lapsen käytös äitiään kohtaan

paska äiti

Mulla on 10.v poika,neitsyt horoskoopiltaan.
Hän on pienestä asti ollut kova kiukuttelemaan Ja kääntämään asioita.
Teki niin tai näin niin aina teet väärin.
Nyt 4 viimeistä vuotta on ollut tosi hankalia.
Suuret yhteenot oil kun muutettiin Ja poika aloitti koulun samana kesänä.
Koko kesä hirveetä riitaa Ja huutoa.
Nyt syntyi pikkuveli Ja tunnen oloni tosi paskaksi.
Parhaani mieheni Kanssa teem me,Mutta valitusta vain saamme.
Ja kuulla mitä teemme väärin Ja koskaan,ikinä ei mitään kivaa.
Milloin mä en ole jatkuvasti tarpeeksi iloinen, pihalla liikaa kasveja,liian lihava.
Mä Olen nyt ihan täynnä tata kiukuttelua, haukkumista Ja syyttelyä.
Suurinosa asioista ei ole edes totta.
Pelkään että hän uskoo itsekkin kohta valheesa Ja muistaa aikuisenakin vain sen kuinka paskoja me vanhemmat oltiin eikä koskaan ikinä oltu riittävän sitä Ja tätä.
Totuus on että yritämme parhaamme, rakastamme Ja vietämme aikaa yhdessä,Mutta mikään ei riitä.
Omassa käytöksessään hän ei ikinä näe vikaa.
Osaka kyllä halutessaan olla tosi ihan Ja kohtelijas.
En enää tiedä millainen mun pitäis olla.
Ja olisiko hän onnellisempi jossain muussa perheessä.

8

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Danonino -78

      Mulla on 15 v poika, pienestä pitäen tyytymätön, epäkohtelias, itsekäs, ärsyttäväkin.
      En tiedä mitä olemme tehneet väärin. Mielestäni emme mitään. Hän vaan on sellainen. Ikävää.
      Muut lapset ovat kivoja ja tavallisia.
      Yritä vahvistaa hyvää käytöstä silloin harvoin kun sitä on, kehumalla häntä, miten hienosti toimii. Ja miten kiva olisi, jos useamminkin tekisi niin.
      Poikani on yhä hankala, mutta pahin vaihe tähän mennessä oli n 12-13 vuotiaana...

    • paska äiti

      Tää meidän poika on myös hyvin herkkä Ja vieraita kohtaan kohtelijas, äitinä vaan Saan kaiken kuran Ja pahanolon niskaani.
      Ehkä äiti on se sanoa jolle uskaltaa sanoa vastaan Ja olla OMA itsensä.

      Tai sitten tämä on jotain esimurkku ikää.

    • Teinin mama

      Onnellinen lapsi kiukuttelee kotona, ei kodin ulkopuolella!
      Sen kun muistaa, oma olo helpottaa.

    • Älä hylkää

      Lapsi kiukuttelee aina rakkaimmalleen, lapsella on erilisia kehittymisen kausia ja silloin äiti saa kuulla sellaista, mitä ei halua. Mutta hyvän itsetunnon ja lapsen kehittymsen ymmärtävä äiti ei loukkaannu vaan pitää rajoja lapsen elämässä ilman huutoa ja moittimista, rakkaudella ja jämäkkyydellä ja läheisyyttä antaen.

      Elän itsekin kautta jossa lapseni "potkii" kun oma elämä on rankassa vaiheessa, tiedän että tietää äidin olevan tukena kun rankkaa on, joten ne ilkeät sanat ovat usein sitä suurinta rakkautta. Ja ohi menee jossakin vaiheessa. Mutta äidin ei pidä hylätä lastaan tuossakaan tilanteessa.

    • Ei ihan paska

      Minullakin on tuollainen tytär, nyt jo aikuinen ja itsekin äiti. Nuorena oli syyttävä ja ilkeä, eikä kertonut asioistaan, lintsasi koulusta, tupakoi, ryypiskelikin, sai kuitenkin korkeakoulututkinnon suoritetuksi parin keskeytyksen jälkeen.

      Nyt on kyllä rauhoittunut mutta vieläkin leimahtaa. Nykyisin pyytää edes jonkin kerran anteeksi. On useimmiten nykyisin ihan mukava.

      En häntä kyllä pois olisi antanut, joskus loukkaannuin, mutta lepyin. Äidin rakkaus vaan on sellainen. Uskon että on ristiriitainen luonne ja itsellään paha olla. Jokin riivaa. Muuten käyttäytyy ihan fiksusti ja omaa laajan harrastus-, ystävä- ja tuttavapiirin.

      Olen keskustellut joidenkin äitien kanssa, tiedän näitä lapsia olevan muillakin. Kestämistä kaikille tämän asian kanssa kamppaileville. Kyllä se siitä!

      • hakekaa apua

        Tälläiset lapset tarttee apua mahd.pian.Hakekaa apua.Minua kaduttaa kun en tajunnut hakea lapselleni apua tarpeeksi aikaisin.Nyt ei ole enää mitåän korjattavissa.Kaikki on menetetty lapsen ja äidin välillä.Lapsellanne saattaa alla jiku käytöshäiriö joka olisi varhain korjattavissa.On Adhd,on autismi lievässä muodossa,on vaikka mitä.Korjatkaa ennen kuion myöhäistä.MUISTAKAA KUINKA PALJON LAPSENNE KÄRSII,ET OLE AINOA.


    • Ei ihan paska

      Hyvä hakekaa apua! Mitä teille sitten on tapahtunut nyt kun kaikki on myöhäistä eikä voi korjata?

      Itse ajattelen että lapseni purkaa minuun pahan olonsa. Jonnekin vain pitää. Tarhassa, koulussa, työelämässä ja ystäväporukoissa kuuluu olla kiltti ja osata käyttäytyä. Muuten joutuu ongelmiin ja kaverit jättävät yksin.

      Jos miettii aikaisemipia työpaikkoja, jokaisessa oli yksi tai muutama äksyilevä, omituinen tyyppi, jota vain siedettiin. Nythän ne kaikki siivotaan pois ja pitää olla hajuton ja lähes näkymätön. Roskapuhetta on yksiköllisyyden ja persoonallisuuden hyväksyminen, jota soopaa saatetaan oikein kirjottaa sisäisiin ohjeisiin. Eivät tämän päivän esimiehet ole kypsiä käsittelemään erilaisuuksia.
      Eli en lähtisi tekemään diagnooseja.

    • persoonallisuus

      Horoskooppien sijasta voisit lukea jotain lastenkasvatuskirjoja? Minun lapsellani oli joitain outoja piirteitä, ja olin hiukan huolissani. Sitten luin Keltikangas-Järvisen persoonallisuustyypeistä ja löysin sieltä lapseni. Olin kovin ilahtunut huomatessani että lapsi oli yks yhteen kuvatun kaltainen. En tiedä onko nuo luokitukset tätä päivää, mutta tajusin silloin ettei sille tarvitse "tehdä" mitään vaan hyväksyä se erityispiirteineen. Se on oman sorttisensa, ja sillä on omat erityiset lahjansakin. Sitten kun mietin oikein tarkkaan, tajusin että olin itse ollut aivan samanlainen ja silti vanhempieni silmäterä. Olin vaan aktiivisesti kasvanut rti joistain erityispiirteistä ja kehittänyt joitain.

      Käytöstä pitää tietysti korjata, turhia konflikteja varoen. On hienoa että lapsi osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella, täytyy vain tehdä kivat säännöt myös kotiin. Voisiko poika itse ehdottaa sellaisia? Tulisi jotain runkoa käytöstavoille ja sille, miten kotona menetellään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      9
      1513
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      112
      865
    Aihe