lapsen käytös äitiään kohtaan

Mulla on 15 v poika, pienestä pitäen tyytymätön, epäkohtelias, itsekäs, ärsyttäväkin.
En tiedä mitä olemme tehneet väärin. Mielestäni emme mitään. Hän vaan on sellainen. Ikävää.
Muut lapset ovat kivoja ja tavallisia.
Yritä vahvistaa hyvää käytöstä silloin harvoin kun sitä on, kehumalla häntä, miten hienosti toimii. Ja miten kiva olisi, jos useamminkin tekisi niin.
Poikani on yhä hankala, mutta pahin vaihe tähän mennessä oli n 12-13 vuotiaana...

Tää meidän poika on myös hyvin herkkä Ja vieraita kohtaan kohtelijas, äitinä vaan Saan kaiken kuran Ja pahanolon niskaani.
Ehkä äiti on se sanoa jolle uskaltaa sanoa vastaan Ja olla OMA itsensä.

Tai sitten tämä on jotain esimurkku ikää.

Onnellinen lapsi kiukuttelee kotona, ei kodin ulkopuolella!
Sen kun muistaa, oma olo helpottaa.

Lapsi kiukuttelee aina rakkaimmalleen, lapsella on erilisia kehittymisen kausia ja silloin äiti saa kuulla sellaista, mitä ei halua. Mutta hyvän itsetunnon ja lapsen kehittymsen ymmärtävä äiti ei loukkaannu vaan pitää rajoja lapsen elämässä ilman huutoa ja moittimista, rakkaudella ja jämäkkyydellä ja läheisyyttä antaen.

Elän itsekin kautta jossa lapseni "potkii" kun oma elämä on rankassa vaiheessa, tiedän että tietää äidin olevan tukena kun rankkaa on, joten ne ilkeät sanat ovat usein sitä suurinta rakkautta. Ja ohi menee jossakin vaiheessa. Mutta äidin ei pidä hylätä lastaan tuossakaan tilanteessa.

Minullakin on tuollainen tytär, nyt jo aikuinen ja itsekin äiti. Nuorena oli syyttävä ja ilkeä, eikä kertonut asioistaan, lintsasi koulusta, tupakoi, ryypiskelikin, sai kuitenkin korkeakoulututkinnon suoritetuksi parin keskeytyksen jälkeen.

Nyt on kyllä rauhoittunut mutta vieläkin leimahtaa. Nykyisin pyytää edes jonkin kerran anteeksi. On useimmiten nykyisin ihan mukava.

En häntä kyllä pois olisi antanut, joskus loukkaannuin, mutta lepyin. Äidin rakkaus vaan on sellainen. Uskon että on ristiriitainen luonne ja itsellään paha olla. Jokin riivaa. Muuten käyttäytyy ihan fiksusti ja omaa laajan harrastus-, ystävä- ja tuttavapiirin.

Olen keskustellut joidenkin äitien kanssa, tiedän näitä lapsia olevan muillakin. Kestämistä kaikille tämän asian kanssa kamppaileville. Kyllä se siitä!

Hyvä hakekaa apua! Mitä teille sitten on tapahtunut nyt kun kaikki on myöhäistä eikä voi korjata?

Itse ajattelen että lapseni purkaa minuun pahan olonsa. Jonnekin vain pitää. Tarhassa, koulussa, työelämässä ja ystäväporukoissa kuuluu olla kiltti ja osata käyttäytyä. Muuten joutuu ongelmiin ja kaverit jättävät yksin.

Jos miettii aikaisemipia työpaikkoja, jokaisessa oli yksi tai muutama äksyilevä, omituinen tyyppi, jota vain siedettiin. Nythän ne kaikki siivotaan pois ja pitää olla hajuton ja lähes näkymätön. Roskapuhetta on yksiköllisyyden ja persoonallisuuden hyväksyminen, jota soopaa saatetaan oikein kirjottaa sisäisiin ohjeisiin. Eivät tämän päivän esimiehet ole kypsiä käsittelemään erilaisuuksia.
Eli en lähtisi tekemään diagnooseja.

Horoskooppien sijasta voisit lukea jotain lastenkasvatuskirjoja? Minun lapsellani oli joitain outoja piirteitä, ja olin hiukan huolissani. Sitten luin Keltikangas-Järvisen persoonallisuustyypeistä ja löysin sieltä lapseni. Olin kovin ilahtunut huomatessani että lapsi oli yks yhteen kuvatun kaltainen. En tiedä onko nuo luokitukset tätä päivää, mutta tajusin silloin ettei sille tarvitse "tehdä" mitään vaan hyväksyä se erityispiirteineen. Se on oman sorttisensa, ja sillä on omat erityiset lahjansakin. Sitten kun mietin oikein tarkkaan, tajusin että olin itse ollut aivan samanlainen ja silti vanhempieni silmäterä. Olin vaan aktiivisesti kasvanut rti joistain erityispiirteistä ja kehittänyt joitain.

Käytöstä pitää tietysti korjata, turhia konflikteja varoen. On hienoa että lapsi osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella, täytyy vain tehdä kivat säännöt myös kotiin. Voisiko poika itse ehdottaa sellaisia? Tulisi jotain runkoa käytöstavoille ja sille, miten kotona menetellään.