Olen vähän kahden vaiheella, kumpi on parempi?
Työttömänä parempi omassa vai vuokralla?
kolmen tonnin stiflat
786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos velaton, omassa. Muuten vuokralla. Pankkilainaan ei saa asumistukea.
Lainan korkoihin saa asumistukea. Nykykoroilla tosin ei kummoista summaa.
Vaikka korko olisi 20 prossaa, lainaosuuteen ei siltikään saa asumistukea. Se jää siis aina työttömän maksettavaksi.
Näin on silloin jos on todennäköistä että pidemmäksi aikaa tai loppuiäkseen työttömäksi jää, ja jos ei muuta omaisuutta ole kuin mitä asuntonsa eikä omaisuutta tulossakaan ole eikä siis liiemmin töitä ja tuloja odotettavissa mitään muitakaan.
Lisäisin vielä että sama kuin mitä hyvin velkaisen asunnon kanssa pätee myös isoja hintavia taloyhtiön remppoja kaipaaviin vanhempiin asuntoihin, nimittäin aika nihkeästi jos lainkaan niihin remppakustannuksiin saa asumistukea tai sossusta. Kaupungin vuokratalossa saat olla huoletta, ja ei yksin taloyhtiön isot rempat hoideta puolestasi vaan myös sisältä rempataan aina säännöllisin väliajoin eikä mitään huolta niistä saati että maksamaan joutuisi.
Sen takia pitääkin lyhennys sopia riittävän pieneksi. Jos työttömyys iskee, pienen erän pystyy jotenkuten vielä lyhentämään. Asumistuki taas nousee korkojen mukana. Kokemusta on, minulla oli aikanaan asuntolainaa ja sain työttömyysaikana asumistukea korkoihin ja vastikkeeseen. Ja selvisin tilanteesta oikein hyvin.
Jos työpaikka säilyy, lainaanhan voi tehdä halunsa mukaan ylimääräisiä lyhennyksiä jos haluaa halvasta rahasta aikaisemmin eroon.
90-luvun lama-aikoina kun kortistoon saneeratuksi tulivat, niin monet tosiaankin sanoivat ja jotkut siksi laittoivatkin omistusasuntonsa myyntiin. Näin mennen sen 500 päivän ansiosidonnaisen jälkeen voi sitten saada kaiken sen mitä kelasta peruspäivärahaa ja asumistukea saa ja sossusta loput mitä sieltä saa, eikä näin mennen myöskään mitään huolia ja tilintekovelvollisuuksia asunto-omaisuudestaan. Kun vielä hyvissä ajoin ennen ansiosidonnaiselta putoamista asuntonsa myy, niin ei siitä sitten enää mitään kysellä mihin ne siitä saadut rahat ovat hävinneet, ne voi vaikka jemmata johonkin pahan päivän varalle. Tämä voi olla näin silloin jos katsoo että oman ikänsä(ainakin jo 40v ja sitä enemmän) ja siihenastisen työuransa ja toimenkuvansa katsoo olevan sen lajin juttua, että ei nillä kuitenkaan enää ikinä mitään työpaikkoja saa, eikä katso yksityisestikkään bisneksillään ja jollain sijoituksillaan voivan pärjätä, eikä myöskään ole mitään perintöjäkään odotettavissa. Siis jos näin asiat ovat ja vain se omassa käytössään oleva asunto on omaisuutena, niin se voi hyvinkin olla paikallaan myydä sekin pois varsinkin jos siihen tilalle kaupungilta jonkun asunnon saa.
Jos vuokralla olevalla on kesämökki ja avomersu, niin joutuuko myymään molemmat jos jää työttömäksi?