Tilitykset

Millaisia tilityssysteemeitä on käytössä eri kirppareilla?
7339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meilläpäin maksetaan kerran viikossa käteen,mukana hinta-laput.Ei kuitteja.Simppeli homma!

Äänestä
  • Kuulostaa aika jälkeenjääneeltä systeemiltä.

    Äänestä

  • Eikös jo ole yleistä, että kassa lyö pöydän numeron ja saadun hinnan tietokoneeseen. Sieltä sitten tulostetaan myyntiluvut sovittuina aikoina.

    Äänestä

No minusta siinä voi huijata liikaa kun maksetaan tilille,eikä itsekirjoittamiasi hinta-lappuja palauteta.Ei tiedä että onko varastettu vai mihin joutunut sekin...

Äänestä
  • Tämän olen itsekin todennut. Viimeksi laskin kotiin takaisin kuskaamieni tavaroiden arvon, kun olin listannut kirpparille viedyt tavarat itselleni muistiin. Summa ei tuolloin täysin täsmännyt eli on vaikea sanoa, oliko jotain varastettu vai oliko joku tavara jäänyt kirpparin nurkkiin pyörimään.
    Pidin siitä vanhasta systeemistä, että sai laput itselleen. Tällöin oli helpompaa nähdä sekin, mikä tavara teki kauppansa ja mikä ei.

    Äänestä

Kirpparilloilla Kuopiossa ja Jyväskylässä omaa myyntiä voi seurata netistä. Edellisen myyntipäivän tuloksen näkee tuotekohtaisesti, ja kertynyttä myyntisaldoa on kiva seurata.

Äänestä
  • Kirppari-Kalle on hyvä systeemi. Minulla on paraikaa kirppis ja seuraan saldoa päivittäin. Hintalaput tosin kirjoitan käsin enkä laita ylös numeroita - hintojahan muutellaan jatkuvasti, turhan työlästä.

    Tulin varanneeksi kirppiksen etukäteen silloin, kun heinäkuusta ennustettiin sateista. No kyllähän tuotteita menee, mutta nihkeämmin kuin muina aikoina.

    Mutta tuo Kipppari-Kalle on yksi syy siihen, että varasin kirppiksen sieltä mistä varasin. Kumma, ettei se ole laajemmin käytössä, näytti olevan kymmenkunta kirppistä, jotka sitä käyttävät. Kirpparinpito ei ole kultakaivos, joten kuluja tietysti yritetään säästää. Tosin nykyisillä pöytähionnoilla palvelun pitäisi olla parempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jousto kirjoitti:

Millaisia tilityssysteemeitä on käytössä eri kirppareilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu