Joka päivä käyn vähintään kerran uimassa. Enkä ole saanut vedestä mitään tautia. Vouhotetaanko turhaan?
Keijärven rannalla ei ketään!
Uimari
4319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Talvella oli lehdessä,että Asuntilan paskat tuli viikon suoraan Keijärveen,kun viemäri
putki katkesi.
Muistaako kukaan?
Luulisi,että sillä on jotain syytä järven veteen.
Kuuselan rantaa vaan kaikki uimaan.
suomessa on ainakin vuosituhannen vaihteeseen asti ollut aivan tyypillistä, että jätevedet on johdettu suoraan asuinkeskusten keskellä tai läheisyydessä sijaitseviin pienehköihin vesistöihin. nykyään on aivan tyypillistä, että näiden vesistöjen rannoilla on jätevedenpuhdistamo, josta edelleen johdetaan jätevedet suoraan vesistöön mm häiriötilanteissa ja huoltotöiden aikana. lisäksi puhdistuksen tehokkuus on kyseenalainen.
näitä vesistöjä on tyypillisesti aina käytetty mm uimiseen ja kalastamiseen.
silti ei ole ollut tällaisia suurten väestömäärien sairastumisia.
Keijärven saastuminen johtuu asumisen tiivistämisestä. Slummeista käy vauhtiraitaista väkeä "virkistäytymässä". Ei ole ihme, että epolat ja norot leviää. Tähän se demaripolitiikka johtaa. Tiivistetään ja tiivistetään kunnes virus tulee ja korjaa. Onneksi demarien syöksykierre jatkuu ja saadaan ne oppositioon. Ehkä sitten taas saadaan pieni oikaisuliike tähänkin.
Käykö joku vielä siinä ruttoaltaassa uimassa? Keijärvessä? Huhhuh.