Demokratian ja svekokratian ero!

Nettisvekot usein kuittaavat kielikohtuuttomuudet ja surujen etuilun sanomalla, että "teillä suomalaisillahan on enemmistö".
Tuo kuulostaa pätevältä kommentilta ensi alkuun. MUTTA siinä tietoisesti unohdetaan oleellinen seikka.
Nimittäin enemmistön valta toteutuu VAIN aidossa demokratiassa. Totalitaarisissa järjestelmissä enemmistön mielipiteellä ei ole mitään merkitystä.
Ja Suomi ei ole aito demokratia vaan svekokratia.
371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehkä selvin ja härskein esimerkki svekokratiamme luonteesta oli viime hallitusneuvottelut. Kaikissa normaaleissa demokratioissa suurin puolue alkaa ensin neuvotella ylivoimaisen voittajapuolueen kanssa hallitusyhteistyöstä.
Eli Kokoomuksen olisi pitänyt alkaa neuvotella PS:n kanssa hallitusyhteistyöstä. Mutta Kokoomus valitsikin pienen etupuolueen(RKP) ensin ja niiden puoluejohtajat kävivät hallitusneuvottelut hätäkokouksessaan JO vaaliyönä!

VARMASTI yön pimeydessä valoja vannottiin, jotta pieni ruotsalainen kansanpuolue syrjäytti suuren suomalaisen kansanpuolueen hallituksesta. Koska jo ENNEN vaaleja nuo puoluejohtajat olivat sopineet, että tuleva hallitus toteuttaa ennätysmäisen pakkoruotsitus-toimenpiteet.

Äänestä

Nettisvekot menivät hiljaiseksi, koska eivät pysty väittämään vastaan.

Korkeintaan tulee taas yksi "typerä avaus"-kommentti. ;-)

Äänestä

Kiitos fiksusta avauksesta. Pelkkää asiaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedotus. kirjoitti:

Nettisvekot usein kuittaavat kielikohtuuttomuudet ja surujen etuilun sanomalla, että "teillä suomalaisillahan on enemmistö".
Tuo kuulostaa pätevältä kommentilta ensi alkuun. MUTTA siinä tietoisesti unohdetaan oleellinen seikka.
Nimittäin enemmistön valta toteutuu VAIN aidossa demokratiassa. Totalitaarisissa järjestelmissä enemmistön mielipiteellä ei ole mitään merkitystä.
Ja Suomi ei ole aito demokratia vaan svekokratia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu