Mistä ja miksihän sammakot muuttavat aina iltaisin pihaamme?:)
Asutaan rivitalossa ja lähimpään vesistöön ainakin pari kilometriä.
Naapureiden pihalla sammakoita ei ole, ainoastaan meidän.
Kun tulee ilta ja pimeä, piha oikein kuhisee isoja ja pieniä sammakoita ei uskalla paljon katsomatta astua!!!:)
Sammakot eivät meitä haittaa, mutta ihmetyttää mistä ovat ilmestyneet.
Ollaan asuttu tässä jo 8 vuotta ja eka kertaa näen pihalla sammakoita ja vieläpä paljon.
Ja eikös sammakot viihdy ihan veden tuntumassa???
Sammakot valtasi pihan!
2
2665
Vastaukset 2
- Käärmemies
Onko pihan lähistöllä ojaa: edes sellaista pienempää? Sammakko ei tarvitse isoakaan avovettä edes lisääntymiseensä: keskikesäksi kuivuva ojakin riittää. Ja kesäkaudella ne eivät enää elä veden tuntumassa, vaan levittäytyvät metsiin, niityille ja puutarhjoihin pitkienkin matkojen päähän vedestä jossa ne keväällä ovat käyneet lisääntymässä tai jossa ovat alkukesästä syntyneet. Jos kyseessä on tavallisen sammakon sijaan rupikonna, on kaukana vedestä elely vieläkin tyypillisempää.
Sammakot lähtevät liikkeelle usein hämärän aikaan. Päivällä on liian kuivaa, ja ruokaeläimiä (kastematoja, etanoita, jne) liikkuu yölllä enemmän. Ja petojakin on ehkäpä vähemmän. Siksi ne ilmaantuvat pihallenne illalla. Ja jotain ne pihalta etsivät; todennäköisimmin ravintoa. Voisiko olla että pihallanne on tänä kesänä erityisen paljon jotain ötököitä, joita sammakot tulevat syömään? Kirvoja, etanoita,...?
Luonto on ihmeellinen :) - Ap sammakkonainen
Kiitos valaisusta, en tiennytkään että sammakot "levittäytyvät metsiin".
Oletin, että asuvat ja viihtyvät vain veden äärellä.
Voihan tuolla jotain ojia olla, mutta en ole niistä tietoinen.
Se miksi ne tulevat juuri meidän pihaan niin juolahti mieleen kun naapureilla aika siistit pihat ja itse olen aika kaukana kukkapenkkityypistä:).
Pihalla siis kasvaa jos minkämoista kasvia, rikkaruohoja jne oikein rehevä :)
Varmaan ötököitä on myös montaa lajia.
Nyt pistin pitkästä aikaa vettä "lintujen juoma astiaan" ja heti sammakot ottivat sen uimapaikakseen:), mukavaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551