Suomen varallisuus

Käyn joka päivä töissä. Maksan veroja miltei puolet palkasta, olen koulutettu syntyperäinen, valkoihoinen suomalainen nainen.

Ällöttää kustantaa muiden elämää. Varsinkin ulkomaalaisten pakolaisten, jotka eivät edes osaa englantia vaan jotain uga ugaa. Miten työllistyy? Kun meidän omat korkeasti koulutetut nuoretkaan työllisty.

Meillä l. suomella on oma perhe ja meidän tulisi ensin hoitaa omat kansalaiset/lapset kuntoon. Sitten voimme harkita adoptio mukuloita l. pakolaisia.
Ehkäpä tietämättämme maksamme aseita, verorahoina.
Tyhminä emme osaa muuta kuin jaaritella, meidän tulisi kapinoida. Nähtävästi nykyisellä pääministerillä on muuta tekemistä… Niinhän kaikki muun maan kansalaisetkin tekevät.

Käyn joka päivä töissä. Silti näen aamuisin pakolaisia ajelevan hienoilla autoilla ohitseni. Tiedän, että he saavat rahat sosiaalitoimistosta. Joten tiedän minne puolet palkastani siis menee.

Kohta mennään siihen, että koko palkka menee ulkosuomalaisille…Joten kannattako enää käydä töissä?

Tosin työttömänä en saa niin hyviä etuja kuin ulkosuomalaiset…
Olisiko aika tehdä jotain?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muuttaa Somaliaan ja on sit siel jonku aikaa ja sit pakolaiseks. Sit vois rahaakin ja muita hienouksia heruta.

Äänestä
  • olisi kiva itse päättää mihin verorahat menee. Itse en halusisi muita auttaa kuin suomalaisia. Sinä nähtävästi haluat. Oletko lammas vai sopuli?

    Äänestä

  • kkkkkkkkkkkkkkkkkk kirjoitti:

    olisi kiva itse päättää mihin verorahat menee. Itse en halusisi muita auttaa kuin suomalaisia. Sinä nähtävästi haluat. Oletko lammas vai sopuli?

    Kyllä lasten koulutus on tärkeämpää kuin lähetystöt ulkomailla.

    Äänestä

niinpä, mahdotonta_meille. Parempi on syntyä kehitysmaassa, ja tulla sitten tänne "joulupukinmaahan", joksi he suomea sanovat. Tämä tieto on faktaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkkkkkkkkkkkkkkkkkkk kirjoitti:

Käyn joka päivä töissä. Maksan veroja miltei puolet palkasta, olen koulutettu syntyperäinen, valkoihoinen suomalainen nainen.

Ällöttää kustantaa muiden elämää. Varsinkin ulkomaalaisten pakolaisten, jotka eivät edes osaa englantia vaan jotain uga ugaa. Miten työllistyy? Kun meidän omat korkeasti koulutetut nuoretkaan työllisty.

Meillä l. suomella on oma perhe ja meidän tulisi ensin hoitaa omat kansalaiset/lapset kuntoon. Sitten voimme harkita adoptio mukuloita l. pakolaisia.
Ehkäpä tietämättämme maksamme aseita, verorahoina.
Tyhminä emme osaa muuta kuin jaaritella, meidän tulisi kapinoida. Nähtävästi nykyisellä pääministerillä on muuta tekemistä… Niinhän kaikki muun maan kansalaisetkin tekevät.

Käyn joka päivä töissä. Silti näen aamuisin pakolaisia ajelevan hienoilla autoilla ohitseni. Tiedän, että he saavat rahat sosiaalitoimistosta. Joten tiedän minne puolet palkastani siis menee.

Kohta mennään siihen, että koko palkka menee ulkosuomalaisille…Joten kannattako enää käydä töissä?

Tosin työttömänä en saa niin hyviä etuja kuin ulkosuomalaiset…
Olisiko aika tehdä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu