Opiskeluihini liittyen kyselisin millaista apua olette joskus toivoneet saavanne perhetyön merkeissä , kun ette ole lastensuojelun piirissä ja kotona tilapäinen tilanne, joka vienyt voimat.
Kysely perhetyön tarpeesta
perhetyöntekijä
7116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi lapsia yleensäkään hankitaan, jos ei olla varmoja että niistä pystytään sitten huolehtiaan itse? Pitäisi ymmärtää jo etukäteen, että vanhempana ollaan sitten ainakin seuraavat 18 vuotta ihan täysiaikaisesti, eikä siitä voi pitää mitään "tilapäisvapaita". Jos ei tähän kykene, niin olisikohan sitten tarvetta lastensuojelulle?
Nimimerkki "normaali perheelline" kerropa mitä sinun ja perheesi elämässä tulee tapahtumaan seuraavan 18 vuoden aikana? Jos olet täysin varma, että kykenet hallitsemaan kaikkea elämässäsi eikä elämä tuo koskaan mitään yllätyksiä.
Perheissä tulee paljonkin tilanteita, joihin ei pysty etukäteen varautua. Esim. vaikeat erotilanteet, vanhemman sairastuminen, erityislapsi, heikko tukiverkko...
Lastensuojelu on tänä päivänä ja resurssien puutteessa yhä enemmän korjaavaa kuin ennaltaehkäisevää. Tilanne perheessä on jo pitkittynyt ja lapset oireilevat jo, kun lastensuojelun piiriin joudutaan.
Esim.itse olen ollut tilanteessa, jossa yksinhuoltajana jouduin leikkaukseen. Lapsen isä oli irtisanonut isyytensä, vanhempani olivat kuolleet ja sisaruksia ei ole. Leikkuksen ajan lapsi oli ystävälläni mutta kotiin en saanut mitään apua, koska emme olleet ls-perhe vaan olisi pitänyt ottaa maksullista kotiapua.
Tilanne oli ohimenevä mutta erittäin kuormittava. Tuo oli nyt vain yksi esimerkki.
Heikkoon tukiverkkoon ei lähtökohtaisesti pidä hankkia ollenkaan. Ehkäisy on keksitty, joten sitä kannattaa käyttää, eikä kaikkia mielitekoja tarvitse toteuttaa. Lasten haluaminen tukiverkon heikkoudesta huolimatta on juuri tällainen mieliteko, joka pitäisi jättää toteuttamatta.
Kumppaninsa pitäisi myös tuntea niin hyvin ja olla jo varma suhteen kestävyydestä, että lasten hankkiminen on turvallista. Siten vältyttäisiin enemmiltä eroilta.
Erityislapsille ei tietysti mitään voi, paitsi abortoimalla esim. down-sikiöiksi oletettuja tapauksia. Kannattaisi myös hankkia lapset sen verran nuorena, että vammaisuuden riski olisi pienempi. Jos ikää on jo paljon yli 30 vuotta, ei ehkä kannattaisi hankkia lapsia enää ollenkaan. Oma terveydentila on myös sellainen asia, joka pitäisi tajuta ottaa jo etukäteen huomioon. Jos terveydessä on vikaa, tuskin selviää lapsista ihanteellisesti.
Kuten huomaat, niin todella monet asiat voisi ennakoida siten, että jättäisi koko lapset hankkimatta. Lastenhankinnan luvanvaraisuus olisi hyvä asia saada kirjatuksi lakiin ja noudatettavaksi. Samoin se, että sallittu lapsimäärä naista kohden olisi enintään 2. Mieluiten 1. Muutenkin lisäännytään jo ihan liikaa.
Nimimerkki "muutama neuvo" ei näe asioita laajemmalti taikka pidemmälti. Suomea (niin kuin monia muita länsimaita) odottaa eläkepommi eli kohta väestöstä kolmasosa on eläkeläisiä. Kuka sitten tekee töitä? Em. nimimerkki ei näytä tajuavan kansantaloudesta mitään. Pienet ikäluokat merkitsevät korrelatiivisia ikäluokkia eli pienet ikäluokat synnyttävät vähemmän lapsia kuin edeltävät jne. Suomihan ei ole mikään Kiina, jossa väestönkasvu on ongelma. Ja vielä suurempi ongelma on vinoutunut väestönkasvu: tyttösikiöt abortoidaan ja muutaman vuoden kuluttua Kiinassa on miljoonia miehiä, jotka eivät löydä saman ikäluokan naisia puolisoikseen. Nimimerkin "muutama neuvo" kannattaisi välillä nostaa katseensa sieltä läppärin näytöltä ja katsoa mitä maailmassa tapahtuu.
Kodinhoitajat takaisin myös lapsiperheisiin.
Aikoinaan sain kodinhoitajan päiviksi kotiin isompien lasten kanssa, kun olin synnyttämässä ja kun yksi lapsista oli sairaalassa toisella paikkakunnalla ja olin hänen luonaan. Lapseni eivät olleet päivähoidossa. Perheessämme oli isäkin, mutta hän oli töissä, eivätkä isovanhemmat ja muut sukulaiset jaksaneet tai ehtineet. Iltaisin ja öisin isä tietysti huolehti lapsista.
Yhteensä päiviä, jolloin meillä oli kodinhoitaja, kertyi vuosien mittaan 10 - 15, ja sitten lapset olivatkin jo niin isoja, että apua ei enää tarvittu.
Maksoimme kodinhoitajan palveluista jonkin verran, en muista, kuinka paljon.
Meillä kävi perhetyöntekijä pari kertaa toisen lapsen vauva-aikana. Me olemme ihan "normaali" perhe, "normaali" parisuhde jne. semmoinen tapaus, että en olisi heti ajatellut perhetyöntekijää tarvitsevani. Toisella lapsellamme kuitenkin oli kovasti koliikkivaivaa, esikoinen oli vielä pieni myös, puoliso teki vuorotyötä ja oli paljon "pois" perheen pyörittämisestä sen vuoksi. 3kk itkuja kuunneltuani alkoi vain omat voimat olla vähissä ja silloin neuvola tarjosi perhetyöntekijää ja hän kävi kaksi kertaa. Meillä perhetyöntekijät eivät ole mitään kodinhoitajia tai lapsenkaitsijoita, vaan yhdessä istuttiin kahville ja käytiin miettimään millaisia voimavaroja meidän perheellä voisi olla tilanteen jatkuessa ja mitä voitaisiin tehdä asioiden helpottamiseksi. Minun päänsisäistä ahdistusta helpotti huomattavasti se, että sai jollekin kertoa mikä mättää ja hän otti tosissaan ja keksi uusia ideoita asioiden helpottamiseksi. Siinä väsymyksen ja huutojen keskellä kun ei oma pää ollut ihan terävimmillään.