Home sweet home

hometta oli

Olen käynyt läpi homehelvetin kuusi vuotta sitten. Sitä kesti toiset 6 vuotta. Siitä jäi vanhimmalle lapselleni hengenahdistusta. Olemme kaikki lopun ikämme allergisia homeille.

Oireet silloin kun asuimme hometalossa.
HUOM. Talossa ei ollut koskaan ollut kosteusvauriota, eikä kosteutta ollut missään eikä mistään löydetty. Talossa oli erittäin ikävä home staktybotrus atra, toksisia kaasuja päästelevä home.
-Sekunnin murto-osan poissaolo kohtauksia
-kurkkukipu
-limakalvojen kuivuus
-verenvuoto nenästä
-astmaoireita
-nivelkipuja, kovia
-aamulla ei päässyt sängystä kuin hiljaa hivuttamalla, selkärankaan sattui niin kovasti. Aamuisin selkärankaa likkuttaessa tuntui kuin puukkoa ois työnnetty luuytimessä.
-toisessa jalassa sääressä aamuisin kova kipu, kuin luuta olisi väännetty poikki
-väsymys´
-kuumeilu
-ihon punoitus
-pienet haavat eivät parantuneet vaan olivat pitkään tulehtuneita.
-hajunenä. Hajuaistista tuli hyvin tarkka ja useita hajuista tuli paha olo tai hengenahsitusta.
- Nykyäänkään en siedä hajuja

Oireet helpottivat kun kotoa oli ollut pois noin neljä tuntia. Viikonlopun poissaolo helpotti huomattavasti. Nivelkivut häipyivät vähitellen. Kaikki oireet ovat oikeastaan kadonneet siinä määrin että niiden kanssa pystyy elämään.

12

13911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cladosporium

      Olin tehnyt nelisen vuotta sijaisuuksia ´ja joka toisessa paikassa oli hometta. Kun sitten viimein olin päässyt tekemään avointa tointa talossa missä ei ollut hometta, minut pakkosiirrettiin hometaloon työhön. Ensimmäisestä päivästä lähtien oli astmaoireita, rintakipuja, rytmihäiriöitä, nivelkipuja, kuumeilua. Myöhemmin työaikalla tehtiin homeremontti. Sain lihastulehduksia, hermotulehduksia, turvotusta, niveltulehduksia ja minulle puhkesi vaikea-asteinen astma. Nyt saan astmakohtauksia, turvotusta, nivelkipuja ym. oireita myös ulkoilmassa olevista homeitiöistä. Lääkkeet aiheuttavat silmänpainetta, rintakipuja, rytmihäiriöitä ja pitemmän päälle haurastuttavat kaikki rintakehässäni olevat kudokset. Huippuvirtausarvot ovat laskeneet parissa vuodessa 50%. Tullos suloinen kuolema!

      • aloittaja

        Niin, tämä on todellisuus. Millaista helvetti homeet voivat ihmiselle aiheuttaa. Tuo turvotus myös oli tuttu juttu. Ei vain osattu silloin yhdistää homeoireeksi. Nilkat saattoivat turvota hometalossa asuessani jaoittain muodottomaksi. Nyttemmin tätä ei ole ilmennyt.
        Ja mitä pidempään homeille altistuu sitä varmempi on elinikäinen sairaus. Meilläkin sairastellaan varsinkin nyt kun ei tule pakkasta ja lumi ei ole maassa. Joka syksyinen ja keväinen juttu. Kaksi lasta tällä hetkellä hengitystieoireista kärsii.

    • Sweet Sugar

      Hei! Miten se asunto oli muuttunut hometaloksi?
      Ei homeet ihan tyhjästä ilmesty. Rakennusmateriaalit? Talon perustukset ja rakenteet? Mistä tuollainen ikävä home staktybotrus atra sitten ilmestyi? Jokin selitys tuolle homeelle täytyy olla. Minua kyllä epäilyttää, että talossa on ollut jonkinasteinen kosteusvaurio.

      • Sherlock

        Yleensähän noi homejutut on jotain rakenne/pintavikaa, joka jättää/päästää veden lillumaan sinne, minne ei pitäisi. Joskus harvoin kyse voi olla muustakin, juttuja on kuullut esim. keittiön kaappien sokkelien alle pudonneista ruoista, jotka sopivasti lattianpesu/jääkaapin kondenssivettä saadessaan toimivat ihanteellisina kasvualustoina örkeille. Nam.

      • aloittaja

        Eli. Rakennusvirhe. Talon kantavat rakenteet oli betonilattian alla. Tätä tehtiin yleisesti 70-luvulla. Tälläiset homeet eivät tarvitse alkuunpäästäkseen kuin ummehtuneen tilan. Maasta ja vuodenaikojenvaihteusta aiheutuva kosteus riittää ja on otollinen näille homeille.

        Ajattele, otin esille yhden a-4 liuskan tuolta ajalta muovipussin sisältä tarkastaakseni homeen oikeinkirjoitus. Se oli edessäni noin 5 min ja poskipääni ovat tulessa sisältä.

        Eli.
        Kun kantavapuurakenne on rakennettu betonin sisään tai alapuolelle vaikkapa ulkoseinällä esim. keväällä kun ilma alkaa lämmetä sokkelin sisäpinta kostuu pelkästä lämpötilan vahtumisesta leudommaksi. Betoniin kosketuksessa oleva puu imee kosteuden itseensä, eikä sitä tarvi olla paljon. Kun ilma taas lämpenee otolliseksi talven lepotilassa ollut sieni tai home alkaa toimintansa. Tälläiselle kasvulle riittää pelkkä sisäilman kosteuskin.
        Kun talot yleensä ovat olleet jonkin verran tai aikapaljonkin alipaineisia koska tuloilma venttiilejä ei juuri ole ollut, poistoja yleenä keittiössä ja saunassa ja wc:ssä, alipaine on saanut aikaan sen että ilma on tullut huoneisiin myös raosta, jossa kantava rakenne rikkoo lattiapinnan.
        Kosteusvaurion aiheuttamaa kasvustoahan löytyy hyvin usein seinästä ikkunoiden alapuolelta, jossa seinäeriste on usein valunut ja ilma pääseen vapaammin kulkemaan seinäeristeen läpi. On uskomatonta mitä pienikin reikä tai rako höyrynsulkumuovissa saa vuosien saatossa aikaan seinän eristerakenteissa ja kantavissa puurakentessa. Ainakin ne mustuvat ja kostuvat jaittain ja niissäkin on kasvustoa lian lisäksi.
        Plus vielä kaikki muut raota taloissa josta ilma sisään tulee. Sisätilojen alipaine on uskomaton.
        Mielestäni huoneilman tulo ja poisto pitäisi olla hallitua ja riittävän lyhyillä vienneillä että ilman tuloputkisto olisi puhdistettavissa. Nykyisinhän on niin että tuloilmaputkistoakin saattaa olla kymmeniä metrejä. Vaikka ilmastointilaitteessa onkin suodatinjärjestelmä en usko sen pitävän putkistoa riittävän puhtaana. Mutkiin kertyy kummasti pölyä. Huomaahan sen jo tuloventtiilin ensimmäisestä mutkasta johon käsi yltää. Voi vaan kuvitella millainen moska on esim. jonkun julkisen laitoksen esim. sairaaloiden ilmatointiputkistoissa, sekä tulo että meno. Ja sekun saa ilmankosteutta tai ihan vaikka kattovuodon kautta silkaa vettä niskaansa niin siitä varmasti on home ja sienikasvustolle ainesta.

      • aloittaja
        Sherlock kirjoitti:

        Yleensähän noi homejutut on jotain rakenne/pintavikaa, joka jättää/päästää veden lillumaan sinne, minne ei pitäisi. Joskus harvoin kyse voi olla muustakin, juttuja on kuullut esim. keittiön kaappien sokkelien alle pudonneista ruoista, jotka sopivasti lattianpesu/jääkaapin kondenssivettä saadessaan toimivat ihanteellisina kasvualustoina örkeille. Nam.

        kun aikanaan jouduin tämän jutun kanssa painimaan tulin tietämään asioita joista ei puhuta ja ne eivät ole jokapäiväisiä juttuja.
        Esimerkiksi oli rakennettu kerrostalo vanhalle saha-alueelle. Tämän talon alimmassa kerrokessa asuvat henkilöt altistuivat juuri tälle samaiselle homelle kuin itsekin. Kosteusvaurioita tm. talossa ei ollut. Talo oli suht uusi.
        Pelkä maan kosteus ja talon perustusten rakennekosteus kuivuessaan riitti laukaisemaan homekasvuston heräämisen.
        Keskustelin heidän kanssaan puhelimitse ongemani siinä vaiheessa kun homeen nimi ei ollut vielä selvä mutta oireet samanlaiset kuin heillä. Heidän yhteystietonsa sain näiden verkostojen kautta jossa on henkilötä jotka osaavat auttaa näissä välillä mystisiltäkin tuntuvissa asioissa. He tunnistivat oireeni hyvin. Itse olivat jo päässeet uuteen asuntoon ja "paranemmaa". Eivät halunneet missään nimessä astua sellaisen talon kynnyksen yli jossa asuin. Pelkäsivät juuri näitä tuskallisia selkärankaoireita joista minäkin kärsin.

        Toinen samanlainen homelaji kasvoi rivitalossa jonka perustukset oli kuljetettu paikalle laattoina. Valmiissa perustuslaatoissa oli kyljissä läpireijät joista niitä oli kuljetuksen aina siirretty. Valmiissa talossa nämä reijät oli unhodettu tai tietämättä asiasta jätetty tukkimatta. Talon lattia oli maanvarainne. Näiden reikin kautta ilma sitten näpsäksäti vaihtui talossa niin että parkettilattiassa ei lakkapysynyt ja se näytti vanhalta ja kuluneelta. Haju asunnossa oli tyypillinne, omenainen. Ja mikä jännää, tämä tuoksu ei ole paha. Eikä sitä välttämättä haista kuin ihminen jolla on herkempi hajuaisti jos haju ei ole voimakkaimmillaan.

        Taloja on jouduttu sädesienten takia polttamaan. Sädesieni on niin hauska että kun se saa kasvualustan se voi kipaista veden vähän kauempaanin vaikkapa kymmenenmetrin päässä olevasta ojasta.

        Itse jouduimme hävittämään kaiken irtaimen omaisuutemme lukuunottamatta lasia tai metallitavaroita jotka tietyllä aineella puhtaaksi. Aine ruiskutettiin tavaroiden pinnalle, annettiin vaikuttaa teitty aika ja huuhdeltiin.
        Montakohan lavallista kamaa kaatopaikalle vein. Televisiot, radiot, ihan kaiken.

      • aspergillus
        aloittaja kirjoitti:

        tarkoitatko tuolla sädesienellä lattiasientä?

      • Streptomyces albus
        aspergillus kirjoitti:

        tarkoitatko tuolla sädesienellä lattiasientä?

        Sädesieni on vanha nimitys Streptomyces lajikkeille. Itselläni on IgE positiiviset vasta-aineet (siis allergia) Streptomyces albus bakteerille. Sitä on kutsuttu aikaisemmin "sädesieneksi", mutta se on kosteusvauriomikrobi, aktinobakteeri. Tämä aiheuttaa mm. aveoliittia.

        Työpaikallani oli tätä runsaasti ja monet työpaikallani herkistyivät sille.
        Tyypillistä on "sädesienen" eli bakteerin aiheuttama vanhan kellarin haju.
        Työpaikallani haisi vanhalle ummehtuneelle kellarille. Oli siellä muitakin lajikkeita.

      • Liisa
        Streptomyces albus kirjoitti:

        Nimimerkki "aspergillus" varmaankin epäili, että olet sotkenut sädesienen lattiasieneen sen takia, että kerroit sädesienen voivan itse hakea vettä metrienkin päästä. Kuten totesit, niin sädesienet luokitellaan nykyään bakteereiksi eikä niillä ole tällaista kykyä. Lattiasieni on ainoa tunnettu sieni, joka kykenee aktiivisesti itse rihmastojensa avulla siirtämään vettä kosteuslähteestä kuiviin rakenteisiin.

    • ITS-TEK

      Ei kuulosta tutulta homelajikkeelta, myöskään netti ei tunne.

      Onko nimi oikein kirjoitettu viestiussäsi?

      • aloittaja

        Stachybotrys atra.

      • ITS-TEK
        aloittaja kirjoitti:

        Stachybotrys atra.

        Tiedoksi niille muillekin jotka eivät lajia tunteneet tuosta "atra" lajinimestä:

        http://www.mobiair.info/faq.htm

        "Stachybotrys chartatum (Stachybotrys atra) on vihertävän-musta home. Se voi kasvaa alustalla, jolla on korkea selluloosa- ja matala typpipitoisuus, kuten kuitulevyllä, kipsilevyllä, paperilla, pölyssä ja nukassa. Kasvuun tarvitaan kosteutta vesivahingosta, liian korkeasta ilmankosteudesta, vesivuodoista, kondensoituneesta vedestä, veden imeytymisestä tai tulvista. Jatkuva korkea kosteus on edellytys tämän homeen kasvulle."

        "Stachybotrys chartatum (Stachybotrys atra) ja muut homeet voivat aiheuttaa epäspesifejä oireita. Tällä hetkellä ei ole olemassa tutkimusta, joka kiistatta todistaisi Stachybotrys chartatumin (Stachybotrys atra) ja spesifien oireiden välisen yhteyden. Henkilöiden, joilla on jatkuvia oireita, tulisi mennä lääkäriin. Nykyinen käytäntö suosittelee kuitenkin, että mikäli rakennuksesta löytyy Stachybotrys chartatum (Stachybotrys atra) tai muuta hometta, se tulisi poistaa. Homeen poistoon kannattaa käyttää yksinkertaista ja tarkoituksenmukaista menetelmää, jonka avulla homeet poistetaan turvallisesti kokonaan."

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7847
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2127
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      2020
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1611
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1174
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1039
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      823
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      701
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      672
    Aihe