Onko täällä muita, joilla on ongelmia rahojen saamisessa? 1.8.2014 piti palkkatilin saapua, mutta mitään ei ole kuulunut vaikka kyseessä oli normaali perjantai. Ystäväni piti saada opintolainastansa erä, muttei saapunut sekään perille. Mistään ei löydy tietoa tästä oudosta tapahtumasta, jos täällä joku olisi kuullut syytä asialle?
Rahat eivät saapuneet tilille
vuokra maksamatta
4143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikähän pankki on kyseessä? Ainakin oma palkka tuli eilen Danskeen ajallaan.
Tuota varten olisi syytä pitää pankkitilin pohjalla jonkin verran rahaa. Monet suosittelevat kuuden kuukauden tarpeita, mutta ehkä aluksi riittäisi sen verran, ettei joudu heti kuseen jos palkka viivästyy pari päivää.
Vararahastohan pitää olla kolmenkuukauden nettotulojen verran.
Vähemmällä esimerkiksi työttömyyden kohdatessa saattaa olla ongelmissa.
Johtunee Venäjäpakotteista. Seuraavista maksuista ei kuulema tietoakaan. On huhuja, että ainakin puolittavat kaikki maksut siksi kunnes pakotteet poistuvat. Katso valtioneuvoston kansantalousosaston Venäjätiedote viime perjantailta.