Hyvät isovanhemmat

Salaiset kansiot

Tämän päivän 27.7.14 Helsingin Sanomissa on aika paljon kirjoituksia tästä asiasta, että isovanhemmat on erotettu lapsenlapsistaan.

Siinä on lasten kertomuksia syistä, joista jotkut ovat puuttuvaa itsetuntoa. Jokaisesta äidin tai isän sanan, joka vähänkin viittaa suuntaan, että neuvoo loukkaannutaan ja tehdään tuo kamala väliaita.

Tuodaan myös esiin että uusperheen perustamisessa katkeaa myös yhteys, sillä eroon saattaa liittyä paljon häpeää.

Itse tulin siihen tulokseen, että lapsemme eivät siedä normaalia keskustelu siis syvempää, kaikki pitäisi olla pelkkää sanahelinää ja kehumista. Kysyisin kuitenkin onko todellinen elämä sitä, ei todellakaan ole.

Oli sinä lapsenlapsenkin mielipide, hän kärsi sanomattomasti tuosta välirikosta, toivottavasti kaikilla lapsenlapsilla on niin paljon voimaa, että kun saavat itse päättää ottavat yhteyttä isovanhempiinsa edes silloin itse.
Toki on menetetty hyvin paljon rikkaita vuosia, joilla voisi olla ollut lapsen elämään kantavaa voimaa isovanhemmilta, saattaa olla että vanhuus on vienyt jo voimia isovanhemmilta niin paljon voimia, että tämä 18-vuotta täytettyään ei enää paljoa saa . Kannattaa kuitenkin jutella, sillä omat juuret saattavat sieltä saada ihan uudenlaista tietoa, jonka omat vanhemmat ovat jättäneet kertomatta eri syistä.

Siihen en tällä uskomalla usko, että monikaan isovanhempi haluaa olla paha niin lapselleen kuin lapsenlapselleen, vaan haluaisi pitää heidät elämässään mukana ja rakastaa paljon. Kaikilla ei ole maallista mammonaa annettavaksi, eikä ole tarpeenkaan, sillä aito rakkaus on paljon enemmän.

Jos suinkin voitte yrittäkää saada lupa aina pitää lapsenlapsiinne yhteyttä vaikka puhelimella, jotta lapsi voi kertoa asiansa teille ja voitte vasta hänelle.
Minkäänlaista erilaista kasvatusmallia on syytä välttää, teidän pitää kunnioittaa kyllä lastenlastenne vanhempia, eikä kävellä heidän ylitseen.

Nämä uusiovävyt ja miniät kun tahtovat olla jo moneen kertaan eronneita itsekeskeisiä tyyppejä ja kävelevät kaiken yli, heillä on niin paljon salattavaa teoistaan.

1

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huolestunut asiasta

      Kiitos nm. salaiset kansiot,pelastit päiväni,tai elämäni. JUST.näin. Tämä saatta olla, lastenlapsille,niin suuri helpotus,monta nuorta pelastaa syrjätymästä jopa katuojasta. Kuka sen tärkeämpi ihminen on kuin mummu ja pappa,jotka aidosti rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan. Elämänkokemus käyttöön oikeaan. Häpeä ei ole este sille,jos erotaan,löydetään uusi rakas perustetaan uusioperheitä. Tässä rakkauden huumassa,unohtuu ne tärkeimmät LAPSET. Niitä raukkoja heitellään eestaas vanhemmalta toiselle. Päiväkoti siihen tomii jonkinlaisena välikotina. Mihin tämä maailma on menossa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      181
      2242
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2079
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      316
      1826
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1458
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1101
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe