja tyttöjen hiukset laitettiin tiukalle letille. Varsinkin hiustenleikkuupäivän jälkeen kouluun meno oli ahdistavaa - sain kuulla jatkuvaa kuittailua lestadiolaisten tavoista. Suurella perheellämme ei ollut tietenkään käytettävissä rahaa lasten vaatteisiin ja niinpä sain aina jonkun sukulaispojan vanhoja vaatteita.
Isäni sekä muutamat muut samanmieliset lohduttivat kiusatuksi joutumisesta, että se on sitä Jeesuksen ristin kantoa. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!
Helvetin tulella ja ikuisella kadotuksella peloteltiin jo pienestä. Varsinkin isojen seurojen viikonloput olivat ahdistavia. Tottakai ymmärrän, ettei kukaan pahuuttaan aiheuta lapselle ahdistusta, vaan toimii omasta mielestään oikein että lapsikin pääsisi taivaaseen. Huomaamattaan kuitenkin vanhemmat käyttävät samanlaista retoriikkaa ja psykologisia tehokeinoja, jotka ovat aina toimineet. Siis - opillisilla säännöillä ei ole suurta merkitystä, vaan kuinka pidetään porukka kasassa, ettei kukaan "eksyisi".
Olen kristitty ja uskon kyllä. Aikuiseksi kasvettuani olen kuitenkin pikkuhiljaa etääntynyt lestadiolaisuudesta, vaikka seuraankin toimintaa ja kuuntelen seuroja netistä. Olen huomioinut, että lestadiolaisuuden kehä on pyörähtänyt takaisin lapsuuteni perinteiseen ihmismielen murskaamismenetelmään. Jopa retoriikkakin on samaa.
Minulla on yhä paljon lestadiolaisia ystäviä ja sukulaisia. Kohtuullisen hyvin he ovat minun antaneet olla rauhassa. En kylläkään pelkää keskustella uskonasioistakaan heidän kanssaan. Jotkut puolitutut joskus kyselevät, että milloin palaan takaisin.
Tällainen vuodatus tällä kertaa. En ole katkera lapsuudestani, mutta aivan pelkällä hyvälläkään en pysty sitä muistelemaan. Kaikkea hyvää ystävät!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä että purat sydäntäsi siitä ahdistuksesta jota olet saanut kokea. Ei vanhempasi pahaa sinulle kuitenkaan tarkoittanut. Mutta kun he ovat on täysin yhteisönsä vankina ja siitä pelottelun ohjeet pahaa vastaan saaneet. He katsoivat vain oman vanhemmuutensa hyväksyttäväksi yhteisössään ja Jumalankin silmissä. He ovat laittaneet itsensä ja Jumalan lastensa edelle.