Hyviä synnytyskokemuksia

Itselläni oli helppo synnytys.
Laskettunapäivänä kävin neuvolassa ja siitä parin tunnin päästä alkoi ensimmäiset kipeät supistukset. Nekin tosin olivat sellaista pientä nipistelyä ja niitä tuli pitkin päivää aina silloin tällöin. Illalla menivät lapsivedet ja vielä sairaalaan saapuessakaan supistukset eivät olleet tuosta pahentuneet. Yhtäkkiä sitten muuttuivat kipeämmiksi, mutta en kipulääkettä tarvinnut. Siitä hetki eteenpäin ja supistukset teki niin kipeää, että oli pakko pyytää kivunlievitystä. Sitä kuitenkaan ei keritty antamaan, koska olin 10cm auki. Kävelin sitten synnytyssaliin, jossa ponnistaminen melkein heti alkoikin. Siellä kokeilin ilokaasua, mutten huomannut mitään vaikutusta. Pahinta koko synnytyksessä oli pään ponnistaminen ulos, loppu tulikin helposti. Synnytys kesti 5h30min. Ei ollut läheskään niin kivuliasta mitä olin ajatellut ja yllätyin miten hienosti selvisin ilman mitään lääkkeellistä kivunlievitystä. Repeämiä ei tullut, ainoastaan yksi nirhauma johon laitettiin tikki ettei vessassa käydessä kirvelisi. Istuminenkin onnistui heti.
Kaiken kaikkiaan synnytys oli erittäin positiivinen kokemus :)

Itse myös pelkäsin synnytystä ja repeämiä aivan kauheasti, mutta turhaan, koska synnytys oli niin helppo ja mukava:)
Lapsivedet alkoi tihkua päivällä, supistuksia tuli koko illan, mutta ne eivät todellakaan olleet pahoja. Laitoin ruokaa ja järjestelin paikkoja ihan normaalisti. Puolen yön aikaan lähdettiin sairaalaan, ei kipeiden supistuksien takia vaan, koska vesistä oli kohta mennyt se 12 tuntia. Olin jo 5cm auki sairaalaan mennessä. Olin ilman kipulääkkeitä vielä pari tuntia, kunnes olo oli sietämätön. En joutunut odottamaan kauaa, kun sain epiduraalin. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia, kävelin itse synnytyssaliin. Parin tunnin päästä kätilö laittoi toisen annoksen epiduraalia, minkä jälkeen vasta katsoi, että olinkin 10cm auki! Ponnistus vaiheessa olin niin puuduksissa, etten siis tuntenut mitään :) ja se kesti 15min.
Kätilö joutui leikkaamaan välilihaa, mutta sekin on parantunut hyvin.
Ei kannata lukea niitä kauhukertomuksia, koska se lisää vain turhaa pelkoa. Synnytys on naiselle aivan luonnollinen asia. Pysyt rauhallisena ja otat kaiken hyödyn kipulääkkeistä jos siltä tuntuu. Ja siitä kärsitystä kivusta kokee jälkeenpäin vain ylpeyttä, koska siitä kivusta on syntynyt pieni uusi elämä :)
Ihanaa odotusta sulle, kaikki menee varmasti hyvin :)

Minä olen synnyttänyt kahdesti ja kumpainenkin synnytys on ollut ihan normaaleja. Ei mitään unelmahelppoja, 2h ja plop ilman kivunlievityksiä, vaan ihan normaalin kaavan mukaan avautumisvaiheet, kivut ja tuskat ja ponnistamiset.

Synnyttäminen sattuu, mutta onneksi on olemassa hyviä kipulääkkeitä. Itse olen saanut epiduraalin kummassakin synnytyksessä ja vaikkakin se on jäänyt toispuoleiseksi kummallakin kertaa, se auttoi minua rentoutumaan sen verran, että synnytys eteni melko nopeasti sen jälkeen. Ponnistamisvaiheet eivät ole olleet kamalia, oli helpottavaa päästä tekemään aktiivista työtä sen kärvistelyn jälkeen. Esikoiselta minulle tehtiin pieni episiotomia vauhdittamaan (se ei tuntunut missään, ompelu oli vähän ikävää) ja toisesta lapsesta ei tullut mitään kursittavaa. Ja ah sitä autuutta, kun vihdoin on se vauva sylissä ja rulianssi ohi.
Nyt näistä kerroista on jo 5 ja3 vuotta, joten niitä voi hymyillen muistella ja tekisi sen milloin vain uudelleen. Ihan välittömästi synnytyksen jälkeen olisin varmaan ollut toista mieltä :D

Paras vinkki minkä voin antaa on se, että opettele erilaisia tapoja rentouttaa itseäsi. Minun suurin ongelmani on kummallakin kertaa ollut se, että menen kivusta ihan puupökkelöksi, eikä homma tahdo edetä, kun en osaa rentoutua. Jos kolmannen vielä saisin, satsaisin tuohon hommaan erityisesti ja yrittäisin opetella hallitsemaan omaa mieltäni. Ja yhäkin, ONNEKSI on niitä hyviä kipulääkkeitä, jos ei muu auta ;)

Itse synnytin esikoiseni tasan 4 viikkoa sitten, eli vielä tuoreessa muistissa kaikki!

Heräsin kuudelta aamulla normaalia kivuliaampaan supistukseen, jotka alkoivat heti tulla n. 7min välein. Kipu oli kuitenkin hyvin siedettävää, lähinnä jomotusta, mutta selkeästi tunnistettavissa supistukseksi. Oli varattu neuvola-aika yhdeksäksi aamulla ja ajattelin, että hyvin saattaa supistukset vielä loppua kun joka paikassa niin varoiteltiin. Otin panadolin ja menin suihkuun niinkuin ne olisivat neuvoneet synnärille soittaessa tekemään, koko ajan supisteli samalla.

Kahdeksan jälkeen piti jo vähän keskittyä suppareihin, peruin neuvola-ajan ja soitin synnärille. Olo oli kuitenkin vielä hyvä, mutta supistukset rupesivat tulemaan tiuhempaan ja sanoin että voin hyvin oleilla vielä kotona. Suppareiden välissä kastelin kukkia, join kahvia ja pakkasin sairaalakassin. Kymmenen maissa soittelin taas synnärille ja sovittiin että lähden tulemaan kun siltä tuntuu. Puoli 11 maissa suppareita tuli 3-6min välein ja lähdettiin kättärille. Tässä vaiheessa supparit rupesivat aika lailla sattumaan, mutta odotin niiden kuitenkin voimistuvan vielä.

Kättärillä ottivat vastaan todella epäuskoisen näköisenä, kun sanoin olevani tulossa synnyttämään. Näytin ilmeisesti hyväkuntoiselta kun ei ollut supistusta juuri silloin. Siellä laitettiin käyrille, jossa olisi pitänyt makoilla ainakin 20min, mutta toisen kunnon supistuksen jälkeen hälytin hoitajan paikalle ja sanoin etten pysty enää olemaan paikallani. Hoitaja tsekkasi kohdunsuun ja totesi että sä lähdet heti ponnistelemaan, olin 9,5cm auki!

Mentiin sitten suoraan synnytyssaliin ja sain ilokaasunaamarin odotellessa ponnistamisen tarvetta. Istuin kiikkutuolissa ja kumma kyllä ilokaasu Todella helpotti oloa, ei poistanut supistuksia mutta jotenkin rauhoitti ja vei ajatukset pois kivusta. En yhtään ollut odottanut sellaista. Sovittiin kätilön kanssa että laitetaan pudendaalipuudutus kun on sen aika.

Pian rupesikin ponnistuttamaan, menin sängylle makoilemaan ja kätilö laittoi puudutuksen. Kello oli tässä vaiheessa 12.30. Hetken päästä alkoi hommat edetä ja kahden kätilön avustuksella ja neljän supistuksen voimalla vauva syntyi! Ilmeisesti pudendaalin ansiosta ei vauvan ulostuleminen sattunut/tuntunut yhtään ja kaikki kivut loppuivat ja unohtuivat sillä sekunnilla kun vauva oli ulkona. Vähän meinasi pusertaessa iskeä uskonpuute mutta kun kätilö sanoi tumman paksun tukan olevan näkyvissä niin jostain sai voimaa ponnistella loppuun asti:D Istukan synnytys oli aivan mitätön homma.

Ponnistusvaihe kesti kaikkiaan 12min, eli koko homma oli ohi vajaassa seitsemässä tunnissa. Sain pienen pintarepeämän alapäähän, joka paikattiin neljällä tikillä. Alapään kipuilu parani viikossa ja paikat tuntuvat nyt normaalilta, tosin vielä en ole uskaltautunut peilin kanssa kurkkimaan tuonne.

Koko synnytyksen ajan oli siis sellainen fiilis että milloin ne kunnon kivut alkavat, ja olin tosi yllättynyt kun kaikki oli niin nopeasti ohi. Olisin voinut samantien lähteä synnyttämään uudestaan! Uskon myös, että asenteella on jonkin verran merkitystä siitä miten kaikki sujuu, itse lähdin melko rohkealla asenteella koko hommaan. Kävin synnytysjoogakurssin, josta sain myös tosi paljon lisää itseluottamusta synnytykseen, suosittelen tutustumaan tuollaisiin!

Tsemppiä ja rohkeaa mieltä, kaikki menee varmasti aivan loistavasti:) Ja paljon onnea tulevasta nyytistä!!

Minulla oli myös ekan lapsen kanssa kova synnytyspelko.Kuuntelin koko raskauden ajan "synnytä rentoutuneena"-CD:tä ja se auttoi pelkoon.Itse synytys meni ihan ok, tosin keisarinleikkauksella lapsi syntyi, terveenä ja itsekin toivuin nopeasti ja täydellisesti,(Olin 41v).

Toisen lapsen raskaus ja synnytys ei pelottanut yhtään(CD-tä ei tarvinnut edes kaapista etsiä käyttöön) ja olin työssäkin lähes loppumetreille asti.Kaikki arvot koko raskausajan olivat normaaleja, ainoastaan viimeisessä tutkimuksessa todettiin lapsiveden vähentyneen ja koska LA oli seuraavana päivänä niin synnytys käynnistettiin Sytotec lääkkeillä.Synnytys meni täydellisesti, enkä saanut edes epiduraali- tai spinaalipuudustusta.Kesti noin 4h ja terve lapsi syntyi.Yhtäkään tikkiä ei tarvittu ja olisin voinut vaikka heti työhön lähteä niin paljon synnytys energisoi ja olin loistokunnossa,( olin 45v).

Kyllä kaikki hyvin yleensä menee.Sairaaloissa ammatti-ihmiset osaa hommansa.Ennenvanhaan synnytettiin kotona, saunassa ja silloinkin tavallisesti hyvin sujui.

Hei hyviä synnytyskokemuksia,
minäkin rohkaisen sinua valmistautumaan mahdollisimman hyvin. On eri asia valmistautua, kuin suunnitella. Synnytystä ei voi suunnitella, mutta siihen voi varautua monella tavalla. Epiduraalipuudutus on hyvä olemassa, mutta sitä ei yleensä saa aivan heti ja jo siksikin kannattaa perehtyä kaikkiin mahdollisiin kivunlievityskeinoihin. Liikkuminen ja eri asennoissa mahdollisimman rentona oleminen auttavat.

Hakusanoilla "voimaannuttavia synnytyskertomuksia" löytyy blogi, jossa on hyväksi koettuja, positiiviisia synnytyskertomuksia. Synnyttämisen ei tarvitse olla joko luomuhommaa tai lääkkeillä turruttamista, vaan se voi olla aktiivinen, eteenpäin menevä prosessi, joka etenee synnyttäjän tuntemusten ja tarpeiden mukaan.

Itsekin pelkäsin eniten pahoja repeämiä, mutta lohdutin itseäni sillä, että Suomessa jos jossain osataan myös korjata ne kuntoon, jos oikein huono tuuri sattuisi kohdalle. Pahat repeämät ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Sinikka-pappi

esikoiseni oli helpoin,täytyy ihan rehdisti sanoa et se meni kivuttomasti ja tuli kuin liukumäestä. vähän vaikeampi oli keskimmäinen,anestesia lääkäri kamala ja åeökään neuloja...et ehkä kun henkisesti rankempi niin myös fyysisesti. kaksoset päätin synnyttää ilman epiduraalia,ja yhdeltä yöllä lähdettiin niin vartti yli kolme oli vauva a syntyny. en ole ikinä repeytynyt,mutta lapseni ovat olleet kaikki alle kolme kiloisia....anteeksi,keskimmäinen oli 3080 kg....onnea ja pidä mieli avoina. toivottavasti tulee upea kokemus...kävelin pilvissä esikoiseni synnyttyä. kun muita kärrätään pyörätuolissa...no ehkä se todella on jollekkin tarpeen!

Itselläni oli myös pelkoja synnytyksen suhteen ja toivoinkin aluksi sektiota (vaikka tiesinkin toipumisen vievän enemmän aikaa). Suurin pelkoni oli että lapsi jää jumiin, kärsii hapenpuutteesta ym. Nkl:lla sain kuitenkin erittäin yksilöllistä ja asiallista hoitoa, jolloin uskalsin yrittää synnytystä alakautta. Sanoivat että kivunlievityksestä ei tarvi ainakaan kantaa huolta, sitä saa kun siltä tuntuu. Omat supisteluni kestivät varsin kauan, mutta kipu ei ollut mitenkään ennen kokemattoman kovaa. Kun sitten pääsin synnytyssaliin tiesin etten ole mikään luomusynnyttäjä vaan aion käyttää kivunlievitystä niin paljon kuin koen sen tarpeelliseksi. Supistelu tuntui eniten paineena peräsuolessa, mutta muutoin synnytys oli lähes kivuton. Kun koin että kipu oli liian kovaa pyysin epiduraalia ja sitä ongelmitta sain. Minulle tehtiin myös reilu episiotomia, jota en tuntenut lainkaan. Haava parantui varsin nopeasti kuten koko elimistönikin vaikka olinkin 40 ensisynnyttäjä (jolla oli raskausajan diabetes, korkea verenpaine, hepatogestoosi, selittämättömän korkeat maksa-arvot mutta yleisvointi kaikesta huolimatta hyvä :). Ehkä osaltaan ikäni ja luonteeni vaikutti siihen, että sanoin suoraan mitä halusin tai mistä en pidä. Toisaalta se varmaan myös helpotti kätilöiden ja lääkäreiden työtä kun kerroin impulsiivisesti ajatukseni vaikka itse synnytyskokemus olikin uusi. Ei kannata välittää mitä muut sanovat tai jättävät sanomatta, synnytys on jokaisen naisen oma kokemus, naisella on oikeus vaikuttaa synnytykseensä. Kannattaa siis olla rohkea ja avoimesti puhua omista peloistaan, toiveistaan ja tuntemuksistaan, jolloin synnytyksestäkin tulee "oman näköinen". Ammattitaitoinen henkilökunta osaa kyllä kohdata jokaisen synnyttäjän yksilönä kun sitä toivoo, pyytää tai tarvittaessa hienovaraisesti vaatii.