Kuinka vaikeaa onkaan kasata itsensä uudestaan. Yksin ollessaan tulee tietysti asiat ja teot mieleen mitä narsku on saanut aikaiseksi. Toisaalta sitä ajattelee mitä narsku nyt tekee.
Vaikka tämä ei ole minun ensimmäinen parisuhteeni, on ero kuitenkin aivan erilainen. Aikaisemmin olen pystynyt erotilanteessa puhumaan puolison kanssa, nyt tämä oli aivan erilaista.
kauankohan minulla tässä tulee menemään että pääsen tästä jaloilleni. Illat ja viikon loput ovat raskaita.
olen ajatellut, että minun pitää käydä tämä henkisellä puolella läpi ennen kuin pystyn jatkamaan ns. Normaalia elämää. Aluksi ajattelin täyttää elämäni kaikella mahdollisella, mutta uskon että siirrän silloin paranemisprosessini myöhemmäksi.
Vaikka tämä ei ole minun ensimmäinen parisuhteeni, on ero kuitenkin aivan erilainen. Aikaisemmin olen pystynyt erotilanteessa puhumaan puolison kanssa, nyt tämä oli aivan erilaista.
kauankohan minulla tässä tulee menemään että pääsen tästä jaloilleni. Illat ja viikon loput ovat raskaita.
olen ajatellut, että minun pitää käydä tämä henkisellä puolella läpi ennen kuin pystyn jatkamaan ns. Normaalia elämää. Aluksi ajattelin täyttää elämäni kaikella mahdollisella, mutta uskon että siirrän silloin paranemisprosessini myöhemmäksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse mietiskelen aivan samaa. Voimia Sinulle! Kirjoitit "toisaalta sitä ajattelee mitä narsku nyt tekee" Tämä ajatus toistuu itselläni koko ajan. Kai narsistit pystyvät "koukuttamaan" itseensä, ja pahasti :(
Monta kuukautta on nyt omasta yhteydenotosta kulunut, mutta taistelen päivittäin. Ikävää, että sairas ihminen voi saada oman olonkin sairaaksi....
Hyvää kesän jatkoa Sinulle! Kaikki kääntyy vielä parhain päin - näin on uskottava!
Elän itse parhaillaan tätä helvettiä. Ainoa asia on varmaa että en halua miestä lähelleni. Ei koskaan enää. Onneksi saan psyykkistä apua ja olen keskustellut paljon ihmisten kanssa. Kuitenkin tuntuu että ahdistaa ja seinät kaatuvat päälle. Pakkohan tästä on nousta vaikka siltä ei todellakaan tunnu? Voi kun voisin suojella kaikkia niitä nuoria naisia häneltä joita hän nytkin pyörittää ja he eivät ymmärrä vielä mistä on kyse.
ero ei ole minulekaan enismmäinen, mutta edelinen suhde loppui siististi vaikka vaikeaa olikin suhteessa. Asiallinen keskustelu ja asioista sopiminen. Mutta ei ei tämän herran kanssa. Kerää sääliä, syyllistää minua tietysti, sanallakaan ei ole pahoitellut mitään. On jopa vaarallinen. Yrittää käydä kauppaa, että jos minä vedän lapsista taistelun pois oikeudesta niin hän sitten sitä ja sitä. Mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Mies on tyylilleen uskollinen: "mitä, olemmeko me muka sopineet jotain tästä asiasta". Ei ei ei.
Itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa mitä hän tekee, tod näk kerjää sääliä jonkun pikkupimatsun sängyssä kun häntä aina kohdellaan niin huonosti ja kaikki muut ovat aina hulluja ja käyttävät häntä hyväkseen.
Niin omasta fantasiasta irti päästäminen on a ja o paranemisen tiellä. Minä surin eniten oman illusioni romahtamista ja sitä että minä en häntä pysty rakkaudellani parantamaan. Vaikka uhraisin oman henkeni, hän ei muutu. Toivon että jään henkiin. Itse olen uskonnollinen ihminen ja sitä taustaa vasten minun oli helppo ajatella, että anteeksi antaminen ja armo pelastaa hänet, että Jumala voi hänet muuttaa. Jumalakaan ei voi muuttaa jos itse asettaa itsensa Jumalan paikalle ja on ylpeä. Niin paljon toivoin hänen murtumistaan ja sitä että tunnustaa itselleen oman elämäsä kipukohdat, mutta ei. Ei auttanut pariterapia eikä papin puheet.Kai tämän on pakko joskus loppua.
Kiitos teille vastauksista. Sain viikonloppuna kuulla, kuinka exä on ollut iskemässä naista. Kun olen puhunut hänen kanssaan menneestä, hän jopa "ihmetteli", miksi me erottiin, vaikka viime metreillä asiat sain hänen kanssaan "puhuttua".
Se, että narskut saavat meidän ns. koukkuun, aiheuttaa vuosiksi eteenpäin meille vielä paljon surua ja kyyneleitä. Olen aina luottanut miehiin, joiden kanssa olen asunut yhdessä. Nyt kun tuli vastaan mies, johon ei voinut luottaa minkään vertaan, niin koen todella suurta katkeruutta kaikkia miehiä kohtaan. Ei saisi yleistää, tiedän. Nyt on vain nämä tunteet päällä.
Jollakin tasolla haluaisin tavata hänet, mutta tiedän, että jos sen teen, olen jälleen koukussa.
Hemmetti, tätä elämää. En todellakaan tahtonut sen menevän näin. Olin ennen eroa lähellä tehdä itsemurhan, mutta kuitenkin sain itseni vielä kasaan ja eron aikaiseksi. Äitivainaallani oli sanonta: olo on kuin kuraan kuolleella kutulla. Nyt tunnen itseni sellaiseksi. Kaikki mitä teen, teen pakosta. Syön vain siksi, etten kuole nälkään (nälkää en juuri tunne), töissä käyn, jotta saan laskut maksetuksi, pesydyn, jotta en haisisi, jne.
Viikko selvitty. Toinen alkamassa.