Pohdintaa sodan vaikutuksesta arvometalleihin ja valuuttoihin

Mietin seuraamuksia mahdollisesta Yhdysvaltojen hyökkäämisestä Ukrainaan tai jopa Venäjälle tulevaisuudessa. Kuinka tämä vaikuttaisi dollarin, euron ja arvometallien arvokehitykseen.

Yhdysvallat tuskin jää lepäämään laakereilleen nyt kun ovat kerran saanut Ukraina kriisin aikaiseksi. Yhdysvallat järjestelmällisesti kylmentää välit Venäjän kanssa eikä suostu neuvottelemaan poliittisesta ratkaisusta, eikä ole edes esittänyt mitään virallisia vaatimuksia. Mielestäni vaikuttaa siltä, että yhdysvallat on suunnitellut marssivansa Venäjälle ennemmin tai myöhemmin ja mitkään rauhan neuvottelut ei ole yhdysvaltojen ratkaisu. Venäjä on mielestäni reakoinut melko maltillisesti kaikkeen lännen asettamiin pakotteisiin ja Venäjän mustamaalamiseen.

Nyt Venäjä on suunnittelemassa syrjäyttävänsä "petrodollarin", eli Venäjä maailman suurimpana öljyn tuottajana on lopettamassa öljyn myynnin dollareissa ja aloittaa myymään öljyn ruplissa ja muilla valuutoilla. Joka vähentää dollarin kysyntää merkittävästi koko maailmassa, jos Putin tässä onnistuu. Jotain vastaavaa on kyllä ennenkin yrittänyt Libya ja Iraq mutta näihin Yhdysvaltojen sotakoneisto on marssinut melko pian. Pian jos öljyä ei saisi ostettua dollareissa se voisi jopa pysäyttää ja romahduttaa Yhdysvallat ja heidän asemansa maailman herrana. Tähän asti käytännössä Yhdysvallat on voinut painaa paperikoneilla ilmaiseksi dollareita ja ostaa öljyä. Muilla mailla ei ole ollut tätä etulyönti asemaa.

Nyt Venäjä ja liittolais maat hamstraa kultaa lujaa tahtia.
http://www.maxkeiser.com/2014/07/russia-buys-18-6-tonnes-of-gold-in-june-currency-wars-intensify/

Yhdysvallat on myös valmistautunut oman talouden romahdukseen teettämällä järkyttävät määrät panoksia aseisiin. Määrät vastaa sellaisia määriä joilla pystyisi käymään Iraqin sotaa yhtäjaksoisesti 26 vuotta. Myös ovat rakennuttaneet tyhjillään odottavia vankiloita tai keskitysleirejä rautateiden varsille lukemattomia. Tästä löytyy tietoa googlesta "Fema camp".

Ei voi jättää huomiotta myös Yhdysvaltojen kiihtyvää tahtia painaa dollareita lisää joka johtaa ennemmin tai myöhemmin hyperinflaation uhkaan. Milloin vain dollarin luottamus heikkenee kriittisen rajan maailman markkinoilla.

EU menee paljon Yhdysvaltojen sanelemana. Oikeastaan voi sanoa EU:n olevan Yhdysvaltojen luomus.

Näkemykseni siis on se, että Yhdysvallat näyttää menevänsä aseellisesti Venäjälle ennemmin tai myöhemmin. Ei ne turhaan tätä prosessia ole lyönyt käyntiin. Vasta uutisoitiin Ukraina kriisin maksavan päivässä 6 miljoonaa dollaria.

Miten tämä kehitys vaikuttaa arvometalleihin ja valuuttoihin?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täysin mahdoton ajatus. USA ja Venäjä ovat siitä harvinainen suurvaltapari, että ne eivät ole koskaan sotineet keskenään. Eivätkä ainakaan USA:n aloitteesta rupeakaan sotimaan. Eikä Venäjäkään hyökkää vahvempiaan vastaan, vaikka riehuukin heikompien naapureidensa kimpussa.

Äänestä
  • Vaikka eivät ole koskaan sotineet keskenään se ei sulje sitä vaihtoehtoa pois etteikö tulevaisuudessa sotisi.

    Vasta oli uutisissa Venäjää vastaan julistetussa oikeus päätöksessä Yukos öljy yhtiötä kohtaan 50 miljardin vahingonkorvauksista. Putinin neuvonantaja oli kommentoinut sitä näin: "Sota on tulossa eurooppaan. Luuletko että sillä on mitään merkitystä." Siis 50 miljardilla.

    USA:n entinen varavaltioministeri Paul Craig Roberts on tyyppi joka myös on varoitellut siitä, että Yhdysvallat, Britannia ja muut vaikutusvallat ajaa maailmaa kolmannen maailman sodan alulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaskajokus kirjoitti:

Mietin seuraamuksia mahdollisesta Yhdysvaltojen hyökkäämisestä Ukrainaan tai jopa Venäjälle tulevaisuudessa. Kuinka tämä vaikuttaisi dollarin, euron ja arvometallien arvokehitykseen.

Yhdysvallat tuskin jää lepäämään laakereilleen nyt kun ovat kerran saanut Ukraina kriisin aikaiseksi. Yhdysvallat järjestelmällisesti kylmentää välit Venäjän kanssa eikä suostu neuvottelemaan poliittisesta ratkaisusta, eikä ole edes esittänyt mitään virallisia vaatimuksia. Mielestäni vaikuttaa siltä, että yhdysvallat on suunnitellut marssivansa Venäjälle ennemmin tai myöhemmin ja mitkään rauhan neuvottelut ei ole yhdysvaltojen ratkaisu. Venäjä on mielestäni reakoinut melko maltillisesti kaikkeen lännen asettamiin pakotteisiin ja Venäjän mustamaalamiseen.

Nyt Venäjä on suunnittelemassa syrjäyttävänsä "petrodollarin", eli Venäjä maailman suurimpana öljyn tuottajana on lopettamassa öljyn myynnin dollareissa ja aloittaa myymään öljyn ruplissa ja muilla valuutoilla. Joka vähentää dollarin kysyntää merkittävästi koko maailmassa, jos Putin tässä onnistuu. Jotain vastaavaa on kyllä ennenkin yrittänyt Libya ja Iraq mutta näihin Yhdysvaltojen sotakoneisto on marssinut melko pian. Pian jos öljyä ei saisi ostettua dollareissa se voisi jopa pysäyttää ja romahduttaa Yhdysvallat ja heidän asemansa maailman herrana. Tähän asti käytännössä Yhdysvallat on voinut painaa paperikoneilla ilmaiseksi dollareita ja ostaa öljyä. Muilla mailla ei ole ollut tätä etulyönti asemaa.

Nyt Venäjä ja liittolais maat hamstraa kultaa lujaa tahtia.
http://www.maxkeiser.com/2014/07/russia-buys-18-6-tonnes-of-gold-in-june-currency-wars-intensify/

Yhdysvallat on myös valmistautunut oman talouden romahdukseen teettämällä järkyttävät määrät panoksia aseisiin. Määrät vastaa sellaisia määriä joilla pystyisi käymään Iraqin sotaa yhtäjaksoisesti 26 vuotta. Myös ovat rakennuttaneet tyhjillään odottavia vankiloita tai keskitysleirejä rautateiden varsille lukemattomia. Tästä löytyy tietoa googlesta "Fema camp".

Ei voi jättää huomiotta myös Yhdysvaltojen kiihtyvää tahtia painaa dollareita lisää joka johtaa ennemmin tai myöhemmin hyperinflaation uhkaan. Milloin vain dollarin luottamus heikkenee kriittisen rajan maailman markkinoilla.

EU menee paljon Yhdysvaltojen sanelemana. Oikeastaan voi sanoa EU:n olevan Yhdysvaltojen luomus.

Näkemykseni siis on se, että Yhdysvallat näyttää menevänsä aseellisesti Venäjälle ennemmin tai myöhemmin. Ei ne turhaan tätä prosessia ole lyönyt käyntiin. Vasta uutisoitiin Ukraina kriisin maksavan päivässä 6 miljoonaa dollaria.

Miten tämä kehitys vaikuttaa arvometalleihin ja valuuttoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu