Meillä on pihassa n.50v vanha pihlaja, joka on vanhuuttaan ränstynyt ja harventunut. En haluaisi siitä kuitenkaan kokonaan luopua. Voisikohan sitä katkaista alaoksista saakka, niin että siitä alkaisi vielä kasvamaan uutta. Onnistuuko? Onko liian radikaali homma ja milloin tämä tulisi tehdä?
Vastaukset 2
- Kiinnostavaa leikkau
Lukaiseppas tämä:
http://wikikko.info/wiki/Puiden_leikkaus
Voiskohan madaltaminen tulla kysymykseen?
luulisi että siitä innostuisi kasvamaan.
Mielenkiintoinen puu tuo pihlaja.
Amanuenssi Arto Kurtto Helsingin yliopiston Kasvimuseosta kertoo:
"Pihlajan yksittäinen runko elää Suomessa hyvin harvoin yli 80-vuotiaaksi (Keski-Euroopasta ilmoitetaan vanhimpien tutkittujen saavuttaneen 135 vuoden iän). Kyllin avoimilla paikoilla pihlaja kuitenkin muodostaa runsaasti juurivesoja, joiden avulla puu voi perimältään samanlaisena eli oikeastaan samana yksilönä säilyä (käytännöllisesti katsoen) samassa paikassa satoja vuosia. Itse pihlajasta ei taida tarkkoja tutkimuksia olla, mutta samaan tapaan vesoista uudistuvan pähkinäpensaan ahvenanmaalaisista runkoryhmistä vanhimmat on mittauksin ja laskelmin arvioitu noin 1000 vuotta vanhoiksi. Tältä pohjalta "tuhatvuotinen pihlaja" vaikuttaa täysin mahdolliselta." - poltinkarva
Suosittelen, että katkaiset pihlajan tyvästä asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961892
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo137962En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213728- 62678
- 135666
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä24664Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578