HOVIRINNAN VENESATAMASSA UIMINEN ON KIELLETTY !!!!

Vaarallista touhua !

Olisipa mielenkiintoista saada niiden haistattelevien ja vastaanhagoittelevien nuorten vanhempien käsitykset kasvatuksesta, sääntöjen noudattamisesta ja käytöksestä, joita mm. rannan valvojat koettavat suojella valvoessaan uimakieltoa satamassa ja kehottaessaan nuoria siirtymään uimarannalle uimaan.

mm. Hovirinnan II-laiturin Marex veneen n. kymmenpäisen hulivilimäinen nuoriso, joka nähtävästi on saanut veneen omistajilta avaimen laiturille ja suostumuksen käyttää venettä hyppylaiturina venesatamaan, siis siihen jossa uiminen on kielletty. Mahtavatko muut veneenomistajat olla yhtä iloisia ja suvaitsevaisia veneidensä kohtelusta ja rymyävästä nuorisojoukosta laiturilla ja satama-altaassa polskimassa - siis siinä jossa uiminen on kielletty !!

eivät ole tainneet nuoret, eivätkä vanhemmat nähdä koskaan, mitä potkuri saa aikaiseksi osuessaan ihmiseen, ja se on todellakin vaarana, sillä uimarin, jopa metelöivän ja polskivan näkeminen on todella hankalaa, ja veneen kanssa väistäminen on todellakin hidasta ja epätoivoista, varsinkin kun noita uimareita on useita ja hyppivät ja reuhovat pitkin satamaa.

Ketähän vanhemmat sitten syyttävät, kun se vahinko vihdoinkin sattuu - ja sattuu varmasti, sillä meno on jatkuvasti mennyt hullummaksi ja välinpitämättömämmäksi nuorten osalta. Syy on kuitenkin holtittomien vanhempien, jotka eivät valvo jälkikasvunsa tekemisiä, ja jopa yllyttävät sääntöjen rikkomiseen omalla käytöksellään.

10

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoa oli taas

      Missä on vika kun vanhemmanpuoleinen ihminen uiskentelee veneiden laskurampilla?
      Tuskin sentään hänen vanhemmissaan.Vaarallista touhua se silti on.

      • Vaarallista touhua !

        Yhtä kiellettyä, mutta hän ei haistattele siitä hänelle huomautettaessa ja on vastuussa tosiaan itse itsestään, toisin kuin se nuorison rymyporukka. Vahingon sattuessa, alkaa vanhempien kirkuna kitalaki punaisena, miksi asialle ei tehty mitään jne. Kuitenkin itse aiheuttavat ongelmat nuorisolleen vastuuttomuudellaan.

      • 3fff
        Vaarallista touhua ! kirjoitti:

        Varmaan uintikielto merkki auttaisi siinä kohtaa, onko sellaista siellä?
        En ole huomannut ainakaan.

      • Vaarallista touhua !
        3fff kirjoitti:

        Varmaan uintikielto merkki auttaisi siinä kohtaa, onko sellaista siellä?
        En ole huomannut ainakaan.

        Muutamaan kertaan on sellaiset olleet, viimekesänä oli oikein sementtijalalle valettu, jossa oli 10 kpl 8 mm pultit ja mutterit, joilla oli kiinnitetty jalka, jossa kieltotaulu. ensimmäisen kerran kaadettu 8 h asentamisen jälkeen, uudestaan kiinnitetty, ja koko taulu hävinnyt 4 h päästä uusintapystytyksestä mereen tm. paikkaan josta sitä ei löytynyt.

        Tämä kesänä uintikieltolaput olleet jokaisessa laiturin verkko-ovessa, laiturin huoltorakennusten seinässä jne. uusittu pariin otteeseen, mutta hienot tulevaisuuden toivomme, repivät ne yleensä kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen nähtävästi kasvatuksen tuloksena, ovat erittäin hämmästyneitä (joka vuosi, ja jokaisen kiellon jälkeenkin), että eivät he tiedä sellaisesta mitään kielloista.

      • vaihtoehto

        Jospa paikalliseen lehteen vinkkaisit ,voiskohan auttaa....

      • Jotain rajaa !!!
        vaihtoehto kirjoitti:

        Jospa paikalliseen lehteen vinkkaisit ,voiskohan auttaa....

        Luulisi kyllä jo menevän perille, ainakin sille "hämmästyneelle" porukalle, joita on vuosia, siis joka kesä, useampaan kertaan hätistelty satama-alueelta uimasta ;)

        Kyllä ongelma on siis selvästi kasvatuksellinen, ja edellyyttää siis toimia kotona.

      • veneilijä
        Jotain rajaa !!! kirjoitti:

        Luulisi kyllä jo menevän perille, ainakin sille "hämmästyneelle" porukalle, joita on vuosia, siis joka kesä, useampaan kertaan hätistelty satama-alueelta uimasta ;)

        Kyllä ongelma on siis selvästi kasvatuksellinen, ja edellyyttää siis toimia kotona.

        Uivia koiriakin on yhtä vaikeaa väistää, kuin ihmisiä..tänäänkin oli tosi monta koiraa uiskentelemassa ja juoksemassa vapaana rannalla. Siihenkin voisi joku puuttua.

    • hölmölän kersat

      Ilmotus virkavallalle, vois auttaa.Ottavat nimiä ylös, ei toista kertaa voi samat tietämättömyyttään siellä uida.

    • Ei taida ketään

      kiinnostaa, vasta kun vahinkoja syntyy, alkaa kiinnostamaan ja syyllisten metsästys syyttelyineen.

      Eihän virkavalta vaivaudu sakottamaan edes pysäköintikieltoalueelle tienvarteen pysäköityjä autoja, miksi siis viitsisivät perehtyä tuollaiseen.

    • sivusta seurannut

      Minusta olisi järkevin sanoa hen koht veneen omistajalle asiasta jotta asia menis perille.ja jos ei asiaa kyseinen ihminen ymmärrä niin sillon tarvitsee hänen hankkia venepaikka sieltä missä omat (naapurin ja muut) lapset saa uida.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      77
      1978
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1196
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      183
      1000
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      965
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      948
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      93
      948
    Aihe