onko asiallista, että luotsimme haukkuu julkisesti muita kirjoittajia
ulrich
23.7.2014 00:43
Sulje
Vastaaminen ei ole viisasta luotsilta, muutama poikkeus tehty, joten menköön vielä tämä.
Vaikka sinä et pidä niistä ( mahdollisesti Lehdon ?) kirjoituksista, eikä moni muukaan, enkä minäkään niiden fani ole.
Kuitenkin on luotsin pyrittävä oikeudenmukaiseen ja sääntöjä noudattavaan puolueettomaan toimintaan, myös minun - ja siihen pyrin.
Niissä kirjoituksissa ei ole oikein sellaista, jolla kykenisin niiden poistamista ylläpidolle tarvittaessa perustelemaan. Mikäli sellainen niistä löytyy, tai ne menevät yhtä pahaksi kuin vaalien alla, tilanne mahdollisesti muuttuu.
ulrich
23.7.2014 00:43
Sulje
Vastaaminen ei ole viisasta luotsilta, muutama poikkeus tehty, joten menköön vielä tämä.
Vaikka sinä et pidä niistä ( mahdollisesti Lehdon ?) kirjoituksista, eikä moni muukaan, enkä minäkään niiden fani ole.
Kuitenkin on luotsin pyrittävä oikeudenmukaiseen ja sääntöjä noudattavaan puolueettomaan toimintaan, myös minun - ja siihen pyrin.
Niissä kirjoituksissa ei ole oikein sellaista, jolla kykenisin niiden poistamista ylläpidolle tarvittaessa perustelemaan. Mikäli sellainen niistä löytyy, tai ne menevät yhtä pahaksi kuin vaalien alla, tilanne mahdollisesti muuttuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Keskustan palstalla kiitellään persupalstan halvaannuttanutta pikkunatsia - Keskusta meni ohi että heilahti ollen jälleen kuninkaana poliittisten palstojen paalupaikalla.
Kun persujen suosikkiaiheet, sankkireikä ja homostelu kiellettiin, palsta kuoli - hyvä niin, kevyet mullat...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12386966
http://www.suomi24.fi/opastus/turvallisuus/yleiset#massaposti
Mutta kun Lehdon shitti ei ole massapostitusta. Se on isänmaallisuutta.
Tuo on varsin hyvin tiedossa, ja jos olet lukenut niitä kirjoituksia - eivät sovi suoraan noihin raameihin. Kuten totesin, jos aihetta tulee, niitä poistetaan kuten mukin asiattomuutta.
Syyksi vaan ei riitä, että joku ei tykkää ja marisee milloin mistäkin.
Luotsien ja moderaattoreiden toiminta
Moderoinnin perusteena ovat Suomi24:n säännöt ja Suomen laki. Lisäksi moderaattorit ja luotsit voivat poistaa viestejä oman harkintansa mukaan.
Moderaattorit tarkastavat uusia ja asiattomaksi ilmoitettuja profiileja Treffeissä ja yhteisössä. Moderaattorit tarkastavat kaikki ilmoitukset asiattomista viesteistä ja poistavat asiattomia viestejä käydessään keskusteluketjuja läpi. Moderointi on jatkuvaa.
Lisäksi keskustelupalstoilla on luotseja, jotka vastaavat tietyn palstan moderoinnista. Luotseja ei velvoiteta kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstoilla. Luotsit ovat vapaaehtoisia aktiivisia keskustelijoita. Luotsiksi voi hakea kuka vaan.
Moderaattoreiden ja luotsien työtä on taata keskustelurauha ja suojella käyttäjiä. Epäasiallisesti käyttäytyvistä luotsista voi ilmoittaa palautelomakkeen kautta. Kerro tässä yhteydessä nimimerkkisi, luotsin nimimerkki, huone, päiväys ja kellonaika sekä lyhyt kuvaus tapahtuneesta. Palautteet käsitellään luottamuksellisesti eli palautteiden lähettäjien tietoja ei kerrota eteenpäin. Emme ehdi vastaamaan kaikkiin palautteisiin. Kaikki palautteet luetaan ja mahdolliset väärinkäytökset tutkitaan, mikäli palautteessa on riittävän tarkat tiedot.
Vakavat ja todistettavat väärinkäytökset johtavat luotsin oikeuksien menetykseen. Jos olet itse kirjoittanut sääntöjen vastaisia viestejä palstoille ja luotsi on tähän puuttunut, on asiasta turha ilmoittaa ylläpidolle.
http://www.suomi24.fi/palaute/lomake
Sankkireikähäirikköä harmittaa Luotsin saaminen Perussuomalaisten
palstalle
Kiitos että jaksoit tulla ja pysyä Ulrich
PERUSSUOMI KIITTÄÄ
Sankkireikäpelleä harmittaa kun ei pääse kirjoittelemaan
rivouksiaan
Sankkireikäpelle valittaa mukaspämistä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12375058#comment-68962570
Meinaatko mode tehdä spämmille ja massapostitukselle mitään? Jos selaat keskusteluja niin samat (Lehdon?) Spämmit kiertävät ketjusta toiseen. Kaikissa sama rakenne: ensin muutama rivi sekavaa aiheeseen liittymätöntä p askaa sitten pari linkkiä, muutama copy, sekavaa tekstiä, linkki ja lopuksi taas omaa sekavaa räpellystä.
Tätä pas kaa on nämä ketjut täynnä. Tee jotain.
Sankkireikäviherpunikki jatkaa muualla rivoja kirjoituksiaan
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12386966
Nimestä päästellen (Ulirich) joku uusnatsi otti tehtävän vastaan ja nyt siis persupalstalla on "valvova silmä".
Tällä logiikalla nimestään päätellen Freud, Marx, Hahnemann, Steiner ...
ovat uusnatseja vaikka elivät ennen natsismia
Hömppiä ja kvasitieteilijöitä kyllä mutta eivät natseja
Vihermafiaperheen johtaja Hautala on Hahnemann-lainen hömppähomeopaatti
ja puolue homopaatti
http://keskustelu.skepsis.fi/message/Message/275019