Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hei me siirrytään kokoomukseen

Duunarimies

Aamun uutiset ovat kertoneet, että persut vuotaa kokoomuksen.

Pitää paikkansa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sutkaus shhuhisee

      Persujen linja ollut heitteiköllä koko ajan

    • Doprov

      Siinä voisikin oikeastaan tiivistettynä sanoa olevan Suomen ongelmat, duunarit kuvittelevat olevansa Kokoomuslaisia, vaikka heillä ei ole mitään Kokoomuksen ajatusmaailman mukaisia edellytyksiä, kuin ääni, jolla he tukevat itseään persiiseen ampuvia Kokoomuspolitikkoja.

      On mielenkiintoista odottaa, koska Suomalainen ns. duunari herää ja toteaa, ettei hän voi mitenkään olla suurpääomaa tukevan Kokoomuksen kannattaja.

      Valitettavasti oikeiden töiden katoaminen on ajanut meidät tähän, olemme ns. konttoripäälliköiden maailmassa, joilla on kassan palkka pikkubemari tyäsuhdeautona, ja he kuvittelevat olevansa johtoporrasta - jolloin luonnollisesti pitää äänestää Kokoomusta, mutta eivät tiedosta sitä, että heidän tulotasonsa on kassan luokkaa, eli joka kerta äänestäessään Kokoomusta, he äänestävät etujaan vastaan. Mielenkiintoinen kuvio !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe