Positiivista Ihmeiden aika -tilaisuudesta

Ihmeparaneminen

Joku ei ehkä kestänyt todistustani ja kaikkea myönteistä, kun yksi hyvä ketju poistettiin.

Haluan todistaa Jumalan kunniaksi, että viikko sitten lauantaina Herzogin stadion-tilaisuudessa Herzog sai tiedon sanat, että poskiontelot parantuvat. Seuraavana aamuna herätessäni kroonisen poskiontelontulehduksen oireet olivat poissa. Eilen vasta uskalsin tästä asiasta viikon seuraamisen jälkeen kirjoittaa. Todellakin poskiontelon tulehdus on parantunut!

Olen sairastanut pitkään kroonistunutta poskiontelon tulehdusta ja syönyt kymmeniä lääkekuureja jo viimeisen puolentoista vuoden sisällä. Ja kärsinyt siitä ainakin 15 vuotta. Leikkauksessakin olen ollut, mutta siitä ei ole olut apua. Seurakunnassanikin on rukoiltu ja itsekin olen rukoillut. Uskon, että kaikilla rukouksilla on merkityksensä, mutta nyt Herzogin tiedon sanojen kautta todella tämä ihme tapahtui. Epäilyksen hetkiä on ollut, että voiko tämä todella parantua, koska vaiva on ollut niin pysyvä. Mutta tänään taas saan todistaa, että oireet ovat edelleen pysyneet poissa ja olen todellakin parantunut pitkäkestoisesta ja sitkeästä poskiontelon tulehduksesta!

Kiitos Herralle tästä ja kaikki kunnia Hänelle! Herra voi näin käyttää meitä ihmisiä välikappaleinaan.

Toivon tähän ketjuun vain positiivista siitä, mitä olet kokenut ja kuullut jonkun kokeneen näissä Ihmeiden aika –tilaisuuksissa.

2

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet oikeast parantu

      Sinä olet todistus Jumalan voimasta, sanokoot Patmoksen toverit sun
      muut mitä haluavat. Kumpihan asenne on Jumalan tahdon mukaista, se
      kitkerä, katkera, negatiivinen mollaaminen vai sinun todistuksesi
      jossa annat kunnian Jumalalle.

      • ihmeitä tapahtuu

        Ei tässä Jumalan toimintaa Patmos ole kritisoinutkaan vaan vieraasta tulesta, jota on tuotu(manifestaatiot). Hienoa, että Jumala on parantanut ja sitä voi tapahtua jopa stadionilla. Kiitos ja Kunnia yksin Jumalalle ja Herralle Jeesukselle Kristukselle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      448
      6474
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      170
      3842
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      104
      2496
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1979
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      123
      1333
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1275
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      67
      1124
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1085
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      1029
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      993
    Aihe