Kepun Eero Lankia puhelee, että Kokoomus peittelisi oman hallitustaipaleensa jälkiä ja että kuntatalouden ongelmat johtuisivat edellishallitusten kuntapolitiikasta.
Taitaa olla Lankian puheet aikalailla löysiä.
Vuodesta 1990 kuntien käytettävissä olevat verotulot ja valtionosuudet kasvoivat vuoteen 1998 mennessä 620 miljoonaa euroa eli 3,7 miljardia markkaa. Vuodesta 1998 vuoteen 2001 kasvu taas oli 2 600 miljoonaa euroa eli peräti 15,6 miljardia markkaa. Ja sitten vielä vuonna 2002 oltiin plussalla.
Ja siihen se sitten jäikin eli nyt kepujohtoinen hallitus sitten ottaa kunnilta pakkolainaa ja kuntien käytettävissä olevat tulot senkuin laskevat.
Jälleen esimerkki siitä, että kepu ei omien töppäystensä edessä muuta keksi kuin toisten syytteleminen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Okei, okei,
Keskusta on yksin syyllinen. Kaikki muut ovat syyttömiä.
- LOPPU -
Ja sitten eikun marttyyriksi. Ei toimi ei.