Auton lainaaminen vanhimmalle pojalle

tuutikki-

Poika kysyi minulta miksi minä olen hänen kuskinaan ja miksi hän ei saa itse ajaa autolla. Hän oli kovin kiukustunut ja harmissaan kun hänen muut kaverinsa saavat ajaa vanhempiensa autolla.

Olen ajanut ajokortin vuonna 1978 ja ensimmäisen auton ostin omilla rahoillani. Minulla ei ole muuta omaisuutta omakotitalon lisäksi kuin tuo auto ja tarvitsen sitä työmatkoihin. Kerroin pojalleni että hän saa ajaa autolla sitten kun hänellä on oma auto. Jos tuolle autolle tapahtuu jotain liikenteessä, minulla ei sen jälkeen ole varaa ostaa uutta autoa näillä tuloilla. Auton pitäminen on kallista, autolliset tietävät sen hyvin. Poikakaan ei autoa voi ihan heti ostaa, koska hänellä on asuntolaina ja opiskelee toista koulua toimeentulotuen turvin, koska opintotuki meni maisteriopintoihin.

Minusta tuntuu pahalta kun hän suuttuu minulle siitä että olen syyllinen siihen ettei hänen ajotaidot pysy hyvänä, mutta en todella halua antaa autoa hänelle käyttöön kun hän käy kotona. Minun kyydissäni hän kyllä pääsee asioilleen silloin kun hän tulee käymään kotona, että siitä ei ainakaan ole kiinni.

Mieheni on myös samaa mieltä oman autonsa käytöstä.

Poika on jotenkin katkera kun hänen nuoremmilla veljillään on auto, mutta he ovat ostaneet autot palkkatuloillaan. Vanhin poika ei ole veljiensä kanssa hyvissä väleissä, he eivät puhu eivätkä soittele keskenään. Eivät jutelleet toisilleen kummitädin hautajaisissa, missä he näkivät viimeksi.

Poika uhkasi että hän vie korttinsa takaisin poliisille ja luopuu ajo-oikeudestaan, koska 15 vuoteen ei ole saanut ajaa ja hänen mielestään korttia ei olisi pitänyt edes hankkia. Minuakin ahdistaa kun poika vihoittelee, mutta en voi mitään koska en halua että autolleni tapahtuu jotain. En pääse sen jälkeen töihin.

Minusta on aika kiittämätöntä, koska kuitenkin hankimme aikanaan pojalle asunnon ja hän osti sen lainarahalla meiltä halpaan hintaan. Autokoulusta maksettiin aikanaan monta tuhatta markkaa.

9

2702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen äiti

      Poikasi on melko pöljä suoraan sanoen. Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta antaa omaa omaisuuttaan lastensa käyttöön. Saahan se poikasi ajoharjoittelua kun menee töihin ja hankkii auton. End of discussion. Jos hän vielä uhkailee kortin luovutuksella niin sano sille että myy asuntonsa ja antaa rahat teille, kun olette sen sille aikanaan hyvää hyvyyttänne hankkineet.

      Melko munattomia olette jos tanssitte kolmekymppisen pillin mukaan. Älä ota sitä sinne käymään.

      • tuutikki-

        Kiitos vastaujsestasi, tuo oli hyvin sanottu. Pojan ongelma tuntuu olevan se että hänen ajotaitonsa ovat ruostuneet niin pahasti vuosien aikana että hänestä ei ole koskaan autonrattiin. Ensimmäisten opintojen jälkeen olisi ollut edessä työttömyys ja hän joutui siksi alkamaan opiskella uudelle allalle sairaanhoitajaksi. Minusta autolla ajo on todella helppoa ja sen varmasti muistaa kunhan vähän aikaa ajelee. Helppoa kuin polkupyörällä ajo.

        Minä en ymmärrä miten hän voi olla niin tyhmä että aikoo luopua ajokortista, jonka olemme aikanaan hänelle isänsä kanssa kustantaneet.


    • mek

      Autossahan pitää olla kasko joka korvaa auton jos sillä kolaroi tai ajaa ulos tieltä niin vakuutus korvaa auton ja sillä rahalla ostettan toinen auto. Nihilististä toimintaa vanhemmilta ja itse ole nuoruudessani ajanut vanhempien autolla ja nytkin tyttäremme on juuri autollani aasioilla ja aina lainaan jos en itse tarvitse. Sitten kun olette vanhempia ja tarvitsitte vaikka asutokuskia niin poikanne sanoo että ei kiinosta kun ette silloin nuorena antanut asutoa niin enminäkään teitä viitti autella ja metsä vastaa niinkuin sille huudetaan. Eihän hyvä käyttöauto maksa kuin 1-5 tonnia niin pääsee asutolla ajelmaan ja kun osaa vielä itse korjata ja huoltaa auton niin pääsee halvemmalla.

    • kahden äiti

      Minä olen kyllä samaa mieltä kuin tuo edellinen kirjoittaja.

      En kyllä ymmärrä, miksei sitä voisi antaa autoa omalla lapselleen lainaksi..Onko sitä pakko ajatella heti niin, että se justiinsa sillä samalla kertaa auto menee romuksi?!? Osoita luottamusta häneen ja lainaa sitä autoa. Ymmärrän hyvin, jos harmittaa tuo ajamattomuus autottomuuden takia. Itse koin melkeen saman jutun ja en enää uskaltautunut auton rattiin. Tuli vaan niin pitkä aika ilman ajamista, etten enää luottanut itseeni.

      • ymmyrkäinen

        Siis lähdet aikuiselle, kortin omaavalle pojallesi kuskiksi, koska et halua lainata hänelle autoasi? Kuulostaa minusta aivan alyttömältä ! Eikö sinulla ole tärkeämpää/ mukavampaa tapaa viettää aikaa? Ei ole koskaan tullut mieleen, etten lapselleni autoani lainaisi.


      • ymmyrkäinen kirjoitti:

        Siis lähdet aikuiselle, kortin omaavalle pojallesi kuskiksi, koska et halua lainata hänelle autoasi? Kuulostaa minusta aivan alyttömältä ! Eikö sinulla ole tärkeämpää/ mukavampaa tapaa viettää aikaa? Ei ole koskaan tullut mieleen, etten lapselleni autoani lainaisi.

        Hei nimimerkki,tuutikki-

        Ajotaidon ylläpitämiseen tarvitaan sitä, että ajaa autoa, se on totta. Poikasi kokee tietysti epäluottamusta, kun ei saa ajaa, lainata autoasi. Jos hän saisi sitä lainata, hän luultavasti olisi hyvin varovainen sen kanssa. Itse en viitsisi toimia ajokortilliselle lapselle kuskina vaikka olenkin alussa ollut aina kovin huolissani, kun he ovat autoa lainanneet. Siihenkin tottuu. Ja kuten joku sanoikin, vakuutukset ovat sitä varten, että ne korvaavat vahingot, toki omavastuuosuus jää itse (tai poikais, jos vahinko tapahtuisi hänen ajaessaan) maksettavaksi - mikäli autossa on muutakin kuin pakollinen liikennevakuutus.

        Ja se ajokortin poliisille vieminen ei sinänsä "auta", ajo-oikeus pysyy hänellä silti. Ei kai poliisi peruuta ajo-oikeutta ihmiseltä ilman pätevää syytä. Sellaiseksi tuskin riittää se, ettei äiti lainaa autoa.

        Meillä vanhemmilla ei tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta hankkia aikuisille lapsille mitään; ajokorttia, autoa, maksaa vuokraa, hankkia asuntoa asuntoa tms. Jos joku niin tekee, ok, mutta se ei ole tarpeellista - hyvin voimme ajatella, että kukin hankkikoon ja maksakoon tuollaiset asiat itse.

        Hyvää elokuuta,
        Pirkko-pappi


    • 2 AIKUISTA lasta

      Onpa sinulla lapsellinen aikuinen poika.
      Miksei hän osta itselleen autoa ja aja sillä? Ei kai auton tarvi olla uusi ja hieno? Useimmilla ihmisillä on asuntolaina ja auto. Mun pojalla (24 v.) on omakotitalosta lainaa ja kolme autoa. Toki hän osaa itse korjata niitä tarvittaessa.
      Jos poikasi kokee kortin pois viemisen ratkaisuksi, niin miksei? Hän on kai aikuinen ja vastaa omista tekemisistään, vai onko? Pidätkö häntä edelleen lapsena? Anna vastata tekmisistään, ei sinun sen takia tarvi antaa autoa hänen käyttöönsä.
      Mä kyllä lainaan lapsilleni autoani, koska tiedän että he osaavat ajaa (tulleet äitiinsä:)

    • Mummo neljälle

      Poikasi voi vuokrata auton tai leasata kuukaudeksi niin ajotaidot eivät ruostu. Sano pojallenne että hommaa tyttö tai poikaystävän jolla auto jota saa ajaa.
      Itse lainasimme aikoinaan autoamme lapsillemme eikä koskaan tapahtunut mitään.

      • mummi 46 v

        Jotenkin ymmärrän että 18-vuotiaalle just kortin saaneelle voi olla vaikea saada autoa lainaan, mutta miksi hitossa tuon ikäiselle ei voi antaa autoa? Toki jos poika on toimeentulotuella opintojen vuoksi, voi olla vaikea maksella auton ylläpitokustannuksia, mutta entä sitten kun hän pystyy hankkimaan auton? Uskaltaako hän lähteä ajamaan?

        Ottakaa huomioon myös että moni työnantaja edellyttää B-ajokorttia, töissä joutuu ajelemaan talon autolla. Ainakaan kotihoitoon ei tuossa tilanteessa tarvitse hakeutua töihin ja muitakin työpaikkoja on jossa ajotaitoa vaaditaan, ei se kortti riitä.

        "Sano pojallenne että hommaa tyttö tai poikaystävän jolla auto jota saa ajaa. "

        Voi tuntua tyttö- tai poikaystävän silmissä aika oudolta että poikaan ei ole luotettu sen vertaa että olisi voinut käydä ostamassa teille vaikka kaupasta ruuat. Äkkiä voisi kuvitella että pojalla on muitankin ongelmia (itsetunto ym.).

        Harmittaa pojan puolesta. Tuollaisella asenteella tekee aika isoa vahinkoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe