Mikä ero uskovaisella ja jumalattomalla.

Eräs mies joutui viikolla äkkiä sydämen pallolaajennukseen. Toimenpide sisältää aina riskinsä, sillä suoni voi revetä operoidessa ja kuolema on välitön. Maatessaan lääkärin pöydällä veli koki syvää rauhaa ja rukoili ja heitti elämäsä Herran haltuun. Jos tästä selvitään niin jatketaan ajassa tehtäviä ja päiviä, joita on vielä edessä, mutta jos lähdetään niin eipä pidot silloinkaan ainakaan heikkene.
Kun hän vietti yön sairaalassa, niin keskellä yötä tuotiin erittäin tuskallinen ja kivulias potilas petinaapuriksi. Voi sitä kiroilua ja sadattelu ja mitä tämä tuloskas sitten siinä piti. Tämä uskova koki kuitenkin ettei tälle kiroilijalle ole nyt aika puhua Jumalasta. Oli vain mielessään hiljaa rukoillut.
Ei me uskovat aina saarnailla, jos Pyhä Henki siihen kehota.
16133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä että uskova ymmärsi pitää turpansa kiinni.
Taikausko ei kuulu sairaaloihin.

Äänestä

Aloittajan mainitsema uskova toimi oikein, kun ei alkanut puhumaan uskonasioita tuossa tilanteessa. Toisaalta kenekään ei ole pakko myöskään sairaana kuunnella toisen ihmisen kiroilemista ja sadattelua. Itse en ainakaan jaksaisi.

Olin muutamia vuosia sitten sairaalassa sisätautiosastolla hoidossa. Potilashuoneessa oli 6 potilasta. Paikalle tuli kaksi helluntaiseurakuntaan kuuluvaa naista tervehtimään erästä potilasta. He alkoivat rukoilemaan äänekkäästi tämän potilaan vuoteen äärellä. Tämän jälkeen nämä naiset kiersivät kaikki potilaat läpi ja kysyivät lupaa rukoilla myös näiden puolesta. Kun he tulivat kohdalleni, en antanut lupaa. Kerroin näille helluntaisisarille omat kokemukseni helluntailaisuudesta ja ilmoitin heille, että kovaääninen rukoilu häiritsee minua. Myöhemmin käydessään tervehtimässä tuttavaansa, nämä naiset kunnioittivat minua ja rukoilivat hiljaa.

Tiedän erään helluntainaisen paikkakunnallani, jolla on "todistuspakko". Hän toteuttaa sitä paikkakuntani sairaalassa. Kerroin hänelle joskus yllä olevan tapauksen, mutta tämä nainen ei oikein tykänyt kertomuksestani. Todistuspakko on joillakin helluntailaisilla jäänyt "päälle", ja se oli ainakin takavuosina hyvin tyypillistäkin helluntaiuskoville.

Äänestä

Ja voi sitä kiroilun ja valituksen määrää jumalattomilla, vaikka ei ulkoisesti näyttäisi olevan mitään syytäkään. Mutta aina on olemassa parempi vaihtoehto, tie yläkertaan on aina auki katuvalle ja on mahdollisuus löytää todellinen elämä, saada ilo ja rauha jo tässä maailmassa ja iänkaikkinen elämä. Eikä maksa mitään, kun nykyään rahasta puhutaan niin paljon ja siitä ja työstä on tehty epäjumala, niin kaikista suurin aarre on ilmainen.

Matt.11

28. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Luuk.9

25. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

Äänestä
  • Tai vielä parempi vaihtoehto. Hindun reinkarnaatio.

    Äänestä

  • Vaihtoehtoja riittää kirjoitti:

    Tai vielä parempi vaihtoehto. Hindun reinkarnaatio.

    Eipä ole kukaan hindu tullut kehumaan. Miksi he eivät tee lähetystyötä, hinduja tunnetusti riittää?

    Äänestä

  • tosi elämä kirjoitti:

    Eipä ole kukaan hindu tullut kehumaan. Miksi he eivät tee lähetystyötä, hinduja tunnetusti riittää?

    He ovat vaatimattomia eivätkä ylpeile niin kuin helluntailaiset.
    Kun tietää että Krishna on tukena, ei tarvii kehua ja elvistellä.

    Äänestä

  • Vaihtoehtoja riittää kirjoitti:

    He ovat vaatimattomia eivätkä ylpeile niin kuin helluntailaiset.
    Kun tietää että Krishna on tukena, ei tarvii kehua ja elvistellä.

    Ilmeisesti heidän Jumalansa ei ole rakkauden Jumala, joka haluaa pelastaa kaikki luomansa ihmiset.

    Äänestä

  • tosi elämä kirjoitti:

    Ilmeisesti heidän Jumalansa ei ole rakkauden Jumala, joka haluaa pelastaa kaikki luomansa ihmiset.

    No, ainakaan Krishna ei ole ole hukuttanut lähes koko ihmiskunnan, vihaa ihmsiä seksuaalisen suuntautumisen tai rodun perusteella tai tue orjuutta.
    Eikä myöskään läträä poikansa verellä, eikä muutakaan ällöttävää, sadistista tai sairasta.

    Äänestä

  • Vaihtoehtoja riittää kirjoitti:

    No, ainakaan Krishna ei ole ole hukuttanut lähes koko ihmiskunnan, vihaa ihmsiä seksuaalisen suuntautumisen tai rodun perusteella tai tue orjuutta.
    Eikä myöskään läträä poikansa verellä, eikä muutakaan ällöttävää, sadistista tai sairasta.

    Eikös se ole hyvä asia, että pahasta rangaistaan? Itse olisin ihan lohduton, jos pahaa saisi tehdä ilman pelkoa rangaistuksesta tai tietoa, että oikeudenmukaisuus lopulta voittaa. Jumala ei vihaa ihmistä vaan syntiä. Samalla tavalla kuin vanhemmat vihastuvat lapsilleen, kun nämä ymmärtämättömyyttään asettavat itsensä vaaraan, vanhemmat vihastuvat, mutta sen takana on rakkaus.

    Ei ole hyvä asia. Joukkomurha, epätasa-arvo ja rasismi eivät ole hyviä asioita, ihan vaan tiedoksi sinulle. Poikansa teurastaminen ei ole myöskään hyvä tapa antaa anteeksi. Pelkkä "anteeksi" on paljon parempi tapa.

    Äänestä

  • Vaihtoehtoja riittää kirjoitti:

    Ei ole hyvä asia. Joukkomurha, epätasa-arvo ja rasismi eivät ole hyviä asioita, ihan vaan tiedoksi sinulle. Poikansa teurastaminen ei ole myöskään hyvä tapa antaa anteeksi. Pelkkä "anteeksi" on paljon parempi tapa.

    Tiedoksi sinulle, että Jumala on pyhä ja Jumalan pyhyys vaati uhrin. Ihminen ei tuota uhria voi antaa, koska ei voi elää synnittömästi, sen takia Jumala tuli ihmiseksi ja sovitti ihmisten synnin. Kyse ei ole siitä, onko kyseessä hyvä tapa vai ei, kyse on Jumalan pyhyydestä, tämä oli ainoa keino ihmiselle saada anteeksi ja pelastua tosi elämään. Joukkomurha on silloin hyvä, kun sillä saavutetaan enemmän hyvää kuin pahaa. Jumala ei ole rasisti, en ymmärrä mitä tarkoitat. Jumala loi miehen ja naisen ja antoi näille erilaiset roolit ja ominaisuudet, kyseessä ei ole epätasa-arvo.

    Jos Jumala ei keksinyt muuta tapaa antaa anteeksi kuin teurastaa poikansa, hän ei voi millään mittarilla mitattuna olla kaikkivoipa.
    Sellaista pyhyyttä, joka vaatii tappamista ja ihmisuhreja ei ole minua varten. Halveksin sellaista jumalaa. En pidä sellaista yhtään minään. Sellainen on alempiarvoinen kuin torakka minulle.
    Tasa-arvo on sitä, että kyvyt ratkaisevat. Ei se, onko henkilöllä penis vai vagina.

    Jumala on kaikkivoipa, mutta itseään hän ei muuta. Jumala on pyhä, ollut alusta asti ja se ei muutu ja hyvä niin. Mies ja nainen ovat erilaisia, naisella ei koskaan voi olla samanlaisia kykyjä kuin miehellä ja päinvastoin, joten puheet tasa-arvosta ovat tyhmyyttä. Itseasiassa koko feminismi-liike on saatanallisen illuminatin aikaansaannosta, aivopesua.

    http://www.savethemales.ca/001904.html

    On surullista kuulla, että varmasti muuten mukava ihminen, alentuu puolustamaan tuollaista. SE on aivopesua, kun ei uskalla sanoa miltä oikeasti tuntuu, vaan pitää viitata vanhaan tarukokoelmaan jonka pronssiajan barbaarit kokosivat.
    Olen surullinen puolestasi, ihan aidosti.
    Jos Jumala olisi kaikkivoipa, tai edes olemassa, hän kertoisi omasta olemassaolostaan minullekin. Ei kaikkivoipa tarvitse tällaisia keskustelufoorumeita missä ihmiset epätoivoisesti yrittävät puolustaa häntä/sitä.

    Äänestä

MInulla on ollut jo pitemmän aikaa sanoa, että "jumalattomat tappelevat aina".

Siinä missä uskova voi olla vakavasti sairaanakin sovussa itsensä, ympäristönsä ja Jumalan kanssa, jumalaton tappelee jatkuvasti jollakin rintamalla.

Äänestä
  • "jumalattomat tappelevat aina."

    Kuten Israelissa, Afganistanissa, Irakissa jne?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tänään kuultua kirjoitti:

Eräs mies joutui viikolla äkkiä sydämen pallolaajennukseen. Toimenpide sisältää aina riskinsä, sillä suoni voi revetä operoidessa ja kuolema on välitön. Maatessaan lääkärin pöydällä veli koki syvää rauhaa ja rukoili ja heitti elämäsä Herran haltuun. Jos tästä selvitään niin jatketaan ajassa tehtäviä ja päiviä, joita on vielä edessä, mutta jos lähdetään niin eipä pidot silloinkaan ainakaan heikkene.
Kun hän vietti yön sairaalassa, niin keskellä yötä tuotiin erittäin tuskallinen ja kivulias potilas petinaapuriksi. Voi sitä kiroilua ja sadattelu ja mitä tämä tuloskas sitten siinä piti. Tämä uskova koki kuitenkin ettei tälle kiroilijalle ole nyt aika puhua Jumalasta. Oli vain mielessään hiljaa rukoillut.
Ei me uskovat aina saarnailla, jos Pyhä Henki siihen kehota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu