Koti on siivoamatta, aika pitkältä ajalta. En jaksa mitään. Olen niin masentunut. Pelaan vain kaiket päivät tietsikalla, katson telkkaria, en aina edes syö. Ja minulla on kaksi lasta. He ovat aika paljon kavereillaan. Ovat olleet hyvin vähän kotona tänä kesänä. Eikä mikään ihme. Koti on järkyttävä läävä, likainen, sotkuinen. Minua ei kukaan auta.
En jaksa mitään
7
171
Vastaukset
- Joskus näin
Sotke nyt, siivoa myöhemmin.
- apua löytyy
Pyydä neuvolasta tai hope yhdistykseltä apua!
- .-.
Miksi et hae saikkua? Muitten koteja vain siivoilet vaikka omassakin on riittävästi.
- weio
Ei kai perhetyöntekijät siivoa mitään koteja?
Kaverini sanoi, että ne istuvat ja puhuvat.
Hei.
Viestisi kirjoittamisesta on jo viikko. Miten voit nyt? Ovatko asiasi muuttuneet johonkin suuntaan?
Mielestäni viestisi perusteella sinun tulee hakeutua viipymättä lääkäriin. Kuvailet masennuksen oireiden vallanneen elämäsi. Kerrot, ettei kukaan auta sinua. Apua kuitenkin on saatavilla, mutta sinun itsesi tulee ensin sallia avun saaminen. Olet vastuussa itsesi lisäksi lapsistasi. Aikuisen velvollisuus on myös pitää huolta itsestään, että voi pitää huolta lapsistaan. Kuulostaa hyvältä, että lapsilla on kavereita, mutta he varmaan ovat huomanneet ettet voi hyvin.
Onko tämä ensimmäinen tällainen kesä? Jos sinulla on kokemusta aiemmin samantapaisesta, miten selvisit siitä? Mikä auttoi? Jos tämä on ensimmäinen kerta, siihen on varmasti jokin suuri pettymys tai ikävä kokemus syynä. Asian purkaminen ja puhuminen auttavat. Myös erilaisiin tukipuhelimiin, kuten Palvelevaan puhelimeen voi soittaa.
Avun löytämiseen kannustaen, diakoni Meiju- Nasse..
Haaskalinnut saalistaa, sellainen on uskovaisen "moraali"
- ??K
Nasse.. kirjoitti:
Haaskalinnut saalistaa, sellainen on uskovaisen "moraali"
Missä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san952063- 561240
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962