Ulkopoliittista harhailua

http://www.suomenmaa.fi/Paa...

   

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen näyttää tosissaan valinneen ulkopolitiikan profiloitumisensa keinoksi. Hän osoitti tällaista oiretta heti tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Silloin hän julisti – puoluetovereiltaan erityisesti kysymättä – kokoomuksen kannattavan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Sunnuntaina Katainen otti uuden askeleen väittämällä kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että Suomen ulkopolitiikka ei perustu realistiseen käsitykseen ja että se heiluu ”impivaaralaisuuden ja globalismin välillä”.

Kataisen perusajatus näyttää olevan, että Suomen pitäisi vaikuttaa EU:ssa siten, että unioni olisi nykyistä aktiivisempi liittolainen USA:lle, koska maailma on ”USA-keskeinen”. Myös EU:n Venäjä-politiikan suuntaan Suomen tulisi vaikuttaa niin, että ”EU:lla on yhtenäinen, tarvittaessa kriittinen mutta ehdottomasti rakentava Venäjän-politiikka”.

Kohtalaisia askeleita länttä kohti siis.

Hallituksen politiikan lopputulos on Kataisen mielestä ”sisäisesti ristiriitainen linja, joka ei perustu realistiselle analyysille ympäröivän maailman haasteista”.

Onneksi Katainen ei ole sama kuin ulkopolitiikkamme johto. Hänen ajatuksissaan on nyt mukana liikaa taitamatonta innokkuutta mutta myös puoluepoliittista mieltymystä. Kumpikaan ei ole eduksi Suomen ulkopolitiikan hoidossa.

Kansalaisten ylivoimaisen enemmistön mielestä Suomen ulkopolitiikkaa hoidetaan nyt niin kuin pitääkin. Siitä kertoo presidentti Tarja Halosen huippukorkea kansansuosio. Tyytyväisyys pääministeri Matti Vanhaseen ja hänen hallitukseensa pitää sisällään myös tyytyväisyyttä Eurooppa-asioiden hoitoon. Myös kokoomusta äänestävien piirissä tyytyväisyys näihin valtioelimiin on suurta.

Miksi siis yrittää jatkuvasti nostaa erimielisyyttä ulkopolitiikan peruskysymyksistä?

Jos kansalaisten mielestä linja on hyvä, kannattaa kansanedustajan ajatella, eikö hänenkin pitäisi olla siihen tyytyväinen. Kansanedustaja kun kuitenkin edustaa kansalle kuuluvaa valtaa.

Kansalaisten mielestä EU riittää Suomen turvallisuuspoliittiseksi viiteryhmäksi. Nato-jäsenyyttä ei kaivata. Toinen suomalaisten tärkeäksi kokema instituutio on YK, vaikkakin sen ongelmat tunnustetaan. Mutta suomalaiset vierastavat maailman pulmien sotilaallisia ja voimapoliittisia ratkaisuja. Ja aivan oikein suomalaiset kritisoivat maailmanlaajuisen vapaan kapitalismin itsekkyyttä ja perinpohjaista ahneutta.

Jos tämä kaikki tarkoittaa sekä impivaaralaisuuden että globalisaation tiedostamista ja ymmärtämistä, niin hyvä on. Kansalaisille se näyttää sopivan oikein hyvin.

Ja sopii sellainen hallituksellekin. Kummallakin päähallituspuolueella onkin kielteinen puoluekokouspäätös Nato-jäsenyyden hakemista. Katainen yrittääkin nyt väärästä ovesta, jos hän hallituskammareihin aikoo. Tämän oven väliin jalka voi jäädä niin puristuksiin, että se on siellä seuraavien hallitusneuvottelujen ajankin – vankina.

Tosin surullisen hahmon ritarinsa on myös SDP:llä: kansanedustaja Liisa Jaakonsaari. Hänen on toisinaan mahdoton pidätellä innostustaan Nato-kysymyksessä. Onneksi Jaakonsaari ei ole erityisen vaikutusvaltainen, vaikka onkin saanut säilyttää ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävän.

Tai ehkä hänen vähentynyt vaikutusvaltansa johtuukin juuri mm. hänen Nato-kannastaan.

0

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        101
        4507
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3343
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2370
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        36
        1388
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        34
        1183
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        37
        1116
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        13
        1064
      8. 158
        1007
      9. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        934
      10. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        872
      Aihe