Hei,
Kaipailisin vinkkejä kuinka pääsisin irti tästä narsistisesta käytöksestä: ylimielisyys, kateus, muiden hyväksikäyttö, hovin rakentaminen, häpeä, tunteettomuus toisinaan yms.
Kaipailisin vinkkejä kuinka pääsisin irti tästä narsistisesta käytöksestä: ylimielisyys, kateus, muiden hyväksikäyttö, hovin rakentaminen, häpeä, tunteettomuus toisinaan yms.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No tietämättä elämäntilanteesta mitään mitä vastausta odotat? Itse väännän hieman samojen asioiden kanssa mistä kirjoitan alempana, mutta näen asian niin, että se on tuo HÄPEÄ mikä aiheuttaa nuo kaikki muut.
Kirjoitan nyt hieman omasta ongelmastani. Yksinkertaistetusti, vihaan ja häpeän itseäni enkä tiedä edes kuka oikeasti olen. Koulussa olin kiusattu mistä jäi päälle tietynlainen tarve olla kaikille mieliksi, kuka muka voisi vastustaa tai ei pitäisi henk.koht kustomoidusta "Mr. Nice guysta" , joka on aina läsnä, kuuntelee ja milloin mitäkin. Tottakai naistenkin pitäisi olla lääpällään, herrasmiesmäisesti käyttäytyvään, kauluspaitaan pukeutuvaan mieheen, joka aina kuuntelee huolet ja murheet ja jolta ei viina lopu!
No mikä tässä toimintamallissa on lopputulos? Kavereista kuulee aikalailla silloin, kun tarvitaan muuttoapua, ihmetellään pilkun jälkeen, että miksi naiset taas kerran valitsivat sen ylipainoisen deekun minun sijastani ja jos talo onkin tupaten täynnä puolituntemattomia jonkun kaverin kautta niin miksi porukka lähtee suunnilleen mitään sanomatta kun viinat loppuu. Seurauksena jäätävää katkeruutta varsinkin naisia kohtaan, epävarmuutta, luottamuspulaa toisten motiiveja kohtaan ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta.
Siitä päästään aikalailla nykytilanteeseen, jos et ole paras, komein tai supliikein olet täysi nolla. Aivan helvetillinen "Fear of missing out" tai lyhemmin FOMO (katsokaa googlesta jos ette tiedä), juoksen paikallisissa juottoloissa harvasen viikonloppu, etten vain jäisi mistään paitsi vaikka eihän siellä käytännössä ikinä mitään ihmeellistä ole. Tämä myös siitä syystä, että yksinolemista en kestä tai kärvistelen kaikessa negatiivisuudessa.
Ego pysyy jotenkuten kasassa muitten kehujen ansiosta "kuinka hieno mies" tai "kuinka kovassa kunnossa olenkaan". Tämän kortin kääntöpuoli on, että kaikenlainen kritisointi muodossa tai toisessa on aivan myrkkyä. Jos tämä kritisoija on joku jota en tunne niin ensiksi koitan tavalla tai toisella päästä tämän kaveriksi ja saada tämän muuttamaan mielipidettään, jos ei onnistu niin olen katkera ja kohtelen tätä kuin ilmaa jos ei ole pakko olla tekemisissä. Varmaan ainakin osittain tästä tunnustuksen tarpeesta päädyin tietynlaiseen suhteeseen narsistin kanssa joka imarteli ja mitätöi miltei vuoropäivin.
Pitäisi oikein olla näkemässä millainen sitä kännissä on. Varmaan jo koomisen näköistä teatteria, kun luonnostaan ei ole supliikki eikä oikein mitenkään yltiösosiaalinen vaikka semmoista se on esitettävä. Valitettavasti tämä kaikki kasaantunut paine purkautuu pahantuulisuutena, piikittelynä ja sarkasmina juurikin kaikkein lähimmäisille. Eipä näitä oikeastaan kellekkään pääse kunnolla puhumaan, kun vanhemmat ovat tyyliin, että on ruokaa, katto pään päällä, töitä eikä ole miljoonaa velkaa niin mikä voisi olla huonosti. No ei vissiin mikään sitten, mutta mistä tämä jatkuva ahdistus, kelpaamattomuus ja yleinen vitutus sitten kumpuaa.
Olisihan sitä vielä vaikka mitä avauduttavaa, mutta ei kukaan kuitenkaan jaksa lukea, mutta toivottavasti tästä nyt oli aloittajalle jotain apua jos ei muuhun niin itsensä ymmärtämiseen. Silläkin riskillä, että ap on joku rölli niin itseä ainakin auttaa asiasta kirjoittelu.
Kyllä sen teennäisyydenkin huomaa. Sitä ihmiset karsastavat. Sitä ei uskoisi, mutta ihmiset sen aistivat ja eivät viihdy seurassa. Itse olen ihan tavallinen luuseri, mutta sanon mitä ajattelen. Välillä pahastikin. Ihmiset silti pysyy ympärillä. Ehkä se osin johtuu siitä mutkattomuudesta, että minun kanssa ei tarvitse temppuilla. Tietää aina missä sitä seisoo. Jos joskus joku vit uttaa niin siitä sitten saa kuulla. Mutta se on helppoa käsitellä, ei jää mitään pinnan alle kytemään ja vaivaamaan, kun kaikki on sanottu ja tiedossa.
Ajattelet vähän turhan pinnallisesti tuosta ihmisten tykkäämisestä. Se ei tosiaan riipu niistä vaatteista ja pyykkilautavatsasta, ellei vastapuoli ole joku yhden illan bimbo. Muissa tapauksissa ihmiset viihtyy avoimien ja rehellisten ihmisten seurassa, joiden kanssa ei tarvitse itseään todistella tai konstailla suosiota saadakseen.
Hyvä kerro lisää. Mitä jos kaiken uhallakin yrittäisit kerran olla oma itsesi. Ei sinun tarvitse olla aina se paras ja suosituin supliikkimies. Mitä sillä menetät, että osoitat olevasi inhimillinen, joskus jopa heikko tai surullinen? Mikä on pahinta, mitä tästä voisi seurata? Ei näyttelyn ja teeskentelyn vastakohta ole se, että olisit nolla. Olisit vain sinä, oma ainutlaatuinen itsesi. Asetat nyt itse itsellesi henkisen vankilan. Murtaudu muureistasi, irrota kahleesi. Pukeudu kerrankin muuhun kuin kauluspaitaan, jätä viinaa litkivät omien juomiensa varaan. Sano, että ensi kerralla tarjotkoon joku muu. Jos sitten eivät halua luoksesi, niin eivät he oikeita kavereita olekaan. (Ja totta puhuen, senhän jo tiedätkin.) Minua on ja vuosikausia kiusattu koulussa, joten tiedän, mitä se on. Olen vuosia käynyt terapiassa ja joudun syömään paria lääkettä loppuelämäni varmaan. Silti hoito on auttanut. Olen vapautunut yksinäisyyden ja kelpaamattomuuden tunteen taakasta. Elämä on jopa hyvää. Kiusaajiani en silti halua nähdä koskaan.
Hei,
Tiedän että tässä oman käytökseni takana on suuuri HÄPEÄ, jotenkin sitä häpeän tunnetta en siedä enkä voi kokea se on jotenkin kauheaa. Juuri sitä hovia pitämällä saavuttaa sen mukavan olen ja tuntee itsensä sellaiseksi jonka todellisuudessa haluaa olevan, mutta todellisuudessa siitä ei ole pidemmän päälle hyötyä, olen kerran kokenut sen Romahduksen ja masennuksen, mitä siitä seurasi kun omasta tahdostani hylkäsin tämän "hovini", aiemmin en ole tiedostanut että voisin olla narsisti, mutta aivan liian paljon kolahtaa kun lukee kaikenlaista.
Jotenkin se hovi pitää kaiken sen ahdistuksen poissa, mutta sitten kun hovi alkaa vastustamaan ja kohtaan todellisuuden, sitten romahdan ja kaikki tuntuu toivottomalta.
APUA haluan apua, en halua satuttaa muita, mutta en myöskään siedä sitä "kipua" mikä sieltä tulee. Tää on aivan kauheaa.
Minua auttoi aluksi paljon kirjallisuus esim. Paula Salomaan kirja "Narsismin tiedostaminen - toipumisopas narsistille ja uhrille". Valitettavasti kumppanini lyttäsi teoksen "huuhaana". Mutta tästä on hyvä jatkaa - yksin!
Kaikenlaista kirjallisuutta olen lukenut asiasta ja asian vierestä siksi ainakin väitän tiedostavani yllä luettelemani ongelmat, MUTTA eipä se ole auttanut pääsemään eroon tästä noidankehästä, kun tuntuu, että vyyhti alkaa olemaan liian iso purettavaksi... En mielestäni vähättele jos vertaan tätä omaa ihailun ja tunnustuksen tarvetta heroiiniriippuvuuteen.
Ja nimimerkille Vuosia kärsinyt, kuten sanoin niin en edes tiedä kuka oikeasti olen. Jos se "tosi minä" olen se mikä olin vielä 5 - 10 vuotta sitten eli juro, kaikessa sähläävä sosiaalinen hylkiö niin sitten hautaan sen vaikka entistä syvemmälle. En usko sen olevan sen arvoista...
http://www.aa.fi/
Hyvä -kerro lisää-,vastaus löytyy vain sisältäsi.Oikeasti hyviäkin ihmisiä on,kun tuntuu,että ihmiskokemuksesi ovat huonoja. Uskaltaisit luottaa etkä pelätä.Uskaltaisit uskoa siihen,että SINÄ riität.Jos sinä oletkin juro,mitä sitten? Niitä ihmisiä on,joille riität. Asioista pääsee yli,kun niitä käsittelee.Kaikki keinot ovat sallittuja,mutta en ensimmäisenä suosittelisi baaria siihen. On jokaisen oma valinta miten elää ja millä arvoilla,mutta jos tuntee jatkuvasti häpeää,ahdistusta,katkeruutta ja vihaa,luulisi sen olevan helvetin raskasta elämää?
On aina rohkeaa puhua asioista,on se sitten täällä tai kasvotusten jonkun kanssa.Mutta jo se,että myöntää asioita itselleen,on sinun mahdollinen ensi-askel.Toivon,että löydät itsesi.
Häpeästä silmiä avaavasti kirjoittaa Brene Brown "Et olekaan yksin" -kirjassa ("I thought it was just me") TED-talks videoissa löytyy puhetta aiheesta englanniksi.
Kun tutustuu häpeään, narsisminäytelmän syyllinen löytyy.
Miten käytät muita hyväksi? Syyllisyys ja huono omatunto ovat terveitä ja luonnollisia keinoja lakata käyttämästä ketään hävyttömästi hyväkseen.
Myös häpeän, terveen sortin, tunne voi auttaa kyseisessä projektissa.
Siitä se lähtee; tiedostaa, oivaltaa, tuntee, haluaa muutosta, aloittaa muutoksen, ylläpitää muutosta, muuttuu.
Narsistisia piirteitä voi olla "kenessä" tahansa. Joskus kyse ei ole häiriöstä, vaan sinänsä normaaleista persoonallisuuden piirteistä. Ne piirteet on vaan hyväksyttävä ja se muutettava mitä voi muuttaa. Muutoksen kohteet keskittyvät yleensä käytösongelmien piiriin, joten kun nyt oivallat käyttäväsi ihmisiä hyväksi, voit päättää yrittää lopettaa sen. Tunnetasolla asian ymmärtäminen on sitten hyvin rankka prosessi, järkitasolla hieman kevyempi; tosin muutos tällöin vaikeampi (jos et siis tunne syyllisyyttä jne.)
Ilmeisesti voimakas projisointi ja kieltäminen, mitkä kuuluu mm. narsistien psyykkisiin selviytymiskeinoihin, on alkaneet murtua/murtuneet.
Se mikä olet, olet aina. Tuskaa tämä ei tarkoita, vaan sitä oikeaa sinua, mikä löytyy jokaisesta meistä kaikkien mahdollisten diagnoosien alta. Hyvät ja huonot puolet. Kun opit tuntemaan itsesi - realistisesti - ja tätä kautta alkaa kehittymään terve itsetuntemus/luottamus, ei sinulla ole tarvetta enää pönkittää paskaa itsetuntoasi muiden kustannuksella.
En tiedä imetkö itseesi muiden piirteitä ja onko kuvauksesi muiden näkökulmasta realistinen... Mutta jos on, varaudu siihen, ettei epäterve narsismi ole suurin ongelmasi, vaan siitä toipuminen.