Mad Max: Fury Road (2015)

Veteranfan

30.vuotta odotus päättyy ensi vuonna,sillä uusin Mad Max elokuva rysähtää valkokankaalle.

Futuristinen painajainen energiakriisistä ja maailmanlopusta tuntuu olevan ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.

George Millerin jo v.1985. Mad Max: Thunderdome ensi-illan aikana Suomessa käydessään ilmoitti Mad Max 4:n olevan työstön alla.

Todellakin vasta nyt se tulee tosin uuden kasvon Tom Hardyn esittämänä.
Mutta sitäkin visuaalisempana kuin koskaan aiemmin.

Elokuvan traileri pyörii jo nettisivulla,ja traileri näyttää olevan komeimpia pitkiin aikoihin tehtyjä.Pullat tuntuu olevan Millerillä hyvin uunissa.

4

286

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veteranfan

      Mad Max: Fury Road elokuvan kerrotaan kuuluvan ajallisesti ensimmäisen ja toisen Mad Max elokuvien välimaastoon,joten Mad Max: Thuderdomeen ei tulisi vielä jatkoa.

    • Mad Max - Furiosa

      Tämän hetken tietojen mukaan "Mad Max: Fury Road" tulisi elokuvateattereihin toukokuussa 2015, ja viides elokuva "Mad Max: Furiosa" olisi jo valmis.

      Ohjaaja George Miller on siis noiden elokuvien takana, mutta Mel Gibson ei ole ollut enää kiinnostunut noista jatkoprojekteista jo suhteellisen korkean ikänsä vuoksi.

      Uutena Mad Maxina toimii Tom Hardy ja merkittävässä roolissa lienee myös naispääosan esittäjä Charlize Theron, jonka roolihahmon nimenä on Imperator Furiosa. Theron onhan on ollut mukana mm. "Aeon Flux" (2005) ja "Prometheus" (2012) scifi-elokuvissa sekä "Snow White and the Huntsman" (2012), joka edustanee ns. dark fantasy genreä.

      Nähtävästi Mad Maxin rinnalla toimii tasaveroinen naistoimintasankari. Tosin olihan Tina Turnerilla on näkyvä rooli "Mad Max 3: Beyond the Thunderdome" (1985) elokuvassa.

    • Lethal vepon vaari

      Vakuuttavan näköinen teos trailerin perusteella. Ja itse Hardykin näyttää asettuvan rooliinsa hyvin, toisin kuin pelkäsin.
      Meliä tulee silti hieman ikävä. Ja olisihan se ollut luultavasti rahallisestikin tuottavampi siirto laittaa post apocalypsen kunkku takaisin omiin saappaisiinsa!

      Erityisen hienoa tässä on vanhat autot, jotka jostain syystä vain sopivat tälläiseen post apocalyptiseen rymistelyyn. Pidän myös siitä, miten suuri osa kolareista ja mälleistä näyttäisi olevan tehty oikeaa autoa runttaamalla. Tulee vanhat -80 luvun kulttileffavuodet mieleen.
      Tietokone efektejäkin näkyi olevan runsaasti, mutta ne näytrtävät niin sanattoman upeilta, että. Lisäksi elokuvaan on selvästi panostettu, mikä näkyy sen pitkässä valmistusprosessissa ja varmasti suuressa budjetissa!
      Ensivuodesta on tulossa luultavasti merkittävä elokuvavuosi!

    • Japs

      Siis Hardyhan on ihan loistava näyttelijä, jos leffa on huono niin se ei varmasti tule johtumaan Hardysta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe