Olen sairastanut vaikeaa masennusta vuodesta 2010, jolloin myös mulle todettiin syömishäiriö. Oon syönyt lääkkeitä, käynyt jokapaikassa juttelemassa ja ollut hetken hoidossakin, enkä oo kokenut näiden helpottavan yhtään.. Olen jatkuvasti taistellut näiden asioiden kanssa, välillä hieman paremmin tuloksin mutta nyt pää räjähtää. Viimeinen puoli vuottA on ollut täyttä p***** ja mietinkin et miten mä tässä vielä oon. Olin vielä järjissäni n.puoli vuotta sitten kohtuu hyvinkin ottaen huomioon kaiken muun. Naimisissa, eikä meillä mennyt edes huonosti, pitkä suhde nyt ei aina voi ollakkaan sitä ensihuumaa.. Meillä oli ja on edelleen yhdessä ostettu talo, missä oli hyvä olla näin jälkeenpäin ajateltuna..
Mä tein virheen kun päätin hakea jännitystä elämääni jostain. Monet varmasti tuomittee mut, mutta niin mäkin olen tehnyt itelleni.
Tapasin yhden miehen, jonka kans kaikki tuntui helpommalta. En osaa sen kummemmin selittää, mutta tunsin oloni tärkeäksi, sellaiseksi että mä merkkaan jollekkin jotain. Nähtiin muutamaan otteeseen salaa, kunnes mä hoksasin että täs oli nyt tunteet pelissä molemmilla. Ei mulla niin kovasti, mutta oli kuitenki. Mä unohdin ehkä hetkeksi tän miehen seuras omat ongelmat.
Mulle tuli syyllisyys niin voimakkaana ja päätin kertoo aviomiehelle tästä, koska en erota halunnut. Kun mä olin kertomassa niin mieheni puhelin soi ja sisar soitti että heidän äiti on menehtynyt.
Olo oli niin paska. Miten mä koskaan saan sanottua...
Mieheni aavisti kuitenkin että kaikki ei oo ok ja saatiin puhuttua asiasta. Olin tosi vaikeessa tilanteessa kun en tiennyt mitä mun kannattaa tehdä ja mitä mä haluan.
Ei mennyt kauaa kun oman äitini löysin kotoa lääkkeissä. Äiti veteli jo viimeisiä kun jälleen kerran satuin oikeeseen aikaan paikalle.. (tämä oli jo neljäs kerta). Mä olin aiva vitun rikki jo täs vaihees.
Jatkoin kuitenki tyhmää peliäni ja tapailon tätä toistakin miestä.. jossain vaiheessa kuitenkin se ero sieltä tuli, ehkä mä en vain jaksanut yksin enää pitää kaikkea kasassa ja päätin sit leikkiä tulella. Ero tuli niin et riideltiin ja mä vain lähdin.
Tein tyhmästi kun mä muutin tän uuden miehen työ heti suoraa. Se vain tuntu jotenkin siinä tilas helpoimmalta. Mua pelotti paljon kaikki.
Yhtenä päivänä sit selvisi miten masentunu tää uus mies oli kun yritti tappaa ittensä.. mä kuulemma autoin jaksamaan ja yrittämään mutta en tiedä mikä tuli kun tätä yritti. Taas mun haavat revittiin auki..
mä edelleen elän siinä pelossamiten tässä käy. Koska mies tai äiti kuolee. Mun tukiverkostoni, niin tai no ei sitä edes oo ollutkaan... en pysty puhumaan kellekkään näistä asioista... en halua vaivata. Mutta enää en jaksa. Lääkärit sanoo vain että ei masennus ole sairaus. Flunssa on. Eli ei kiinnosta mennä lääkäriinkää.
Kaiken kruunas keskenmeno. En tiennyt olevani raskaana, mutta silti se sattui henkisesti taas liikaa. Olenko mä niin kamala ihminen että en saa edes lasta kannettua?!!! En mä edes ansaitsisi lasta.
Yhteinen koti exän kans laitettiin myyntiin, ja meillä meni exän kans sukset ihan ristiin. Ymmärrän ettei se halua enää tuntee mua. Mä tein paskasti. Mä olin tyhmä ja pakenin mun omia ongelmia uuteen paikkaan tajuamatta että ne seuraa perässä. Mä kadun kaikkea. Mä haluan takaisin kotiin. Tuttuun syliin. Mutta enää en voi asioita muuttaa. Tulevaisuus pelottaa, elän epävarmuudessa jatkuvasti...
Mä tein virheen kun päätin hakea jännitystä elämääni jostain. Monet varmasti tuomittee mut, mutta niin mäkin olen tehnyt itelleni.
Tapasin yhden miehen, jonka kans kaikki tuntui helpommalta. En osaa sen kummemmin selittää, mutta tunsin oloni tärkeäksi, sellaiseksi että mä merkkaan jollekkin jotain. Nähtiin muutamaan otteeseen salaa, kunnes mä hoksasin että täs oli nyt tunteet pelissä molemmilla. Ei mulla niin kovasti, mutta oli kuitenki. Mä unohdin ehkä hetkeksi tän miehen seuras omat ongelmat.
Mulle tuli syyllisyys niin voimakkaana ja päätin kertoo aviomiehelle tästä, koska en erota halunnut. Kun mä olin kertomassa niin mieheni puhelin soi ja sisar soitti että heidän äiti on menehtynyt.
Olo oli niin paska. Miten mä koskaan saan sanottua...
Mieheni aavisti kuitenkin että kaikki ei oo ok ja saatiin puhuttua asiasta. Olin tosi vaikeessa tilanteessa kun en tiennyt mitä mun kannattaa tehdä ja mitä mä haluan.
Ei mennyt kauaa kun oman äitini löysin kotoa lääkkeissä. Äiti veteli jo viimeisiä kun jälleen kerran satuin oikeeseen aikaan paikalle.. (tämä oli jo neljäs kerta). Mä olin aiva vitun rikki jo täs vaihees.
Jatkoin kuitenki tyhmää peliäni ja tapailon tätä toistakin miestä.. jossain vaiheessa kuitenkin se ero sieltä tuli, ehkä mä en vain jaksanut yksin enää pitää kaikkea kasassa ja päätin sit leikkiä tulella. Ero tuli niin et riideltiin ja mä vain lähdin.
Tein tyhmästi kun mä muutin tän uuden miehen työ heti suoraa. Se vain tuntu jotenkin siinä tilas helpoimmalta. Mua pelotti paljon kaikki.
Yhtenä päivänä sit selvisi miten masentunu tää uus mies oli kun yritti tappaa ittensä.. mä kuulemma autoin jaksamaan ja yrittämään mutta en tiedä mikä tuli kun tätä yritti. Taas mun haavat revittiin auki..
mä edelleen elän siinä pelossamiten tässä käy. Koska mies tai äiti kuolee. Mun tukiverkostoni, niin tai no ei sitä edes oo ollutkaan... en pysty puhumaan kellekkään näistä asioista... en halua vaivata. Mutta enää en jaksa. Lääkärit sanoo vain että ei masennus ole sairaus. Flunssa on. Eli ei kiinnosta mennä lääkäriinkää.
Kaiken kruunas keskenmeno. En tiennyt olevani raskaana, mutta silti se sattui henkisesti taas liikaa. Olenko mä niin kamala ihminen että en saa edes lasta kannettua?!!! En mä edes ansaitsisi lasta.
Yhteinen koti exän kans laitettiin myyntiin, ja meillä meni exän kans sukset ihan ristiin. Ymmärrän ettei se halua enää tuntee mua. Mä tein paskasti. Mä olin tyhmä ja pakenin mun omia ongelmia uuteen paikkaan tajuamatta että ne seuraa perässä. Mä kadun kaikkea. Mä haluan takaisin kotiin. Tuttuun syliin. Mutta enää en voi asioita muuttaa. Tulevaisuus pelottaa, elän epävarmuudessa jatkuvasti...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa varmaan kirjoitella kaikki Suomi24 sivustolle.
Elämä on monelle kurja loukko avaruuden laitamalla kuten laulunsanoittaja sanoo. Nyt taas valoisampi kausi itellä. Jo neljäs päivä peräkkäin.