Onko tässä yhdelle perheelle tarpeeksi?

Beckham

Elämä voi olla kovaa.Mutta joskus tuntuu, että onko jossakin joku kohtuus?

Nuorena sitä halusi viisi lasta ja punaisen talon perunamaalla. No tässä talossa ollaan ja lapsia viisi...

Kaikkia lapsia rakastetaan todella paljon. Nyt kuitenkin omien lapsien kohtaamat ongelmat tuntuu tappavan sielun ja ihmisen...

Tytöllä on aplastinen anemia(googleta-en jaksa selittää...), jota ei pitäisi olla juuri kellään.Välillä näytti paremmalta.Jopa voisi aloittaa koulun syksyllä. Kevät oli mennytkin puuduttavassa kotiopetuksessa.Ja kaikki jotka ovat olleet nuoria tietävät miltä tuntuu olla erossa omista kavereista.

Nyt taas tilanne on huonontunut hoidoista huolimatta. Eli siirto kai edessä? Veriarvot pudonneet. Kantasolusiirto on äärettömän rankka ja siinä on omat riskinsä.

Isoveljellä omia ongelmia. Lapsuudessa perheen ulkopuolinen kohdellut väärin.Välillä veli perhekodissa ja nuorisopsykkalla. Hieno nuori mies, jota sitäkin kannustetaan. Koko ajan yritetään poikaa potkia positiivisesti eteenpäin.

Muillakin kahdella ongelmia koulussa eli oppimisvaikeuksia jne.Käyty rakentavissa palavereissa sossun, nuorisopsykkan ja koulun kanssa...

Aina itse miettii missä on se on se raja mitä jaksaa vanhenpana?

Itsellä raja on siinä on siinä, jos tytär minulta viedään-sitten luovutan.

2

260

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järki päähän

      Teette vielä muutaman siihen lisää, niin saatte valittaa kahta kauheemmin. Ite ymmärsin tehdä vain yhden, mutta kertaakaan ei oo tarvinnut valittaa.

      • Ernö

        Kyllä on sivistymätön kommentti! Siitä ei tarvitse välittää. Kertoo enemmän lähettäjästä kuin asiasta.
        Aplastiseen anemiaan on (rankka) lääkehoito. Jos se ei tepsi, vaihtoehtona on luuydinsiirto. Jos alussa ei tule suuria komplikaatioita - kuumeita kyllä tulee - potilas voi parantua täysin, koska luuytimeen ei ole voinut jäädä syöpäsoluja, koska kyse ei ole syövästä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe