Valintakokeiden "ryhmäkeskustelu"osio

Olen hakemassa opiskelupaikkaan, jonka valintakokeissa on ryhmäkeskustelu-osio. Siinä varmaan katsotaan sosiaalisten taitojen tasoa. Mietin, kun pääsykokeissa ei ole ollenkaan haastatteluosiota, että voiko ryhmäkeskustelun aihe olla siitä miksi on hakenut kyseiseen paikkaan?
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarkoitatko kai kasvatustieteellisiä aloja? Olin itse niissä ja pääsin sisäänkin, mutta en ottanut kyseistä paikkaa. Minä nimittäin pääsin itseäni kiinnostavammalle alalle.

Ryhmätilanne on yleensä vähän erilainen jokaisessa yliopistossa. Joillakin on jokin yhteinen ryhmätehtävä (kuten minulla) ja joillakin on taas keskustelu esim. jostakin artikkelista, leikkejä tai jopa yhteislauluja.

Minulla on sinulle myös yksi neuvo. Anna kaikille suunvuoroa tasapuolisesti, älä pomottele ja auta hiljaisia ihmisiä avaamaan suunsa kysymällä heidän mielipidettä tai ehdotuksia. Tukekaa siis toisianne älkääkä ajatelko kilpailevanne, vaan puhaltakaa yhteen hiileen jotta mahdollisimman moni pääsisi sisälle. Pomottajat ja itsensä korostajat eivät nimittäin pääse sisälle.

Kannattaa myös tutustua ryhmäläisten kanssa vähän ennalta kun odotatte sisäänpääsyä. Samalla kannattaa kertoa heille tuo edellinen neuvo, jotta kukaan ei tosiaankaa ala vetämään yksin koko juttua. Se nimittäin vaikuttaa negatiivisesti kaikkien tulokseen.

Äänestä
  • Ps. Artikkeli oli vain yksi esimerkki. Tietenkin tuo sinunkin esittämä aihe on mahdollinen. Aihe/tehtävä voi olla käytännössä mikä tahansa.

    Äänestä

Meillä oli metropoliassa tehtävä missä jokaisen piti valitapöydältä kuva ja sitte keskustella siitä miten se liittyy kyseiseen alaan. Luulen että sain aika hyvät pisteet siinä, koska se tilanne lähti liikkeelle niin että jokainen vuorotellen kertoi miksi valitsi kyseisen kuvan ja muut vaan nyökytteli. Mä sitte päätin yhden kohalla sanoa että joo tuo oli tosi hyvä pointti ja sanoin mitä mulla tuli siitä mieleen. Sen jälkeen vasta keskustelu lähti liikkeelle ja muutki uskaltautu sanomaan mitä mietti. Ja pääsin sisään. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lei. kirjoitti:

Olen hakemassa opiskelupaikkaan, jonka valintakokeissa on ryhmäkeskustelu-osio. Siinä varmaan katsotaan sosiaalisten taitojen tasoa. Mietin, kun pääsykokeissa ei ole ollenkaan haastatteluosiota, että voiko ryhmäkeskustelun aihe olla siitä miksi on hakenut kyseiseen paikkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu